tiistai 15. elokuuta 2017

Ottolapsia


Meille ei enää tule lemmikkejä, niin minä vannoin moneen kertaan Kertun kuoleman jälkeen. Sulolla lemmikkikuume kuitenkin on koko ajan ollut voimissaan ja hän on pohtinut pupun tai marsun hankkimista. Epäröintiä on aiheuttanut Sulon mahdollinen allergia sekä elukoiden sitovuus, joten emme ole ruvenneet lemmikkejä hankkimaan.

Sitten kävi niin, että sukulaiset ottivat pari marsua, mutta todellisuus marsujen kanssa elämisestä ei tainnut oikein vastata heidän odotuksiaan. Sen enempää en availe tässä syitä siihen, miksi tarjouduimme ottamaan tyypit pariksi viikoksi hoitoon, mutta niin vaan teimme. Pörri ja Viiru saapuivat mukanaan koko omaisuutensa eli häkki, pesäkoppi ja juomapullo.


Tyypit olivat valtavan säikkyjä, mikä hankaloitti kovasti niistä iloitsemista. Kun yritimme tarjota ruokaa, siskokset pakenivat sydänkohtauksen rajoilla häkkinsä nurkkiin ja jähmettyivät tuijottamaan seinää. Ei ihan hirveän kannustavaa.

Mutta parissa viikossa muutoksia alkoi jo tapahtua. Laitoimme niiden häkkiin virikkeitä ja Sulo jaksoi sinnikkäästi tarjota ruokaa kädestä. Molemmat säpsyttelijät uskaltautuivat lopulta epäillen tarttumaan salaatinlehteen ja pikkuhiljaa ne alkoivat rentoutua muutenkin. Niiden iloiset pukkihypyt ja tasajalkapomput ja kopin katolle kiipeilyt lämmittivät meidän sydämiämme. Sulo teki niille ulkoaitauksen ja sisätiloja kasvatettiin toisen ison häkin verran. Ja kun kiintymyksemme pötköjä kohtaan kasvoi, ne saivat uudet nimet. Paulasta tuli Paula, koska se näyttää niin paljon Paula-vanukkaalta, että vesi herahtaa kielelle sitä katsellessa. Siskontyttöni nimesi Kinkun; Kinkku on tuttavallinen muoto Gingeristä. Sukunimeksi niille muodostui Myyrä, koska eräs silminnähden järkyttynyt ystävämme kutsui niitä myyriksi.


Kinkun ja Paulan omistajat päättivät, että tytöt eivät enää palaa kotiin, vaan ne joko jäävät meille, jos me haluamme tai sitten ne myydään. Koska Myyrien kanssa lähentyminen ei ole ollut helppoa, arvelimme, että pitänee etsiä niille uusi koti. Mutta kun ensimmäiset ostajaehdokkaat ilmaantuivat, minua alkoi kauhistuttaa. Taas tyypit joutuisivat järkytyksen valtaan, vaikka ovat vasta alkaneet tottua meillä asumiseen. Ja mistä me voimme tietää, että uusi koti olisi oikeasti omistautuva ja hyvä?

Niinpä pojat (Sanon niitä välillä pojiksi, vaikka ovatkin tyttöjä.) jäivät meille. Vaikka me emme todellakaan olleet harkinneet marsujen ottamista tarpeeksi huolella ja vaikka nämä tulivat meille tavallaan vahingossa, minä tunnen meidät. Kertullekin me olimme kelpo vanhemmat. Eläimen pitäminen häkissä on yleensäkin minusta väärin, ja jos meidän huomassamme syystä tai toisesta on häkkiin suljettuja eläimiä, kaikki tulee tapahtumaan niiden ehdoilla. Me teemme kaikkemme, että niillä olisi hyvä olla.



Koska kaksi Myyrää tarvitsee ihan huomattavasti enemmän tilaa kuin yksi talvikko, olen raivannut Kinkulle ja Paulalle paikan vierashuone/toimistosta. Laajennamme niiden elinpiiriä pikkuhiljaa, koska isot muutokset tuntuvat olevan niille ylitsepääsemättömän haasteellisia. Vapaana juoskentelu on vielä tässä vaiheessa mahdotonta, sillä niiden kiinni saaminen ei toistaiseksi ole kovin helppoa, emmekä halua säikytellä niitä tarpeettomasti.


Vaikka olenkin iloinen siitä, että meillä taas on rapisevia pikkukavereita nurkissa, minulla on huoleni. Eniten minua murehdituttaa talven tulo ja toiseksi eniten Sulon heinäallergia. Marsuja ei kuulemma saisi pitää vetoisassa tilassa, mutta miten muka tämä talo vedottomaksi saadaan? Vierashuone on meidän tiivein ja lämpöisin huone ja sijaitsee talon nurkassa, joten se on sekä poikien että Sulon kannalta paras paikka myyräläksi.

Yövieraiden kannalta se tietysti tarkoittaa patjamajoitusta olohuoneessa tai leluhuoneessa, kun viiden tähden majatalon palvelumme tämän takia tippuukin yhteen tähteen!

4 kommenttia:

  1. Marsu on paras! Kyllä kaverukset rohkaistuvat, kun saavat tutkia rauhassa paikkoja. Olen ollut havaitsevani, että jos marsu vaan nostetaan häkistä lattialle ja oletetaan sen olevan intoa täynnä niin ollaan aika kujalla :D Häkin luukku auki ja annetaan niiden itse tulla katsomaan paikkoja. Marsu on aina vähän ujo ensikohtaamisella. Ruoka on paras tie niidenkin kesytykseen.

    Minulla oli marsuja monta vuotta ja pidin niitä siten, että päämajana oli häkkit jonka ovesta saivat kulkea miten halusivat. Yhteen isoon häkkiin mies porasi marsun mentävän aukonkin, kun ovi luukku oli niin korkealla, että oli hankala rakentaa portaita :D Ne kulkivat aikaisemmassa kerrostaloasunnossa kaikkialla ja rajasimme pois vain sängynaluset ja vaaralliset paikat. Sohvan alle eivät mahtuneet ja sohvan taakse viritin pahviputken josta tykkäsivät käyttää. Palasivat aina lenkkeilyn jälkeen häkille syömään ja nukkumaan.

    Muutimme vanhaan rintamamiestaloon ja täällä asia hankaloitui hiukan ja heillä oli oma huone jossa hiippailivat. Kaksi viimeistä menehtyivät suht lyhyellä aikavälillä ja samalla tuli stoppi kymmenen marsuvuoden jälkeen.

    Talon vetoisuudesta ei kannata panikoida, laita eristettä vaikka viltistä häkin alle ja kätevänä ompelijana tee heille fleecepeitoista unipusseja joissa on lämmin nukkua. Myös lämpölamppu voisi olla kätevä, jos lämmöt laskee liikaa.

    VastaaPoista
  2. Voi marsuja!

    Tulet puolen vuoden sisällä huomaamaan millaiset eläimet olette päästäneet kotiinne ja sydämeenne. Sinne ne jäävät eivätkä lähde ❤

    Itse en usko että enää omien marsujeni jälkeen otan uusia. Kokmukseni mukaan hevonenkin on helpompi eläin kuin marsu. Marsujen suolisto on niin herkkä ja sairastuessa kuolema tulee vuorokaudessa ellei asiaan heti puutu. En pelottele mutta kerron mitä itse olisin halunnut tietää. Paremmin tietävänä minulla olisi vielä Venus-marsuni ja Pusu-marsuni jotka menehtyivät suolistovaivoihin.

    Kannattaa heti ostaa marsuja varten kotiapteekkiin Disflatyl-nimisiä vauvojen kaasunpoistotippoja ja 1ml ruisku ilman neulaosaa.

    Marsujen maha on mysteeri ja sama tuoreruoka jota eilen tarjottiin ongelmitta saattaa seuraavana päivänä aiheuttaa yhtäkkiä niin paljon kaasua suolistoon että seuraa nopea ja tuskallinen kuolema. Nuo vauvatipat tuovat kuolemankielissä olevan marsun tunnissa elävien kirjoihin. Itse en uskaltaisi olla niitä ilman. Murmelin marsula on hyvä paikka etsiä marsutietoa. Toivottavasti marsuista tulee tosi paljon kuvia ja kuulumisia tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
  3. Komppaan Murmelin marsulaa, sieltä olen ammentanut paljon tietoa. Olen myös samaa mieltä niiden vaivoista, yksi syy miksi pidän ainakin taukoa marsuista. Eläinlääkäriltä kannattaa myös ottaa mukaan jyrsijöille tarkoitettua tukiruokaa nimeltä Critical care tai Oxbown samantyyppinen. Niitä pidin pari pussia aina varastossa, koska jos marsu ei syö niin sitä on pakkosyötettävä tai henki lähtee pian. Toki pelleteistä saa tehtyä mössöä, mutta tukiruoka oli helppo ja nopea eikä pussit paljon maksaneet.

    VastaaPoista
  4. Suloiset! Ei hajuakaan miten marsuja hoidetaan. Mutta muiden kommenttien perusteella ei se vaikeaa ole. Ja voin jo kuvitella miten hienoja pesiä ompelet niille talveksi.

    VastaaPoista