Ihan todellakin tuo otsikon lause tuli minun suustani eilen. Se nauratti meitä. Aika kauas on tultu muutamassa vuodessa siitä, kun minä istuin Viipurissa rotvallin reunalla paniikista jäykkänä ja kiukuttelin itku silmässä Sulolle, että me emme ikinä löydä bussia ja meidät ryöstetään. En olekaan tainnut siitä koskaan teille kertoa.
Sulo vei minut Viipuriin viisumivapaalle risteilylle viitisen vuotta sitten. Jotenkin onnistuin jo kanavaristeilyn aikana lietsomaan itseni aivan ennennäkemättömään pelkotilaan, joka oli perille päästyämme kasvanut ihan hallitsemattomaksi, sumeapäiseksi kauhuksi. Pelkäsin tullimiehiä (vievät minut Siperiaan, jos en näytä samalta kuin passikuvassani), vaihdoin kadun puolta, kun näin ihmisen lähestyvän (raiskaamaan ja ryöstämään), en suostunut menemään kauppoihin (ne pakkomyyvät minulle piraattituotteita) ja olin varma, että eksymme ja jäämme ikiajoiksi Venäjälle (Sulohan ei osaa tietenkään lukea karttaa tai ymmärrä kelloa). Kaiken tämän vuoksi minä pilasin sen matkan täydellisesti.
Se oli meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissumme. Minä olin varmasti pahin mahdollinen matkaseura, mitä kukaan on koskaan ristikseen saanut. Tönötin mielenosoituksellisesti kadulla odottamassa Suloa kaupoista, enkä halunnut katsoa mitään enkä syödä mitään.
Vasta kotimatkalla bussissa minä rentouduin ja kehtasin vielä iloisesti sanoa, että ensi kerralla voidaankin olla yötä! Sulo ei puhunut mitään. Rajat ne ovat lopulta hänenkin sietokyvyllään.
Nyt tuolle katastrofireissulle osataan jo nauraa, ja muut ulkomaanmatkamme ovat sen jälkeen sujuneet aika paljon miellyttävämmissä merkeissä.
Kukapa olisi uskonut, että se jalkakäytävällä kyyköttävä, ahdistunut Susanna vain muutaman vuoden kuluttua ei meinaa mekossaan pysyä, kun on niin kova polte päästä Venäjälle?
Viimekertainen yrityksemme tavoittaa Käkisalmi epäonnistui ja odotan malttamattomana sitä, että kerkiäisimme lähteä yrittämään uudelleen. Olen lukenut venäjäteemaisia kirjoja sitä odotellessa. Toisaalta tiedon lisääntyminen on kasvattanut intoani ja toisaalta taas tuonut hiukan sitä vanhaa pelkoa takaisin. Tiedän nyt, että jos satumme joutumaan kolariin, ulkomaalaisina me olemme syylllisiä takuuvarmasti ja se pelottaa minua. Tiedän, ettei saa pysähtyä, jos joku näyttää olevan pulassa tienposkessa, sillä se voikin olla roistoväijytys. Tiedän, että yhtä jos toistakin virkailijaa pitää lahjoa, vaikka lahjonta on sielläkin laitonta. Tiedän, ettei vodkaryypystä saa kieltäytyä.
Voi miten paljon mukavampaa oli olla autuaan ymmärtämätön ja tyhmänrohkea. Saattaa olla, että jätän "Äiti-Venäjän aapisesta" loput lukematta ja muodostan vain itse käsityksen kummallisesta naapuristamme empiirisen tutkimuksen keinoin. Matkalla Käkisalmeen ensi alkuun.
Ai niin, se otsikko. Mitäkö haluan paeta Venäjälle? No ikkunoita tietenkin. Heinäkuu alkoi eilen ja minä en ole irrottanut vielä yhtä ainoatakaan ikkunaruutua. Tuolla on verstaalla 16 pokaa odottamassa ja "kesä" on kohta ohi. Miten hirveän huono omatunto minulla onkaan siitä, etten saa mitään aikaiseksi!
