Rajoja

Eilen kävimme tonttimme lohkomistilaisuudessa. Ennakkoon saamiemme ohjeiden ja omien mielikuviemme perusteella odotimme kepakkojen kanssa seisoskelua, tiirustelua ja tähystelyä, vesakon raivaamista, puitten kaatamista. Todellisuudessa homma hoituikin yhden miehen ja GPS-laitteen toimesta. Me siinä lähinnä ihmettelimme apumiestemme kanssa, kun tonttimme kulmat merkittiin kiiltävillä rajapyykeillä.

Muutto alkaa tuntua konkreettiselta. Tasan kuukauden kuluttua jätämme Oriveden taaksemme ja aloitamme uuden elämämme.

Vaihtelua puurtamiseen

Viimeisen puolentoista viikon aikana minä olen painanut sellaiset määrät kankaita varastoon, että siitä on ollut työn ilo kaukana. Näissä tiloissa työnteon ja asumisen yhdistäminen ei ole ollenkaan hauskaa. Kun yhdistetyssä olohuone-toimisto-työhuoneessa on aika ryhtyä kankaanpainoon, pitää ensin raahata suuri osa huonekaluista makuuhuoneeseen. Kun kerran on painovehkeet saanut levitettyä lattioille, niitä ei heti viitsi pois kerätä. Niinpä olen elellyt puikkelehtien kaiken roinan joukossa.

Sulo onneksi oli viikon ajan reissussa, joten hänen ei tarvinnut sietää kaaosta. Nyt kankaita onneksi on sen verran, että seuraavan kerran aion kaivaa seulani esille vasta uudessa asemakodissa, kun hulppeat työtilani on remontoitu.

Kankaanpainon lomassa olen virkistänyt itseäni askartelemalla heijastimia syksyä varten.