Joka kevät sama juttu. Alan taas vaipua pahaan epätoivoon yrittämisen kanssa. Tilauksia tulee silloin tällöin jos silloinkaan. Tiedän, että tämä on se aika, jolloin pitäisi tehdä varastoa ihan vimmalla, mutta tyhjänä mollottava verkkokaupan tilaussivu masentaa niin paljon, että varaston kasvattaminen tuntuu vain typerältä riskiltä. Että jospa kukaan ei enää koskaan osta yhtäkään riepua? Tämä vuosi on sen puoleen erilainen kuin aiemmat, että hiljainen kausi on kaksi kuukautta etuajassa ja sen lisäksi tunnen nyt olevani kurkkuani myöten täynnä markkinointia. Mikään ei voisi kiinnostaa vähempää.
Tällaisessa tilanteessa minulle tulee tarve paeta työasioita ihan kokonaan. On mukavampaa tehdä kaikkea muuta ja sotkea työhuonetta vaihteeksi harrastuksilla. Mutta takaraivossa joku inhorealisti kuiskailee: "Milläs meinaat pysyä hengissä?" Kuiskailijasta ei ole apua, kun olen lamaannuksen tilassa. En pysty tekemään päätöksiä.
Käsityökortteleita suunnitellaan ihan ennennäkemätöntä määrää eri puolille maata, mutta minä en millään pysty päättämään edes sitä, lähteäkö mukaan vai ei. Kukaan ei järjestä kortteleita Itä-Suomeen. Miksiköhän? Ylläoleva Käsityökortteli-sivuston kartta kertoo aika paljon siitä, miksi ei. Täälläpäin ei ole ryhmäämme kuuluvia käsityöyrittäjiä ja mitä ilmeisimmin täällä ei myöskään ole riittävästi ostavaa asiakaskuntaa. Harmillista.
Niinpä minä joudun aina ajamaan pitkiä matkoja ja yöpymään kalliisti. Olen jo saanut tehtyä sellaisen päätöksen, että kaksipäiväisiin kortteleihin en lähde lainkaan yöpymiskustannusten takia. Kaksipäiväisissä on aina se toinen päivä ollut niin hiljainen, että se tekee reissuun pelkkää miinusta. Valitettavasti suurin osa kortteleista on kuitenkin suunniteltu kaksipäiväisiksi.
Tällä hetkellä punnitsen sitä, olisiko mitään mieltä lähteä Ouluun. Minun tekisi mieleni lähteä siksi, että siellä asuu rakkaita ystäviä, joiden luona haluaisin käydä. Mutta matkakulut... ratissa hereillä pysyminen... Toisessa vaakakupissa painavat näkyvyys, esilläolo ja mahdollisten uusien asiakkaiden tavoittaminen. Ja se, että kortteleissa on aina ihan mahdottoman kivaa. Olen oppinut nauttimaan yrittäjäkollegoiden ja asiakkaiden kohtaamisesta. Nuo reissut ovat minulle raskaita, mutta tiedän, että ne tekevät mielenterveydelleni hyvää. Mutta sitten taas... pelkällä mielenterveydellä ei osteta ruokaa tai makseta asuntolainaa.
Tällaisena lamaannuksen aikana minä inhoan yrittäjänä olemista ja kiroan itseäni ja sitä, ettei minusta ole tavalliseen työelämään. Olisipa minulla kyky uskoa hyvään tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki kääntyy kyllä taas parempaan, ihan niinkuin on kääntynyt joka kevät näiden yrittäjävuosieni aikana. Peruspessimismi luonteenpiirteenä on joskus melkoinen kirous.
PS: Käsityökorttelin ETUpäivät ovat voimassa vielä tänään.
26 kommenttia:
Zemppiä, paistaa se päivä risukasaankin, ainakin joskus..
Tsemppiä ja valitettavan tutulta kuulostaa...
Onneksi kohta on kesä ja aurinko paistaa!! :)
T. Siru
Ikävää kun matkat ja yöpymiset vievät niin suuren osan noista markkinoista. Luulisi että joskus järjestettäisiin sinne itä-Suomeenkin vastaava Käsityöläiskortteli -tapahtuma, eikö Venäjältä tulisi juuri paljon uusia mahdollisia asiakkaita?
Entä jos laajentaisit repertuaariasi -sinulla on paljon kivoja kuvia Kenistä+muista kamuista, niistä ukkeleista ja ambulansseista ym...jos niistä teettäisi kortteja? Vähän niinkuin Anna-Mari West on päässyt hyvään vauhtiin kauniilla korteillaan, joissa aforismeja... :D
Kiitos, Janne! :)
Onneksi on! Sitä odotellaan. :)
Venäjältä ei tule enää ketään, valitettavasti. En tiedä, ovatko venäläiset ylipäänsäkään käsityöläisten asiakaskuntaa, mutta minulta ei ole koskaan yksikään venäläinen mitään ostanut.
Ei Keniä voi hyödyntää yritystoiminnassa. Mattel kielsi jo sen kuvaamisenkin yritykseni mainoksiin. :)
Mitä, onko Mattelilta otettu sinuun ihan henkilökohtaisesti yhteyttä ja kielletty Kenin käyttö mainonnassa vai viittaatko heidän johonkin yleiseen policyyn, jossa moinen kielletään? Toki siis yleinen mainontakieltokin on otettava yritystoiminnassa vakavasti, ei sillä, mutta eikö Ken-kuvasi olisi Mattelillekin hyvää mainontaa, eli molemminpuolinen hyöty :)
Minä olin itse yhteydessä sinnepäin, kun yksi Kenin rättimainoskuva alkoi levitä Facebookissa. Kiittivät luovuudestani, mutta kielsivät moisen kokonaan. Minustakin hyöty olisi ehdottomasti molemminpuolinen, mutta Mattelilla varmaan on aika tiukka linja.
Voih, tsemppiä Susanna. Tämä lama tuntuu kyllä jokaisen pörssissä. Nyt mun täytyy olla tyytyväinen, että äitini vaati sitä perusammattia. Tarkoitan että mun luonteellani ei oltaisi yrittäjiä. Koen niin epämukavaksi oman töiden myymisen ja ajatus, että pitäisi kovasti vielä mainostaa, ahistaa. Että kyllä sulla on ihan mielettömiä voimavaroja nainen, vaikka mihin. Toki tämä harmaa talvisää masentaa kyllä jokaista. Tiedätkö Susanna, minä aloitin salilla käymiset, sellaista crossfitt-tyylistä. Ihan kuollut olen, mutta sitten kuitenkin niin iloinen, kun olen tehnyt jotain fyysistä. Ihan kuin työ ja kaikki muukin näyttäisi valoisemmalta. Eli vähän nauratti ajatukseni, että kun liikun ja syön kohtuu terveellisesti, tarkoittaako se sitä, että siedän paremmin tätä välillä aika harmaata maailmaa :)
Ajankohtaista mietiskelyä. Kivaa olisi, jos hommat pyörisivät tasaisesti, välillä yllättäen nousten. Itse olen teyhnyt kortteja. Noh, niillä ei juuri rikastu, omani saan aina takaisin. Mutta kun pöytämaksut joka vuosi nousevat, kuinka paljon voi pyyttää kirjekortista? Nyt tulisi täyttää hakuanomus. Taidan lähteä taas, onneksi naapurikylään. Sisareni Imatralla tekee kaikkea kivaa, mutta ei käy myymässä. Jos halut kontaktin, laita sähköpostia minulle, voisin vaikka tehdä teistä kaverit :) Mutta, koska sinulla on luppoaikaa, teepä nyt tämä toinen haasteeni! Tykkäsit niin kovasti siitä viimekertaisesta LOL
http://wondersbykaari.com/2015/02/26/tanaan-sinua-kohtaa-onni/
Tarkoittaa se! Minulla on nyt extrakurjaa, kun hiihtämään ei ole päässyt pariin viikkoon plussakelien takia. Ja tiet ovat peilijäätä, eli en pääse edes kävelemään. Olisi sisäliikunnan aika, mutta kun se vaan ei ole minun juttuni.
Apua, älä tee minusta kaveria kenenkään kanssa! Minä niin viihdyn hyvin ilman sosiaalista elämää. Kiitos ajatuksesta silti! :)
Otan haasteen vastaan, kiitos siitäkin!
Niin minäkin olen ajatellut, erityisesti ryhmäliikunta on ahdistanut. Nyt vaan heitän aivot narikkaan ja olen siellä lökäpöksyissäni kahvakuulan kanssa. Kaikkien barbien seassa. No, onneksi siellä on seassa mua vanhempiakin ja ne "barbietkin"on ollut tosi mukavia ja kannustavia. Eli on ollut Eliisalla asenteessa vikaa :D Toivottavasti tiet sulaa, että päästään pitkille terapeuttisille lenkeille.
Minä vasta totuttelen kuvataiteilijan arkeen, mutta tunnelmat ovat vähän samanlaiset apurahapäätöksiä odotellessa. Täällä itärajan tuntumassa ei tunnu olevan hirveästi kysyntää kulttuurille. Muistaakseni jossain taannoisessa imatralaisessa taidetempauksessa kävi koko päivän aikana vähemmän ihmisiä kuin mitä täällä vieraillutta Matti Nykästä käytiin tapaamassa jonkin vajaan tunnin aikana. Mutta minkäs teet, ei minustakaan olisi normaalityöhön, vaan ajatuskin ahdistaa. Voisin muuten melkein vannoa olevani sinuakin epäsosiaalisempi :D
Ostaisin lisää rättejä, mutta ne vanhat ovat vielä täysin käyttökelpoisia ja kestävät meidän siivoustahdilla seuraavat 10 vuotta. Olet tehnyt liian kestävän tuotteen ;)
Olet ihan sankari! Minä tarvitsisin samanlaisen asennemuutoksen!
No uuh, Matti Nykänen. Eilen kävimme katsomassa Luokkakokous-elokuvan. BioVuoksi oli tupaten täynnä. Elokuva oli ihan paska, vaikkakin hyvää mieltä tuottava, ja vähän minä jäin sitä miettimään, että miksi tällainen elokuva vetää salin täyteen maanantai-iltanakin, kun ne kaikki todella loistavat leffat näytetään lähes tyhjälle salille. Kulttuuria on niin montaa sorttia...
Toivottavasti saat apurahan! Vitsit, että olen kaivannut blogiasi. Joka kerta talonne ohi ajaessani harmittelen, ettei teidän kuulumisia voi enää lukea. :) Epäsosiaalisesti täältä etäältä.
Tiedän, että rievut ovat liian hyviä. Varsinkin nämä nykyiset ruskeat. Eivät edes likaannu mokomat. Kukaan ei tarvitse uusia, kun ne vanhat ovat ikuisia...
Ainiin, Mattelin yhteydenoton lisäksi tästä postauksesta tuli toinenkin ajatus, nimittäin tuo työelämä ja erityisesti sen vaikeus. Voi elämä. Itse olen roikkunut kyllä enemmän tai vähemmän työelämässä kiinni koko aikuisikäni, mutta mitä tehdä, kun aina ahdistaa. Ahdistaa työtehtävät, työilmapiiri, aikataulutettu elämä, liian vähäinen oma aika jne. Yrittäjyyskin tuntuu aika raskaalta, tai nimenomaan juuri markkinointi. Samalla, kun muut työelämässä pelkäävät sitä, että työt loppuvat, itseäni kammoksuttaa eniten, että työ(elämä) ei koskaan lopu :F
Se on just kamalinta aikuisena olemisessa! Kun se TYÖTYÖTYÖ vaan on niin tiukasti kiinni elämässä, tavalla tai toisella ja sitä pitää vaan jaksaa ikuisesti. Oli se sitten normaalia päivätyötä ja omaa yrittäjyyttä, niin aina siinä on se raskas ikuisestijatkuva olemuksensa. Minä niiiiin haluaisin olla eläkkeellä. Tai lottovoittaja. Että voisi ihan todella omistaa aikansa asioille, joista saa iloa, voimaa ja energiaa, eikä tarvitsisi ajatella, että siitä pitäisi saada rahaa.
Sulla on ihan samat unelmat kuin minulla: olla eläkkeellä tai voittaa lotossa. Ja samoista syistäkin. Lottovoiton suhteen en tosiaan kaipaa niinkään leveää elämää vaan omaa aikaa, ja päävoiton osuessa kohdalle en todellakaan kuuluisi niihin, jotka jatkaisivat voitosta huolimatta töissä.
On samalla lohdullista, että on muutakin, joita työelämä ahdistaa, ja että on paljon niitä, joita ei ahdista. Muiden samanlaiset kokemukset antavat tavallaan "oikeutuksen" tai "luvan" sille, että minua saa ahdistaa, ja sitten taas se, että valtaosaa ei ahdista, antaa selityksen sille, miten ja miksi ihmiset noin yleensä jaksavat normaalia työelämää ihan hyvin.
Minäpä yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa blogin kirjoittamista tässä joskus. Ehkä se alkaa innostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi keväämmällä ruveta tekemään remonttia. Heikkikin hyväksyy sen, että kirjoitan blogia ikkunoiden kittauksen sijaan :)
Hyvin puhuttu!
Minä en kyllä yhtään tajua ihmisiä, jotka voittavat lotossa hurjasti rahaa ja silti pysyvät töissään. Voiko työtä todella rakastaa niin paljon? Vai onko kyse vaan siitä, ettei keksi muutakaan sisältöä elämäänsä? Minulla ei olisi vaikeuksia keksiä tekemistä. Vuosikaudet työttömänä ollessani minulla ei todellakaan käynyt aika pitkäksi. :)
Ei ole tullut Michilandiaankaan yhtään tilausta kolmeen viikkoon. Tiedän, että seuraavaksi tilauksia alkaa tulla elokuun lopulla. Onneksi minulla tämä on vain harrastus, sillä oikeaa yritystä ei tällaisilla tilausmäärillä perustettaisi. Noh, onpa aikaa tehdä muita käsitöitä. Mutta kyllä jotain järkevää minunkin pitäisi keksiä...
Olet kyllä todella onnellisessa asemassa, ettei sinun hengissäpysymisesi riipu omasta työstäsi lainkaan. Meillä ei pelkällä Sulon palkalla elettäisi, eikä Sulo klyllä katselisi kauaa sellaista, etten minä tienaisi mitään.
Siksi minä pelkään tätä tilannetta ihan kauheasti. Koko elämäni murenee, jos yritys ei tuota mitään.
Kysyin mieheltäni, joka todella pitää työstään ja työnteosta, että tekisikö hän töitä, jos saisi lotossa päävoiton. Kuulemma tekisi, tosin saattaisi vähentää vähän työn määrää, mutta työ kuulemma antaa elämään niin paljon sisältöä, että ei haluaisi luopua siitä kokonaan. Mikä kadehdittava tilanne!
Ymmärrän todella todella hyvin. Itsekin tykkäisin siitä, että voisin oikeasti elää käsitöillä. Se saattaa kyllä jäädä ainaiseksi unelmaksi :( Mutta kyllä minulla hiukan vielä toivoa on jäljellä ja joitakin suunnitelmia, vaikka niin vaikeaksi niiden toteuttaminen täällä Chilessä on muodostunut.
Lähetä kommentti