sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Blogin lopetus


Olen elänyt viime helmikuuhun saakka siinä uskossa, että parisuhteemme on maailman paras. Minä, joka olin teini-ikäisestä asti ajatellut, ettei elämässäni ole mitään elossapysymisen arvoista, opin yli kolmikymppisenä Sulon rinnalla rakastamaan jokaista päivääni. Löysin jotain uskomattoman hienoa: ihanan elämänriemun. Yhdessä Sulon kanssa haaveeni toteutuivat: paras mahdollinen puoliso, oma rautatieasema, oma yritys, oma Barbie-maailma. Jokaisena päivänä näiden yhteisten vuosien aikana olen ollut kiitollinen Sulon olemassaolosta. Tiesin ilman pienintäkään epäilystä, että vanhenemme yhdessä, kunnes kuolema meidät erottaa.

Mutta maaliskuussa aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että elämä ei aina mene niinkuin kuvittelee. En halua kertoa tässä blogissa asiasta enempää, mutta keväällä rakkauteen sekoittui kipu. Luottamus katosi molemmin puolin. Kotona ei ollutkaan enää hyvä olla. Elämänriemuni hävisi ja jouduin taas tervehtimään sitä entistä synkkämielistä Susannaa.

Me olemme aina tehneet parhaamme, mutta joskus se ei riitäkään. Joskus jokainen tekee virheitä. Tämä tilanne ei ole kenenkään syy. Tämä on vain suunnattoman surullinen asia.

Olen kevään aikana rakennellut haaveideni retkeilyautoa ja Instassa minua seuranneet ovatkin nähneet, että sain sen valmiiksi sopivasti tämän ihmeellisen lämpöaallon alkaessa ja että olen siinä asustellut viimeiset kolme viikkoa. En rakentanut sitä siksi, että voisin paeta pahaa oloa, joka kotona minussa nousee, vaan iloisiin seikkailuihin ja lomareissuihin. Pakopaikka siitä kuitenkin tuli. Haaveeni itserakennetusta retkeilyautosta toteutui, mutta tuntuu, että maksoin siitä järjettömän hinnan.

Tänään minä päätin kolmen viikon vanlife-jaksoni ja Sulo muutti pois yhteisestä kodistamme ainakin kesän ajaksi. En tiedä, mitä tapahtuu syksyllä. En tiedä, saammeko avioliittomme enää korjattua, sillä hirveän paljon ehti jo mennä rikki. En tiedä, tuleeko Immolasta vielä yhteinen kotimme, ainoastaan toisen koti vai ehkä jonkun ihan muun koti.

Kaiken lisäksi viime perjantaina tulikin tieto, että näytän menettäväni myös Postin. Lupaus siitä että "kesäksi on töitä niin paljon kuin jaksat tehdä" vaihtui isojen pomojen päätökseen, että jokainen ylimääräinen käsi pannaan pois ja vakkareista puristetaan viimeisetkin mehut.

En tiedä, saanko Työhuonetta nousemaan jaloilleen, sillä postityön myötä yritystoimintani on kuihtunut lähes kokonaan. Postiin on ollut helppoa ja hauskaa uppoutua, mutta siinä ohessa tapoin yritykseni. Juuri nyt minulla ei ole kapasiteettia edes ajatella, miten yritystoimintani voimistaminen tapahtuisi vai joudunko ehkä lopettamaan sen kokonaan saadakseni työttömyyskorvausta. Näen edessäni pelottavan köyhyysloukun, mutta en vielä keinoa kiertää sitä.

Ne kaksi asiaa, joista on muodostunut elämäni tärkeimmät asiat, katosivat minulta nyt yhdessä hetkessä. Puoliso ja työpaikka.

Lopetan blogin pitämisen tähän. Facebookissa Työhuoneen sivu pysyy ja toivottavasti jonain päivänä vielä elpyy. Nyt minulla on tunne, että se, miten olen sekoittanut yrittämistä ja yksityiselämää julkisesti, on ollut virhe. Kun tapahtuu jotain näin kipeää, olisi varmasti järkevintä pitää julkisia kulisseja komeasti pystyssä. Mutta se ei ole ollut tapanani koskaan ennen, eikä voi olla nytkään.

Iso kiitos kaikille teille, jotka olette lukeneet blogiani. Teistä moni on kulkenut matkassa aivan alusta saakka.





Päivitys 21.7.

Kiitos teille kaikille ihan hirveästi kaikista kommenteistanne sekä tähän lopetuspostaukseeni että muilla somekanavilla. Luen niitä aina silloin tällöin, ja tulee sellainen olo, että jokin pieni merkitys on minullakin hetkittäin jollekin siellä ruudun takana ollut. Se tuntuu hyvältä.

Elämäni ei ole paljonkaan selkiytynyt kevään jälkeen. Menen yhä päivä kerrallaan, välillä vain minuutti kerrallaan, ja yritän edes heikosti uskoa, että jossain vaiheessa vielä alkaa helpottaa. Tämän kesän säät helteineen ja jatkuvine auringonpaisteineen ovat olleet todellinen siunaus. En tiedä, miten olisin jaksanut tätä mielenterveyshelvettiä, jos olisi taas tullut kylmä ja sateinen kesä.


62 kommenttia:

maara kirjoitti...

Paljon voimia ja sitkeyttä elämääsi. Vanha klisee mutta toivon ihan tosi paljon, että tää toimii. On suljettava vanha ovi, että voi aukaista uuden

Ankku kirjoitti...

Paljon tsemppiä ja voimia tähän hetkeen. ❤️

arja kirjoitti...

Voi Susanna! Kyynelet vierien luin kirjoituksesi. Elämä tuo eteemme asioita joita emme haluaisi, ongelmia jotka tuntuvat liian raskailta, kysymyksiä joihin ei löydy vastauksia, yksinäisiä ahdistuksen hetkiä joihin ei ystävää löydy lohduttamaan. Elämä tuo myös niitä aurinkoisia päiviä. Voimia sinulle.

Jasmiina kirjoitti...

Voi Susanna :( <3
Toivon niin, että asiat järjestyvät - mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Kaikkea hyvää, voimia ja jaksamista!

Marie kirjoitti...

Voi hurjaa. Rankka vaihe elämässäsi nyt enkä osaa sanoa mitään rakentavaa. Voimia ja mielenrauhaa asioiden järjestämiseen, ja suurkiitos kaikista näistä blogivuosista ja hytkähdyttävistä playmobil-kuvituksista. Luulen, että tulevaisuuden siemenet ovat sinulla jo olemassa, oikea tie löytyy pikku hiljaa.

Kati kirjoitti...

Voimia ja jaksamista ja kaikkea hyvää. Toivottavasti asiat järjestyvät lopulta parhain päin.

Jenni kirjoitti...

Voi Sussu! ❤ Toivon sydämestäni, että asiat järjestyvät vielä parhain päin. Olette molemmat ihania ihmisiä.
Paljon jaksamista ja voimia ja kaikesta huolimatta kaunista kesää! ❤

Matkatar kirjoitti...

Miten ikävää kuulla...molemmat jutut. Toivon tsemppiä ja voimia. Olet mahtava tyyppi.

Oda K kirjoitti...

Tällaisessa tilanteessa on vaikea löytää lohduttavia sanoja, jotka eivät olisi jo moneen kertaa kulutettuja. Yksi klishee on: "Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu". Kirjoitan sen kuitenkin, koska tiedän omasta kokemuksestani, että se pitää paikkansa.
Toivon sinulle, Susanna, voimia löytää sen polun, joka johtaa avoimelle ovelle. <3

Johanna kirjoitti...

Murheellisia asioita, olen pahoillani! Kiitos paljon siitä, että kerroit blogin sulkemisesta etukäteen. Kiitos blogistasi, olen saanut siitä iloa, inspiraatiota ja uusia näkökulmia pieniin ja isoihin asioihin. Kaikkea hyvää toivottaen ikätoveri(Instagrammissa Hulda_Huoleton)

Liiolii kirjoitti...

Susanna!!! <3 Halaus täältä. Jotain aavistelinkin Kenin tarinan käänteen takia, mutta en uskonut todeksi. Mutta uskon, että kaikki kääntyy jonain päivänä parhain päin.

Henna kirjoitti...

Ikävä kuulla :( Blogisi on ollut suuri innoittaja itselleni erityisesti pienen yrittäjän näkökulmasta. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Ja tää on ihan hirveä klisee, mutta uskon siihen silti; kaikella on tarkoituksensa. Vaikka juuri nyt tuntuisi aivan paskalta, vuosien päästä sitä toteaa että ei niitäkään tapahtumia ilman matka olisi johtanut nykyisiin hyviin asioihin <3

Soja kirjoitti...

Voi rakas <3

palloman@gmail.com kirjoitti...

Vaikka olemmme tavanneet kanssasi kasvokkain vain kerran, olen seurannut elämääsi blogin ja instan kautta jo kauan. Itkettää lukea tuskastasi jota koet. Ja vaikka on vaikea löytää lohdun sanoja, jotka eivät olisi latteita, sanon kuitenkin näin: hetkittäin kipu hellittää otteensa. Rakkautta ja voimaa sinulle. Kerro jos tulee mieleen jotain miten voisin sinua auttaa. Supernamin mutsi, Oona

Päivi Eerola kirjoitti...

Olen tykännyt tosi paljon blogistasi ja ihaillut rehellisyyttäsi. Olet ollut minulle inspiraatio, kun olen yrittäjä itsekin. Kuten Henna, toivon, että tästä kuitenkin aukeaa sinulle hyvä polku kulkea. Elämää on vaikea tietää etukäteen, mutta taaksepäin katsoessa vaikeudet näyttäytyvät usein vain osana isompaa juonta. Tsemppiä ja kiitos kaikista jutuistasi!

Sole kirjoitti...

"Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se,
kun se mun oli onneni juuri".

Eino Leino

Onnellisuutta tulevaan <3

Tiina kirjoitti...

Ajatuksissa <3

Ixu kirjoitti...

😢 Voi itku.
Hurjasti voimia sirpaleiden keräämiseen. Sitähän sanotaan että jos sirpaleista saa kasattua uudelleen ehjän, niin siitä tulee vahvempi. Rikkoontuneet kohdat toki näkyvät, mutta ne pitävät. Toivon sitä sinne teille.

Toivottavasti Lempiriepuja vielä tulevaisuudessakin saa. Katselin omaa riepukasaa päivänä eräänä ja alkaa aika loppuunajettuja olemaan joukossa.

Mistä pääsin maatuskoihin... eipä ollut enää seulaa 😔

Mari M. kirjoitti...

En oikein osaa mitään kirjoittaa. Olen tosi pahoillani. ❤ Pitkään olen lukenut blogiasi, kiitos siitä.

tuksu kirjoitti...

Voimia, Susanna, ❤️❤️❤️

Saila kirjoitti...

Voi hyvänen aika miten pysäyttävä uutinen. Voi että. Hirmu paljon voimia! Olet taitava ihminen, varmasti tulee mahdollisuuksia ja sinusta on vaikka mihin. Tsemppiä todella paljon ♥

Tahruska kirjoitti...

Lämpöä ja valoa elämääsi! Monet miettimistäsi teemoista vuosien varrella ovat koskettaneet minuakin syvästi. Kiitos tästä blogista!

Liisa kirjoitti...

Voi surku. Blogisi on ensimmäinen blogi, jota aikoinaan aloin seurata. Kiitos näistä vuosista ja voimaa & valoa elämääsi!

Suvi Ristolainen kirjoitti...

<3

Suvi
tuulenlaulun blogista

Nina L kirjoitti...

Olipa ikävä uutinen, blogin lopetus ja etenkin se kaikki muu. Ero on pieni kuolema, eipä ole mitään sanoja joilla lohduttaa. Ensin pitää vain selvitä aina tästä päivästä.

Katja kirjoitti...

Voi Susanna, voimia ja tsemppiä. Elämä kantaa vaikka nyt ei siltä tuntuisi, edessä on uusia ovia avattavaksi. Olet mielessä <3

Unknown kirjoitti...

Elämä kantaa. Aika parantaa. Niille pitää antaa vaan mahdollisuus.

E kirjoitti...

Voi. Voimia! Onneksi sentään aurinkoa ja lämpöä on juuri nyt kannattelemassa.

Heli kirjoitti...

Voi ei... olen niin valtavan pahoillani sun puolesta!! Monta raskasta asiaa vielä yhtä aikaa, aivan ekstrasurullista.

Hirmuinen harmi myös, että lopetat blogin, se on ollut ihan mahtava rehellisine tilityksineen, plus tietenkin ihan älyttömän kauniita kuvia pullollaan. Kiitos ihanista postauksistasi, ja ehkä joskus vielä palaat...?

Ihan hirveästi voimia ja tsemppiä kaikkeen! Asiat kyllä järjestyy, ennemmin tai myöhemmin, vaikka nyt varmasti ihan hirveän kipeältä tuntuukin. ♥

Doris kirjoitti...

Voimia Susanna, ihan todella paljon voimia! Olet rohkea, upea ja inspiroiva nainen, kaikkea hyvää sinulle! Vuosia blogia seuranneena sinua tulee ikävä, on kuin kadottaisi ystävän, vaikka ei oikeasti tunne. Silti ymmärrän vetäytymisen. Innolla odotan edelleen Insta-kuvia.
Iso Halaus ❤

eija kirjoitti...

Täälläkin yksi blogiasi pitkään seurannut. Todella ikävä kuulla, että elämässäsi on noin hurja vaihe menossa. Raskaan avioeron pari vuotta läpikäyneenä voin vain sanoa, että siitäkin selviää, mutta aikaa se ottaa. Itselläni meni myös työpaikka, se kun oli exän kanssa yhteinen (oma yritys). Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi, vaikka emme oikeasti tunnekaan, niin olet käynyt usein mielessäni (yllättäen juuri rättiä käyttäessäni). Olen kaipaillut päivityksiäsi, ja pelännyt että onko jotain ikävää sattunut, kun sinusta ei kuulu mitään. Voimia ja valoa elämääsi surun keskelle ❤.

marsu kirjoitti...

Voi ihana Susanna ❤
Tsemppiä tulevaan, miulta tuli itku 😞

Taika kirjoitti...

Itse ajattelen että elämän koko pitkä mitta on näitä kuolemia täynnään ja en uskalla mihinkään jäädä kiinni. Se on varmaan pääsyy melankolisehkoon luonteeseeni. Joillekin se tieto ettei mikään ole pysyvää on helpotus ja toisille ei.

Toivon että murheen keskellä saat joistain asioista iloa. Jossain vaiheessa taas on päiviä kun normaalia oloa on enemmän kuin kipua.

Reina kirjoitti...

Susanna, voimia sinulle. Olet luova ja lahjakas. Joskus elämän polulla tulee jyrkkä käännös. Täytyy kävellä nurkan ympäri jotta aurinko taas näkyy ❤️.

eilen tein kirjoitti...

Valtavasti voimia kaiken sen läpikäymiseen, mitä läpi pitää käydä. Mä oon Kenin instaa seurannut nyt tiiviisti ja miettinyt että heijasteleeko Kenin tarina sun elämää jotenkin. Ja kiitos kaikesta mitä oot vuosien aikana jakanut <3 Jään instaan mukaan ja toivoin toivon toivon että valo vielä joskus löytyy ja lämmittää.

Sanna kirjoitti...

Paljon onnea matkaan, elämän seuraavan askelman äärellä. Vie se minne vain! Kiitoksia blogista, olen sitä vuosia seurannut ja mielenkiinnolla kuullut yrittäjyydestä, ja lopula uskaltauduin itsekin yrittäjäksi. Kaikkea hyvää ♥

Kankuritar kirjoitti...

Halauksia ja voimia tulevaan

Tuuli kirjoitti...

Luin blogisi aamulla ennen töihin lähtöä. Ajellessani pyörällä töihin, ajattelin Sinua koko matkan. Voin vain aavistella Sinun tuskasi ja surusi. Lähetän Sinulle voimahalauksia ja lämpöisiä ajatuksia. Vaikka nyt on vaikeaa ja hankalaa, Selviät kyllä <3

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Isoja asioita tapahtuu nyt elämässäsi. Voimia ja tsemppiä tulevaan ja kiitos ihanasta blogistasi!

Annukka kirjoitti...

Lähetän täältä lämpimän halauksen, kun en muutakaan osaa. Ja kiitän rehellisestä blogistasi <3.

mosanna kirjoitti...

Voi Susanna! Jotain tällaista olen uumoillutkin sinnuu instassa seurattuani. Kyllä siun elämä nyt käännetään ylösalaisin, mutta sinä selviät kyllä. Eikä tiedä mitä seuraavan mutkan takana odottaa.
Voimia ja halauksia! Kiitos myös blogistasi, ehkä uudenkin aika vielä tulee.

Sussu

Unknown kirjoitti...

Voi Susanna <3. Olen ahkerasti seurannut blogiasi ja ihania kirjoituksiasi. Pienyrittäjänä samaistunut moneen asiaan. Elämä on välillä julmaa. Kovasti sinulle jaksamista ja voimia. Itse sain puolitoista vuotta sitten parantumattoman syöpä diagnoosin: elämä muuttui hetkessä ja pitää aloitta uusi elämä tämän kutsumattoman kaverin kanssa. Halauksia sinulle ja sydämellinen kiitos blogistasi!

Airi kirjoitti...

Kiitos kaikesta tähän asti. Jaksamisia. Toivottavasti vielä joskus kuulemme sinusta, kun toinen, uusi ja taas parempi aika.

Eeva / Oh, wie nordisch! kirjoitti...

Voi Susanna! Kiitos blogikirjoituksistasi, vaikka usein olen ollut hiljainen lukija, olen niistä saanut tosi paljon ispiraatiota!
Voimia sinulle seuraavalle ajalle, ja että kaikki järjestyy parhaakseksi, mitä ikinä se tarkoittaa.

Ja jos ikinä haluat myydä sen puputaulun minulle (tai tiedoston, että voin itse tulostaa sen), ilmoita ihmeessä!

Ninnu kirjoitti...

Voimia tosi paljon! Välillä saa olla heikko, jos tuntuu, että nyt ei enää jaksa. ..ja toisaalta, onko se edes heikkoutta, vaan pikemminkin rehellisyyttä ja realismia. Pidä itsestäsi huolta. Hyvä, kuulla että säilytät facebook-sivusi. Kiitos blogistasi, rehellisyydestäsi, bambutiskiräteistäsi (kaksi niistä on parhaillaan meidän tuvassa ja kuten taisit luvata, paranevat vanhetessaan) ja kiitos siitä, ettet jättänyt meitä epätietoisuuteen siitä, miksi blogisi katoaa. Toivon, että valo palaa pian elämääsi!

Linnea Borealis kirjoitti...

Yhdyn edellisiin teksteihin ja toivotan sinulle paljon voimia! <3
Kiitos, kun sain olla mukana elämässäsi.
Kannan edelleen päivittäin sinun tekemääsi maatuska-tuplakukkaroa, minkä tilasin joulukuussa 2014. Paras kukkaro tähän mennessä eikä ole ikävä lompakoita.
Kävin yrittäjän kurssin 2013 enkä ole vielä aloittanut yritystä, koska ajankohta ei ole vielä oikea ja ei sitä tiedä, jos vaikka aloitan sen, kun pääsen eläkkeelle 15 vuoden päästä tai jo ensi vuonna. Who knows!
Mutta toivotan sinulle kaikkea hyvää! Et ole yksin!

Ankkurinappis kirjoitti...

Kaikella on joku tarkoitus ja kaikesta huolimatta uskon siihen. Kaikkea hyvää sinulle ♥️

Nonna kirjoitti...

Minä olen nauttinut vuosien ajan blogistasi ja avoimesta tavastasi kertoa yrittäjän arjesta ja sen ylä- ja alamäistä! Kiitos siis siitä!
Toivotan sinulle kaikkea hyvää sydämeni pohjasta! Instan puolella kohdataan!

Sammaleija kirjoitti...

❤️

Ellimelli kirjoitti...

Voi että. Toivottavasti asiat selkiävät syksyyn mennessä kaikin puolin. Kaikesta huolimatta aurinkoista kesää. Lämpimin ajatuksin.

Veera kirjoitti...

Säihkettä ja kimalletta uusiin tuuliin!
Elämässä tuskin koskaan mikään on liian myöhäistä, usein me ihmiset vaan olemme turhan malttamattomia. Jotain hienoa on aina kulman takana odottamassa, kunha vain maltamme mielemme, kunnes matkamme käy sinne asti.
Voimia ja positiivisia ajatuksia!

jaana kirjoitti...

Paljon voimia Susanna!

JohannaH kirjoitti...

Voih, onpa surullisia uutisia, niin monella tapaa :/

Kiitos todella paljon tästä blogista ja siitä, että olet halunnut jakaa elämääsi meidän lukijoiden kanssa - ja iso kiitos myös, että kerroit lopettamisesta ja tilanteestasi meille, vaikka asiaan liittyy näin isoja ja kipeitä juttuja. Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin <3

t. JohannaMP

miuku kirjoitti...

Tiukka rutistus, Sussu!! ❤️

Marjo kirjoitti...

Voi, Susanna! Voimia! Yleensä ovien sulkeutuminen tarkoittaa uusien ovien avautumista, joten eiköhän sinuakin odota uudet, hyvät asiat. Kunhan ensin pääset eteenpäin. Kaikkea hyvää sinulle.

Heli kirjoitti...

Ihanaa, että olet täällä taas!! Olen niin toivonut, että juttusi vielä jatkuvat. Toivon sulle edelleen voimia kaikkeen raskaaseen ja valoa tunnelin päähän!

Unknown kirjoitti...

Kaikkea hyvää sinulle ja voimia <3 Toivottavasti saamme lukea sinusta vielä. Yrittäjän taival on ollut silmiä aukaisevaa ja rohkea värin käyttö herättänyt huomaamaan kuinka tylsää on kulkea massan mukana :D Asioilla on tapana järjestyä! (ja se muuten pitää paikkansa)

Jovelan Johanna kirjoitti...

Kiitos kun avasit uudelleen. Olen ollut niin solmussa vähän kaikkien juttujen kanssa, etten ehtinyt lukea tätä juttua ennen kun blogi oli jo suljettu. Ajattelin, että sana-arkkusi oli vaan ehtinyt - niin on käynyt monelle pitkän linjan bloggaajalle tässä vuosien saatossa. Sydäntä hieman rutisti, kun luin syyn miksi suljit blogin ja ihan samoista syistä, joita tuossa ihan alussa kirjoitit, mutta elämä ei aina todellakaan mene kuten sen luulee menevän, vaikka asiat olisivat miten mahtavia. Voin vain kuvitella, ja kyllähän se noissa riveissäsi ja niiden välistä välittyy, miten haastava ja raskas tilanne niin monella tapaa sulla (ja teillä) on nyt. On niin vaikeaa korjata rikkoutunutta jos se menee kunnolla rikki, mutta joskus sekin onnistuu. Jos jaksaa, jos kykenee, jos on mitä korjata. Sen kuitenkin tiedätte vain te kaksi ja aika näyttää. Olen niin pahoillani siitä, että elämä heitti noin monta kierrepalloa kerralla ja toivon sydämestäni, että selviät tästä kaikesta niin vähällä damagella kuin mahdollista. Tosi vaikeaa tietää mitä sanoa sulle, mutta silti haluaa sanoa jotain. Toivon siis kaikkea hyvää ja voimia mennä tämän läpi, sulle ja myös Sulolle ja olen iloinen, että avasit blogin uudelleen. Uskon, että sulla on vielä paljon kerrottavaa. Monia varmaan kiinnostaa ihan hirveästi esimerkiksi ne istassa vilahdelleet reissut reissuautollasi. Mikä haave, mikä rohkea veto!

Halaus ja rutistus <3 Tee presiis kuten parhaalta tuntuu <3

Iris//Kirppukoti kirjoitti...

En mäkään oikeen osaa lohduttaa, mutta kyllä sä selviät kivusta kun aikaa kuluu. Päivä kerrallaan on hyvä nyt😘

Katja kirjoitti...

Susanna, sinä selviät! Pidä pää pinnalla ja anna vaikka tämän blogin olla yksi asia mika kannattelee päätä. Meitä on täällä monta samoin ajattelevaa <3

Eila kirjoitti...

Asioilla on tapana järjestyä! Älä lopeta bloggaamista!

Siru kirjoitti...

Jaksua ja voimaa sinulle toivon täydestä sydämestäni!