lauantai 22. heinäkuuta 2017

Pesässä


Kesäkeittiömme on ollut viime aikoina romuvarastona, mutta nyt se vapautui ruohonleikkureista ja kukkapurkkipinoista ja muuttui päiväunipesäksi.


Koska jatkuvasti sataa vettä, olen kerinnyt nukkua siellä vasta yhdet päiväunet ja hääpäivänä me nautiskelimme siellä teetä ja pikapavlovaa.



Pikapavlova syntyy kahdesta valmiista marenkipohjasta, kolmesta desistä suklaavanukasta, purkista kermaa ja litrasta mansikoita ja mustikoita. Kerma vaan vatkataan ja sitten kaikki mätetään yhdeksi pinoksi. On jumalaisen hyvää.

Tästä en tämän enempää jutunjuurta keksi, joten olkoot kuvat tämän aiheen pääasiana.


Kurkataan vielä kesäkeittiön ulkopuolelle, jonne viime kesänä aloin kasvattaa muhkeaa ja tuuheaa näkösuojaa köynnöskasveista. Nyt vuosi myöhemmin voin todeta, ettei se ole muhkea eikä tuuhea eikä tarjoa näkösuojaa.

Luonnonkukille kylmyys ja sateet ovat kuitenkin ilmeisesti maistuneet, sillä ne rehottavat ennennäkemättömän hehkeinä. Olen jättänyt nurmikosta ajamatta isoja paloja ihan vain sen takia, etten ole halunnut tuhota sitä mahtavaa kukkamerta ihan kokonaan.


Ensin kukkivat orvokit (?) ja nyt päivänkakkarat.




2 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kaunista! Voi harmi, että sataa liikaa. Ja täällä taasen liian vähän, todella paljon liian vähän. Himmetti kun ei ikinä tunnu menevän tasan.
Ihana paikka viettää päikkäreitä ja hääpäivää!

Susanna kirjoitti...

Olen kuullut muualtakin, että länsirannikolla on ollut todella aurinkoista. Minä en edes muista, milloin täällä olisi ollut yhtään kokonaan poutaista päivää. Kuulemma meillä olisi ollut YKSI hellepäivä, mutta minusta niin ei ole. +23 on korkein lämpötila, jonka olen tänä vuonna rekisteröinyt.