En yleensä ole järin innoissani sosiaalisen median hyväntekeväisyyshaasteista. Mitä apua on aasialaiselle hikipajaompelijalle, jos me puemme yhtenä päivänä vaatteet päällemme nurinpäin? Mitä iloa lihasrappeumasairaudesta kärsivälle on siitä, että joku ottaa itsestään videon, jossa saa niskaansa ämpärillisen kylmää vettä? Mitä hyötyä rintasyöpäpotilaalle on siitä, että naiset Facebookissa laittavat alushousujensa värin tilapäivityksekseen? Miten eturauhassyöpä paranee sillä, että kaikki kasvattavat viikset? Ei sellaisesta ole mitään apua. Minua nuo kampanjat vain suututtavat.
Mutta nyt luin juuri Lukiolaisten Liiton kiusaamista vastustavasta #kutsumua-kampanjasta, joka ihan oikeasti pani jotain minussa liikahtamaan. Niinkin paljon, että päätin tehdä poikkeuksen ja osallistua.
Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.
Itkin, kun selasin ihmisten kuvia. Niissä oli ihan kamalia sanoja. Lutka, pyrkyrihuora, nolo, läski, vitun homo, vammanen, mitätön, ryssä, luuseri, turha, idiootti, feikki, vajaa, tapa ittes.
Kirjoitin omat sanani. Oli tosi vaikea löytää sitä korjaavaa sanaa. Niin syvällä ne rumuus ja hulluus minussa ovat, että en saanut edes otettua valokuvaa niin, että olisin pystynyt katsomaan kameraan noiden sanojen seurassa.
Pienenä tyttönä ymmärsin oman rumuuteni. Serkkuni kun olivat niin kauniita. Jo ala-asteella sain tajuta olevani liian laiha - Lauta! Kotonakin minulle kerrottiin, että olen ällöttävä Sussu Sikapossu Lantala ja että nenäni on epäinhimillisen suuri: Sun ei pitäis pitää tukkaa noin, kun sun nenä näyttää entistäkin isommalta. Yläasteella nämä totuudet saivat ihan ihmeellisiä muotoja, joita en ymmärrä vieläkään: Rusina, Torsti ja Rinnaton Samantha Fox. Kuvioon tuli mukaan myös fyysinen kiusaaminen. Aikuisiässä loukkaukset tulivat ventovieraiden naisten ja miesten suusta: Hyi kamala ku sä oot laiha! Vittu miten ruma! Kattokaa, mikä nenä!
Taistelen koko ajan sen kanssa, että pystyisin hyväksymään oman ulkomuotoni, vaikka noin suoria arvosteluja en ole joutunut kohtaamaan enää pitkään aikaan ja vaikka minulla on Sulo, joka pitää minua kauniina. Vuosiin ei kukaan ole sanonut minua rumaksi, mutta sanon sen itse itselleni joka kerta, kun katson peiliin.
Hulluksi nimittäminen alkoi joskus opiskeluaikoina, kun epävarma ja ailahtelevainen luonteeni otti osumaa ja herkkänä ja teatraalisena ihmisenä en reaktioitani osannut tai halunnut kätkeä. Seurasi toinen toistaan paskempia parisuhteita ja yhä vahvempaa hulluksi leimaamista. Silloinkin, kun se hullu sanotaan positiivisessa merkityksessä, se saattaa satuttaa. En ole hullu. Päinvastoin, olen hieno selviytyjä. Minähän uskalsin hakea apua, uskalsin kohdata omat traumani terapiassa ja uskalsin kasvaa niiden herraksi.
Silti kutsun vieläkin muka-vitsikkäästi itsekin itseäni hulluksi ja totta puhuen se on aika kauheaa. Jos nyt nimitän vaikka rakasta harrastustani Playmobil-hulluudeksi, vahvistan ihan itse sitä kelvottomuusmielikuvaa, josta minun nimenomaan pitäisi taistella pois.
En usko, että tällainen valokuvakampanja poistaa koulukiusaamista, tuskin edes vähentää. Enkä usko, että pelkkä koulukiusaaminen on syynä yhdenkään aikuisen heikkoon itsetuntoon. Se tulee kauempaa, syvemmältä. Toisilla vain on toisia suurempi alttius joutua kiusatuksi koulussa, päätyä parisuhteeseen narsistin kanssa ja jäädä syrjityksi työpaikalla. Vahva kasvaa, heikko musertuu, mutta kumpikaan ei ole toista parempi. Parempi on se, joka tajuaa olla pilkkaamatta, nauramatta, potkaisematta, arvostelematta, kääntämättä selkäänsä.
Osaisinpa itsekin olla se parempi.
52 kommenttia:
Sää oot <3
Hieno juttu et lähdit tähän kampanjaan mukaan! Itsekin tässä mietin lähtemistä... Miksi meidän kaikkien pitäisi olla samanlaisia... jos tämä kampanja avaisi silmiä!
Kiitos tekstistäsi. <3
* halaus*
<3
Tässä piti kai haastaa muita, mutta en haasta ketään. Jokainen, josta tuntuu, että haluaa tämän tehdä, tekee kyllä ilman että minä tässä panen ketään selkä seinää vasten. :)
Voi Susanna..kun näin sut ekaa kertaa livenä silloin Tampereella niin ensimmäinen asia joka sussa kiinnitti mun huomioni oli sun silmät. Siis en oo oikeesti koskaan kenelläkään ikinä nähnyt niin uskomattoman kauniin värisiä silmiä! Sen jälkeen harmittelinkin monta kertaa että miks en mä sanonut mitään, mut mä oon joskus niin ujo :) Mut nytpähän kuulit, ettäs tiedät :)
Itku tuli, mua kiusattiin kouluaikoina ja vielä aikuisiälläkin. Omasta mielestäni en ole ruma, etkä muuten ole Susanna siekään! Mutta satuttaa silti näin vuosien jälkeenkin. Aion osallistua haasteeseen, mutta vasta viikon päästä, tänään lähden kotiseuduilleni.
Olet vahva, kaunis, lempeä ja LUOVA!!
Herranjumala mitä paskaa olet saanut elämässäsi kuulla!!!!!!!!!!!!! Aivan käsittämätöntä... ONNEKSI olet löytänyt itsestäsi vahvuuden (ja ihanan Sulon) ja olet todellakin erityislaatuinen!! Et missään tapauksessa ole ruma taikka hullu... olen siis aivan äimistynyt noista sanoista!! Ei sovi sinuun ollenkaan! Sitäpaitsi jumankekka että ottaisin sun kropan millon vaan!!!
Ihana Susanna! Lähdin itsekin mukaan - pitkälti sinun inspiroimana. http://katariinakombi.blogspot.fi/2014/08/kutsu-mua.html
Ilahduttavaa! <3
Mulla on tuohon silmienväriasiaan vakioreaktio, jota en voi sanoa, koska itsekin tiedän, miten hölmöä se on. Joten sanon: kiitos kovasti. :)
<3
Hyvää matkaa kotiseuduille!
<3
Onneksi olen löytänyt Sulon. Koska ilman Suloa ne vahvuudetkin olisivat yhä löytämättä. Ihmettelen jatkuvasti, miten jollakulla (eli Sulolla) voi olla taito nähdä niin paljon pinnan alle. Jokaisella rumalla ankanpoikasella pitäisi olla oma Sulonsa, joka näkee ne kauneudet ja auttaa nousemaan.
Kun luen noiden nuorten sanoja heidän kuvissaan, minua hirvittää se, millaisessa maailmassa me elämme. Kuinka kukaan voi sanoa kenellekään että "tapa ittes huora"? Edes vitsillä?
Aika kova sydän pitää olla, jos ei miltään tunnu noiden nuorten kuvia katsellessa. Älyttömän suloisia tyttöjä huora-sanoineen, ja kivoja poikia vitun hintteineen. Ihan kamalaa. Ihan hirveän kamalaa.
Eipä kestä. Tämä blogi on alkanut huolestuttavasti valua kaikenmaailman tilityksiin. o_O Mutta ehkä olen nyt vähän tavallista alttiimpi tällaiselle.
*hali*
Ja sä. :)
Huh. Mietin, pystynkö.
Opettelin arvostamaan itseäni, että osaan arvostaa lähimmäistä. Ei kaikista tarvitse pitää. Toisen auttaminen kestää vain hetken. Ajattelen, että aikuinen pystyy rajaamaan elämänsa haluamiinsa uomiin. Nuorille se on vaikeaa.
Nyt en tiedä mitä sanoisin, en käynyt katsomassa kampanjaa, mutta uskomatonta mitä toiselle ihmiselle suusta ladellaan, ja päin naamaa! Toivottavasti tämä kampanja avaa silmiä, ja saa suita kiinni.
Sinä Susanna olet erityinen, ja aivan mahtava nainen!
Yllättävän vaikeaa. Mä en ole ehkä vielä koskaan tuntenut oloani yhtä alastomaksi tässä blogissa kuin just nyt.
:)
Toivottavasti. Edes yhdet silmät ja suun.
Kiitos, Katja. <3
Hölmöintä tuossa sun nimittelyssä on se, että sähän olet kaunis nainen.
Olen itsekin koulukiusattu ja huomaan, että olemme saaneet "nimiksemme" samoja sanoja. Olin myös hyvin laiha ja pitkä, nenäni on suurempaa kokoa kuin naamani sallisi jne. Minut pelasti oikeastaan uusi ympäristö, lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, sain uusia ystäviä ja se pelasti minut. Kuitenkin huomaan, että jälki jäi. Olen huono ystävystymään(kestää kauan, ennen kuin luottamus syntyy), mietin ihmisten sanomisia välillä kauankin; joku harmiton heitto jää kaivelemaan ja alkaa mielessäni saada merkityksiä. Kumpa nuo kiusaajat tietäisivät, miten syviä arpia he jättävät...
Kiitos kirjoituksestasi ja osallistumisestasi.
Hei!
Olet rohkea kun osallistuit. Tuntuu niin pahalta: aina uudelleen ja uudelleen uudet sukupolvet kokevat saman pahuuden. Koska sitä ihminen oppii?!
Minulla oli mielessä ihan toisellaista asiaa sinulle. Olen mielenkiinnolla lukenut kokemuksia Venäjällä matkailusta ja halusin jakaa tämän sinullekin, jos ei ole ennestään tuttu.
Laitan sinulle linkin toisesta blogista, jossa oli tehty retki Sortavalan lähelle: http://arjenilojaetsimassa.blogspot.fi/2014/08/retki-ruskealan-marmorijarvelle.html
Mikään ei oikeuta haukkumaan toista. Kummallinen on ihmisluanto kun se saa kuitenki tekemään sillai. Lapsilta sen ymmärtää paremmin, niillä kun ei viälä oo ymmärrystä ja se ymmärrys pittää niille opettaa. Mut aikuisessa, joka haukkuu toista, on jottain vikkaa, ei siinä haukuttavassa. Varsinkin kun haukutaan nenää joka on tavallinen nätti nenä. Sää oot ihana ja persoonallinen.
Mua sanottiin kans yläasteella laudaks. En mää koskaan oo ollu rintava, mut tälläi aikuisena oon täydellisen tyytyväinen tisseihini. Jos joku olis osannu sanoo teini-ikäselle minälleni, että myöhemmin noi tisut kelpaa, niin ehkä laudoittelu ei olis niin haitannu.
Kyllä se jälki jää. Vaikka järjellä jo aikuisena tajuaa paremmin, ei sydän aina usko.
Samoin minulle oli ihanaa opiskelemaan lähteminen. Se oli niin outoa, että olin yhtäkkiä vain minä, ilman sitä yläasteen kiusaamista ja lukion karsastamista. Olin ihan hämmentynyt, kun yksi poika kerran hätisti yhteiskuvasta erään tyypin syrjään, "jotta Susannan sääret näkyisivät". Minä olin ihan ihmeissäni, että miksi se haluaa minun koivet näkyviin, kun siihen asti ne olivat aina olleet kaikille vain "rimppakintut". Pikkuhiljaa aloin tajuta, että minulla on hyvät kintut ja aloin kulkea minimekoissa. Se vei ihmisten huomion pois nenästäni. ;)
Ihminen ei varmasti opi koskaan. Juuri kun olin näitä teinien kuvia katsellut kyyneleet valuen, niin satuin erehtymään jonkun lehden sivulle, jossa idioottiaikuiset laukoivat totuuksiaan Suomeen saapuneesta Conchita Wurstista. Järkyttävää luettavaa. :(
Kiitos linkistä! Upean näköinen paikka! Meillä meni tämän kesän Venäjän-matkailu nyt ihan pilalle kaiken surkeuden takia, joten Sortavalan-reissu varmaan jää nyt sitten ensi kesälle. Harmillista. Olin niin innoissani silloin alkukesällä noista reissuista.
Lapsilta ymmärtää, teineiltäkin ymmärtää. Monesti olen miettinyt, että tietävätköhän ne ilkeilijät ja kiusaajat nyt aikuisena edes olleensa aikoinaan sellaisia. Arvaavatko, että jokainen huvittunut silmäys, tyrskähdys, ilkeä sana, kamppaus, repun piilotus ja nasta tuolilla ovat yhä muistissa? Ainakin minä häpeän ihan kamalasti sitä, että rippileirillä, jossa minut jostain ihmeen syystä hyväksyttiin paremmin kuin koulussa, meninkin muiden mukaan syrjimään yhtä tyttöä. Miten paskamainen voikaan ihminen olla silloin, kun hetkellisesti pääsee nokkimisjärjestyksessä askeleen ylemmäs? Kaikista ei tosiaan tarvitse tykätä, mutta kaikkia pitäisi kyllä osata kohdella kohteliaasti. :(
Mä olen samaa miltä. Siis että tämä on ensimäinen tietoisuuskampanja, johon voisin osallistua. Siksi, että tuolla voi oikeasti herättää jonkun suunsoittajan ajattelemaan. Edes jälkeenpäin.
Ja tuosta itseesi kohdistetusta ilkeydestä. Koska ethän sinä ole millään muotoa ruma. No, mä olen yhdessä suhteessa ääripositiivinen ihminen, löydän ihmisistä helposti upeat ja kauniit piirteet ja ominaisuudet, mutta sinun kohdallasi ei kyllä edes tarvitse etsiä. Ei se, että piirteet eivät ole kuin barbinukella, tee kenestäkän rumaa. No, paljon mielenkintoisemalla tavalla kauniin kyllä kuin barbi. ;) Ja sitäpaitsi sinullahan on kaunis nenä. Nimimerkillä isonenäinen hongankolistaja. ;) Ja sit taas hulluudesta... Voi elämä. Mutta onneksi tuli Sulo, joka on ilmeisesti toiminut positiivisena peilinä. Sellaisia ihmisiä maailma tarvitsee.
Huoh. Mä olen kohdallani kuullut huorittelua 14-vuotiaasta lähtien. Minut on useasti jopa uhattu tappaa, jos olen ollut kaveri "väärän" pojan kanssa. Liekö tällä asialla tekemistä myöhemmin puhjenneen masennuksen ja paniikkihäiriön kanssa??? Kun nyt katson teini-ikäistä veljentytärtäni , tuntuu tosi pahalta miten joku voisi haukkua ketään niin puhdasta ja viatonta, vielä ihan lasta?!? Itkettää :( Hyvä kampanja, hyvä sinä ihananenäinen nainen!
Itkin. Ihana Susanna <3
Tää antaa varmasti muille samaa käyneille voimaa. Itsekin sain omiin päiväkirjoihin tehtyä tämän perusteella kirjoituksia, on vielä näköjään aivan liikaa kipeitä asioita, vaikka monesta on jo selvitty ja katson ylpeänä omaa kehitystäni :)
Luulen, että se on jonkun jo saanutkin ajattelemaan. Ainakin tuolla näkyy kuvia, joissa onkin lappu: "Anteeksi, minä olen kiusannut."
Herranjumala että minä en käsitä tuota huorittelua. Sattuu jokaisen lapsen ja teinin puolesta, joka sitä sanaa joutuu kuulemaan. :(
Minua on huoritellut vain yksi ihminen, onneksi tajusin lopulta siitäkin parisuhteesta häipyä.
Minä aloin illalla taas selata niitä tuhansia kuvia Instagramissa ja itkin ja itkin ja itkin ja sitten olikin jo puoliyö. Niin hirveitä sanoja niiden nuorien papereissa. Ihan käsittämättömän kamalaa.
Minua ei ole oikeastaan ikinä huoriteltu. Mutta muistan, miten pahalta tuntui, kun kaunis siskoni sai kuulla olevansa huora ihan jatkuvasti. Sekä naisilta ja tytöiltä, jotka selvästi pitivät kilpailijana että miehiltä, joille erehtyi sanomaan, että ei kiinnosta. Aina oli sitten huora, kun ei antanut...
Voi miten hieno ja koskettava kamppis! Täytyy sanoa, että jos olisin vielä FB:ssa (tai olisin liittynyt Instaan), niin tällaiseen minäkin kerrankin osallistuisin :) Vaikka tottahan tuokin hyvä sanoma unohtuu sitten kun "kohu" laantuu, mutta pistää kuitenkin ajattelemaan ja ehkä estää edes osan niistä potkaisuista.
Kyyneleet tuli kyllä linssiin. Ihana Susanna, en voi käsittää miten sinua on voitu tuolla lailla haukkua. Erityislaatuinen <3 Sellainen minäkin haluan olla <3
Ollaan kaikki erityislaatuisia. Ei kummallisia, ei friikkejä, ei outoja, ei pimeitä. :)
Hirveää. Ja niin helposti sitä sortuu ajattelemaan, että kauniit pääsevät aina helpolla. Noita teinityttöjen kuvia katsoessani olen joutunut vähän liian monta kertaa nyt näkemään tosi nätin, suositun ja itsevarman näköisen tytön kädessään lappu, jossa lukee huora. :(
Minäkin kävin niitä nyt lukemassa ja kyynel tuli silmään myös. Ja se on kumma, miten tuntui kaikilla tytöillä ja naisilla olevan läski tai lauta/laiha siellä. Niin olisi minullakin, se läski.
Sinusta tulisi näin äkkiseltään mieleen ainakin ihana, luova, aito ja kiinnostava :)
Susanna, olet kaunis, ahkera, kekseliäs, luova, taitava, avoin, rehellinen, ystävällinen. Ja Sulo on suloinen!
Varsinkin outoa, kun joku nano-osa niistä "läskeistä" oli edes pyöreitä. En tajua. Olitko sinä joskus pullea?
Te olette kyllä kivoja. Täällä blogissa minä yleisesti ottaen kyllä tunnenkin kelpaavani maailmalle. Blogimaailmalle. :)
Kun en osaa olla selaamaatta niitä nuorten kuvia, niin tuossa eilen tuli vastaan kuva, jossa sievä tyttö oli kirjoittanut lappuunsa sen huoran. Kuvatekstissä hän kertoi, ettei häntä koskaan ole koulussa kiusattu, mutta huoraksi häntä nimittää hänen oma äitinsä. Mistä sellaisia äitejä tulee!? Ajatuskin saa minut aivan raivoihini.
Ihanaa, että osaat olla ylpeä. Ja jos ne asiat ovat niin kipeitä, että niiden pysyy pysyä piilossa päiväkirjassa, niin sekin on ok. En minäkään olisi tätä postausta pystynyt kirjoittamaan vielä jokunen aika sitten. Vaikeaa oli nytkin.
Ruma ja hullu?! Kuules nyt, sinähän olet sievä kuin pumppernikkeli (ihan tosi tosissaan olet) ja jos hulluus on tuota, niin herranen aika, toivon välitöntä epidemiaa! Lisäksi olet lahjakas. Erityisesti tunnut olevan mukava tyyppi, vaikka ehkä et itseäsi sellaisena näekään. Olet silti. Ja R E I L U. piste.
Ps. Eipä aikaakaan ja sitten taas. Jumakekka miten rohkea sä olet! Rispektiä!
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus. Okei, myönnän: tämän postauksen kirjoittaminen vaati rohkeutta. Enemmän kuin minkään koskaan. En pysty edes sanomaan ääneen niitä "lempinimiä", jotka minulla yläasteella oli ja silti sain ne itku kurkussa tässä kerrottua. Ja lopulta, vaikka tämä kampanja toi minulle hirveän määrän muistoja mieleen, niin just nyt on tosi hyvä olla. :)
Toivon, että myös muilla kuvansa ottaneille on parempi olla.
Sinun todella rohkean esimerkin innoittamana avasin minäkin hiukan kokemuksiani (http://puukkoseljas.blogspot.fi/2014/09/kutsu-mua.html).
Me olemme rohkeita, kauniita ja ihania! Vaimoja ja erityislaatuisia. Tärkeitä! Sanoo kuka muu mitä tahansa.
Huijaa, mitä tekstiä. Kiitos!
Puhuit tuosta hiljaisesta hyväksynnästä. Tämä kampanja on pannut minussa tosi paljon muistoja liikkelle. Vaikka minua kampattiin, potkittiin ja minun reppuani piilotettiin ja vaikka minua haukuttiin, minä kuitenkin pääsin helpolla. Meidän luokalla oli kaksi poikaa, joita kiusattiin tosi rankasti. En ikinä saa verkkokalvoiltani pois sitä kuvaa, kun yhden pojan pää tuli esiin roskiksesta ja aina ne paskiaiset painoivat sen takaisin. Ja minä katsoin kaukaa. Sattui katsoakin. Kellään ei ollut kanttia mennä väliin. Ei silloin, eikä muulloinkaan.
Mietin, mitä niille pojille kuuluu nyt. Mitä heistä on tullut? Mietin niitäkin, jotka kiusasivat. Kiusaajat löytyvät facebookista. Näyttävät todella pelottavilta yhä. Pelottavista laihoista teinipojista on tullut kovan ja aggressiivisen näköisiä isoja äijiä.
Lähetä kommentti