Näin tällä kertaa

Kun minä jokunen vuosi sitten opettelin hiihtämistä, kaaduin ylämäessä, välittömästi onnistuneesti suorittamani alamäkilaskun jälkeen. Minä kiepuin pari volttia ilmassa sukset sikinsokin ja mätkähdin voimalla lumeen rähmälleni. Tai niin minä sen koin. Sulo kertoi, että todellisuudessa olin vain langennut pehmeästi ladun viereen. 

Jotenkin minä monesti koen asiat paljon voimallisempina kuin ne tosiasiassa ovatkaan. Toivon, että niin on asia myös Seinäjoen messujen haastattelun suhteen. Minulle se päättyi katastrofiin. En halua sitä sen enempää kuvailla, mutta toivon, että se kourallinen läsnäolijoita näki jotain vähemmän karmeaa kuin miltä se minusta tuntui. Aina ei voi voittaa. Mutta seuraavan kerran, kun haluan taas ylittää itseni, teen sen ilman yleisöä.

Haluan sanoa suurensuurensuurimman kiitoksen teille kahdelle lukijalleni, jotka halasitte minua haastattelun jälkeen ja jäitte tarinoimaan hamstereista. En jäänyt yksin häpeäni kanssa. Te pelastitte sen tilanteen. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Pilkahduksia risukasassa

Mieleni valostui niin paljon, että haluan heti jakaa sen kanssanne! Löysin lopultakin ammattiompelimon, joka kykeni tekemään minulle tiskirättien leikkauksesta ja ompelusta tarjouksen, johon minulla on varaa! Voi mikä suunnaton helpotus se onkaan. Ihan valtava taakka tipahti sydämeltäni tämän ansiosta. Minä melkein jopa hypähtelin ilosta.

Tähän saakka olen lähinnä ahdistunut siitä työmäärästä, joka pitäisi joulumyyntiä varten ehtiä ja kyetä tekemään. Siksipä tämä ompeluapu oli kuin taivaan lahja juuri nyt. Olen ollut hyvin huolissani ensi vuodesta, sillä joulun alus on se aika, jolloin minä tienaan seuraavan puolen vuoden elannon. Ja nyt kun olen ollut niin avuton kuin olen ja varastoni on sen vuoksi ihan mitätön, niin joulumyynti on ollut ihan tuhoontuomittua. Voin sanoa, että tuo pohjoiskarjalalainen ompelimo pelasti juuri minun jouluni.

Työntekokin on alkanut jo hiukan sujua. Tein itseni kanssa diilin: jos teen päivässä 50 tiskirättiä valmiiksi, saan ommella jotakin Kenille. Se on ollut toistaiseksi ihan onnistunut kannustin ja uskon, että kun tämän houkuttimen avulla pääsen taas kiinni rättitehtaani rytmiin, ei sitä palkkiotakaan kohta enää välttämättä tarvita.

Eikä siinä vielä kaikki. Sain Seinäjoen messuhaastattelun kysymykset ja kas; minä pääsenkin puhumaan vain itsestäni! Sehän on se ainoa ala, jossa minä olen vankka ammattilainen. Minua haastatellaan klo yhdentoista jälkeen, joten sen jälkeen saan rauhoittua ja kerkiän tutustua myös messutarjontaan.

Otan sittenkin junaan aivan pikkuruisen erän siilikuosillisia Lempiriepuja, jos joku ihan välttämättä vaatii saada sellaisen jo junamatkalla ostaa. Lisäksi tein alennuskuponkeja kanssamatkustajille. Ihan pienesti olen alkanut luottaa siihen, ettei minun tarvitsisi ehkä sittenkään vajota maan alle sen reissun jälkeen.

Positiivista on sekin, että ompelin itselleni villakankaasta välikausitakin. Ihan tuollaisen pirteän mustan, ajatelkaapa! Jotenkin vaan on sellainen tunne, etten haluaisi nyt olla se ainoa väriläntti talvivaatetukseen siirtyneen kansan joukossa. Haluan ujuttautua harmaaseen massaan, niinkuin kaikki muutkin.