Nyt minulla lopultakin on se, mitä minä kodissani oikeasti eniten tarvitsen eli toimiva ja silti nätti työ/askartelu/leikkihuone! Huonekaluja kuskattiin edestakaisin Immolan ja Melukylän väliä, ja lopulta kaikki löysi paikkansa.
Suurensuuresta vaatekaapista vyöryi melkoinen määrä tavaraa uudelleensijoitettavaksi, kun purin sen, ja jossain vaiheessa olinkin jo hieman epätoivoinen. Pelastajaksi muodostui suuri kirstu, jonka siskoni on joskus ammoisina aikoina jostain haalannut ja joka jossain vaiheessa on siirtynyt minulle. En koskaan ole tykännyt siitä, koska se oli liian suuri jopa Immolan tilaviin huoneisiin ja hyvin synkkä tummanvihreydessään.
Mutta minä nappasin ikkunalistoista ylijääneen kalkkimaalin ja Kenin talokaapista jääneen turkoosin kalustemaalin jämät, yhdistin ne ja sain aikaan hempeän vaalean turkoosin. Vaalea väri toi möhkälekirstun kauniit yksityiskohdat esiin ja aloin yhtäkkiä tykätä siitä!
Kalkkimaalista en nyt silti oikein tiedä - sen pinta on todellakin kalkkimaista ja mietin, kuinka klähmäisen näköiseksi tuokin arkku vielä tulee, kun minä alati likaisilla käsilläni sitä auon.
Arkulle pariksi toin lapsuuskodissa olleen seinäkaapin, joka myös sai väriä pintaansa. Minulle on tärkeää, että kun makaan sängyssäni, näen jotain kaunista. Sillä perusteella arkun ja seinäkaapin paikaksi valikoitui se nurkka, jota pedistä aamuisin katselen. Loput kalusteet piti sitten sommitella jäljelle jäävään tilaan.
Siirsin molemmat nukkekaapit alkovin taakse nurkkaan, josta ne eivät juurikaan näy. Ne kun eivät ole kaunein kohta täällä ja toisen kaapin ovet ovat yhä vuoden sisustusvitsi. Nuo Kenin kaapin päälle pinotut valokuva-albumit minä meinaan vielä päällystää tapetilla.
Etäopiskelutuolini antoi periksi tässä taannoin, mutta onneksi löysin sen tilalle kierrätyskeskuksesta tuolin, jossa on mukava piehtaroida tietokoneella hommaillessa. Kympin maksoi tämä kiinalainen harmaa möykky, ja joskus yritän päällystää sen nätimmmällä kankaalla. Koska tuoli on aika matala, vaihtui samalla tietokonepöytäkin. Immolasta hain komuutin, ja kiinnitin sen kylkeen pöytälevyn. Ruma printteri piiloutui pöydän alle, eikä minun tarvitse kärsiä sitä enää silmissäni. (Mitä iloa on kauniista ja langattomasta tietokoneesta, jos sen ympäristö on täynnä johtoja ja rumaa elektroniikkaa?)
Pöytätilaa tuli runsaasti lisää ja mikä ihaninta, sain kaikille toiminnoille omat paikkansa! On tilaa piirtää, ommella ja ihan erillinen tila leikellä ja pilkkoa! Ainoastaan saumurin jouduin vielä jättämään pöydän alle - käytän sitä todella harvoin, eikä sen tarvitse olla helposti saavutettavissa pienimmästäkin päähänpälkähdyksestä!
Toivottavasti jaksan selviytyä marraskuun helvetistä tämän uuden hommihuoneen avulla. Ainakin minulla on listalla reippaasti kivoja juttuja, joita nukketarinaan on tekeillä ja suunnitteilla. Askarreltavaa riittää! Ja piirtääkin taas haluaisin - nyt kun sillekin hommalle on kunnollinen paikka.
Aion oikeasti omistaa tämän loppuvuoden leikkimiselle, sillä se tekee minut onnelliseksi. Nämä velvollisuuksista vapaat viisi kuukautta ovat tehneet mielelleni todella hyvää. Muutamia pieniä työjuttuja on ja veronpalautusta on tulossa 800 euroa, joten selviydyn kyllä. Sitten vuoden vaihteessa, kun tuet tipahtavat puoleen, minä vasta kohtaan todellisuuden. Nyt en kykene sitä ajattelemaan, enkä ole keksinyt vieläkään muuta ratkaisua kuin lopettaa yrityksen.
PS. Muutama päivä on vielä aikaa tilata kalenteri. Huonoa on ollut menekki tänä syksynä. Mietin, johtuuko se siitä, että puput eivät puhuttele, vai siitä, että toistan itseäni jokaisen kalenterin kanssa vai siitä, että kaikki muutkin pihtaavat rahojaan nykyään vai siitä, että sössin sen numeron 26 viime vuoden kalenterissa vai siitä, että verkkokaupassani on perin veemäinen Klarnan maksupalvelu nykyisin. Ehkä kaikista yhdessä.
4 kommenttia:
Vuosia sänkyni oli niin, että katselin tauluja ja seinää. Purkin 160cm leveän sängyn, ostin jonkun rouvan äidiltä jääneen 120cm leveän sängyn tilalle. Ja sitten koitti autuus. Siirsin uuden petiin niin, että voin makuulla ollessa katsella kahden suunnan ikkunoista ulos. Näen, kun tuuli huiskii puita. Näen, kun keväällä alkavat silmut vihertää. Näen, kun lehdet putoilevat pois ja oksia alkaa peittää lumikuori.
En osaisi olla, jos ikkunoitten eteen pitäisi vetää verhot.
Arkku muuttui maalilla paljon paremmaksi. Luulen, että ihmisillä ovat rahat loppu. Seurailen säännöllisesti myytäviä asuntoja. Päijät-Hämeessä oli pitkään reilut 300 omakotitaloa myynnissä, nyt niitä on yli 500. En keksi muuta syytä määrän lisääntymiseen kuin, että osa on vaikeuksissa asuntolainansa kanssa. Työttömyys on ennätyssuurta ja lomautuksia on paljon.
Tuo olisi parasta! Majiksella minulla oli ihan paras sänkypaikka. Ikkunan edessä ja näkymä pelkkää järveä ja metsää ja taivasta. Tissin silloin, että en tule koskaan enää olemaan niin onnekas, että saisin sellaista ikkunastani katsella, joten muistin arvostaa sitä päivittäin.
Minä olen miettinyt niitä, joilla on iso asuntolaina ja jäävät työttömiksi. Miten ihmeessä sellaisesta tilanteesta voi selviytyä? Ei velkoihin saa mitään yhteiskunnan tukia ja pakko ne velat on kuitenkin maksaa. Minäkin katselen säännöllisesti Etelä-Karjalan tarjontaa ja samat talot ovat myynnissä aina vaan. Hintaa lasketaan, eikä kauppa käy.
Lähetä kommentti