Pellavasydämen Mervi kirjoitti ansiokkaasti käsityön hinnoittelusta omassa blogissaan ja minun tekee myös mieleni tarttua asiaan, sillä onhan se teema, josta ei koskaan voi puhua liikaa.
Viime päivinä olen kiikuttanut verkkokauppaani tulleita tilauksia postiin riemastuttavan suuria määriä. Syynä tähän on juuri verkkokauppaan laittamieni kakkoslaatuisten tiskirättien vetovoima. Kun laitan puotiin kakkoslaatuisten riepujen erän, myyntikäyrässä tapahtuu huikea piikki.
Mutta minusta on ihan oikeasti hiukan noloa myydä kakkoslaatua. Minun kuuluisi myydä pelkkää priimaa, sillä surkeasti saumuroidun tai suttuisesti painetun rätin lähettäminen maailmalle on erittäin huonoa mainosta. Mutta silti minä myyn kakkoslaatuista, sillä minä tarvitsen rahaa ja asiakkaat haluavat kakkoslaatua.
Miksi asiakkaat sitten niin mielellään ostavat sekundaa? Syy on tietysti hinnassa. Susannan Työhuoneen tiskirätit ovat mainioita, mutta kyllähän ne aika tyyriitä ovat, eikö vaan? Kahdeksan euroa pienestä kangaspalasta on melko paljon - varsinkin, jos bamburiepu ja sen käyttöominaisuudet eivät ole ennestään tuttuja juttuja. Ostaisin itsekin niitä kakkoslaatuisia, jos olisin oma asiakkaani!
Painiskelen jatkuvasti tiskirättien hintaongelman kanssa. Minä niin mielelläni myisin niitä edullisemmalla hinnalla. Mutta mistä sitä hintaa enää voisi nipistää? Nyt minulle jää 3-4 euroa katetta jokaisesta rievusta, jonka myyn verkkokaupassani. Jälleenmyyjän myymästä rievusta minä saan kokonaisen euron. Tästä voitte nopeasti päätellä, ettei minulla ole hinnoittelu hanskassa. Katteen olisi oltava paljon suurempi. Jälleenmyyjille tukkuhinnalla myymisen kuuluisi olla kannattavaa toimintaa. Mutta missä menee tiskirätin hinnan kipuraja? Kahdeksassa eurossa, voin sanoa kokemuksesta.
Käsityö on hidasta hommaa ja tuotantomäärät pieniä. Siksi käsintehdyn tuotteen hinta on korkeampi kuin teollisen tuotteen. Niin kauan kuin on olemassa teollista massatuotantoa, me käsityöläiset emme ole kilpailukykyisiä. Meihin kannattaisi silti satsata. Mehän työllistämme itse itsemme. Me olemme yhteiskunnalle edullisia torppareita (ks. Hesarin pääkirjoitus tästä linkistä).
Valtiolla olisi mahdollisuus parantaa meidän kilpailukykyämme massatuotantoon verrattuna laskemalla tuntuvasti käsityön arvonlisäveroa. Taideteosten alv on 9%, mutta käsityötuotteen alv on 23%. Korjausompelun alv oli myös 9 %, mutta sekin nostettiin vastikään tuohon yleiseen 23 prosenttiin. Olisi pitänyt toimia juuri päinvastoin ja laajentaa alennettua arvonlisäveroa koskemaan myös muuta käsityötä.
Kun selailen muiden käsityöläisten verkkokauppoja tai katselen myyntitapahtumissa kojujen antia, osaan jo aika hyvin arvioida, kenellä on katteet kohdallaan ja kuka myy alihintaan. Alihinnoiteltujen tuotteiden myyjiltä tekisi mieli kysellä, mikä on heidän salaisuutensa. Voititko lotossa ja teet tätä vain ilahduttaaksesi köyhiä, joilla ei ole varaa ostaa kallista käsityötä? Vai teetkös sittenkin pimeää työtä?
Yrittäjä, joka ei osaa hinnoitella tuotteitaan oikein, toteaa ennen pitkää, ettei yrittäminen kannata. Silloin hän joko opettelee hinnoittelemaan kunnolla tai lopettaa hommat. Pieniä yrityksiä ilmestyy ja katoaa jatkuvasti. Miten meidät pienet yrittäjät saisi pärjäämään paremmin? Siitä minulla ei ole harmaintakaan aavistusta.
Jokainen, joka tekee harrastuksena käsitöitä ja myy niitä joulumyyjäisissä tai bloginsa tai huutonetin kautta, on velvollinen ilmoittamaan tulonsa verottajalle. Jokaisen sukkamummon pitäisi pitää simppeliä kirjanpitoa menoistaan ja tuloistaan. Harva toimii lain mukaan, ja sitä minä en yhtään ihmettele. En ole mikään moraalikuningatar, jolla olisi kanttia paheksua muutaman sukkatulon pimittämistä verokarhulta. Jokainen eläköön oman omantuntonsa mukaan. Mutta se, miksi minä boikotoin alihinnoiteltujen tuotteiden myyjiä, on se, että he vääristävät käsityöalaa aivan mahdottomasti. Harrastelijat tai pimeää työtä tekevät yrittävät syövät leipää rehellisiltä yrittäjiltä. Hintoja polkemalla he tekevät hallaa meille, jotka elämme tällä työllämme.
Seuraavissa käsityömyyjäisissä, kun näet ihanat ja halvat villasukat, mietipä kaksi kertaa, oletko sittenkin ostamassa harmaat sukat.
45 kommenttia:
En viitsi tähän omalla nimellä vastata mutta haluan kuitenkin jotakin sanoa. Olet kyllä aivan oikeassa siinä että alv saisi olla käsityöläisillä pienempi. Kokonaan toinen juttu on sitten se, että en ikinä ostaisi 35 euron sukkia, vaikka ne olisi kutonut itse paavi. Mielestäni sinun tiskirättien hinta sen sijaan on hyvinkin kohtuullinen kun ajattelee tuotteen käyttöikää yms.
T: neiti näpsä :)
Neiti Näpsä, tuossa osuit ihan asian ytimeen, että hinnassa liika on kuitenkin liikaa. Sepä se onkin yksi käsityön tekemisen haasteista. Kehittää tuote, jonka hinta on paitsi kunnollisesti laskettu, myös asiakkaan kukkarolle sopiva. ja kiitos siitä, että riepuni ovat sinusta kohtuullisen hintaisia!
:-)
Liisa, viimeksi kun ihailin verkkokauppasi, en yhtään kertaa miettinyt, että hinnat olisivat liian alhaiset! Ja ilmeisesti kauppa kuitenkin on käynyt mukavasti! Nauti siitä, ettei vielä tarvitse maksaa alvia!
:-D
Olipas Susanna jälleen kiinnostavaa pohdintaa, tosin harmistuttaa sinun ja muiden arvostamieni käsityöyrittäjien puolesta. Olin muutama viikko sitten kuuntelemassa erään brittitutkijan luentoa, jossa hän toi kestävän kehityksen näkökulmien ohella esiin sitä, miten käsityön arvostus on suuressa nousussa (ainakin englannissa ja muuallakin euroopassa), sillä ihmiset haluavat teollisen tuotteen sijaan käsin tehtyä ja ovat valmiita myös maksamaan siitä, johon liittyy myös ajatus tukea eettisiä sekä ekologisia tuotteita. Toivoisi vastaavan ajattelun rantautuvan Suomeenkin. terveisin tyytyväinen maatuskatiskirätin ja -olkalaukun omistaja Varpaselta :)
Komppaan! Ja juuri kuulin, että kollegalta tilattiin villasukat, vaikka niiden hinta olikin 50 euroa. Hyvä, kallis lanka ja kunnon tuntipalkka - siinä se!
Aamen!
Hiukan myös tuntuu siltä, että käsityöläisiä elättävät toiset käsityöläiset - paitsi ne, jotka surutta kopioivat toisten tuotteet :( Olen miettinyt paljon myös sitä, että näyttävätkö kaikki "laadukkaat kotimaiset käsityöt" samalta tavallisen kuluttajan silmissä. Näkeekö hän eron vaikkapa siun viimeistellyn tuotteen ja sohvan nurkassa väsätyn, pussiin sullotun tekeleen välillä. Otsikolla "kotimainen käsityö" myydään kyllä ihan kaikenlaista laidasta laitaan, eikä se ainakaan edistä arvostusta. Miulla on onni tehdä sellaisia hommia, joilla on "itseisarvo". Ihmiset maksavat kansallispuku-käsitteestä. Se ei valitettavasti tarkoita sitä, että tällä pääsisi rikastumaan, mutta sentään sitä, että voin ottaa suurimmasta osasta töitäni edes jonkinlaisen tuntipalkan.
Samalla tavalla itseisarvo on vaikkapa joidenkin "isojen nimien" tuotteilla. Maksaisitko teollisesti ulkomailla teetetystä, pötkylämallisesta t-paidasta 64 €? Mie en maksais. Mutta sen verran maksaa Marimekon Kyllikki-paita. Ja nähtävästi niitä joku ostaa.
Hinnoittelussa on kyllä vissisti sekin puoli, että liian alhainen hinta kertoo asiakkaallekin laadun heikkoudesta. Mutta kun olemme innokkaita "tienaamaan tarjouksilla", niin hinnanhan voi laittaa korkeammaksi ja myydä sitten "erikoistarjouksella" käypään hintaan ;)
Tulipas taas romaania ja tästä riittäisi märehdittävää vaikka kuinka. Toivottavasti ei kalahda omaan nilkkaan, kun ihan näin nimen kera uskallan kommentoida...
Täyttä asiaa! :) Itse pyrin aina kun vain kykenen ostamaan tuotteita käsityönä ja ymmärrän hyvin, miksi ne maksavat enemmän! Mutta haluan tukea SUOMALAISTA käsityötä hinnasta riippumatta. Sinun tiskirätteijä olen kuolannut jo varmaan puoli vuotta, mutta opiskelijana on pakko punnita syönkö ruokaa vai ostanko huippu-hienon tiskirätin...
Toivon että vihdoin tämän kuun lopulla saan tilattua tuon tiskirätin (jos toisenkin) ja varmaan ostan parit samalla myös lahjaksi! :)
Asiaa!! Itse ostin nyt tosiaaan ekat tiskirätit kakkoslaatua, ihan vain rahan vuoksi. Mutta mielestäni sinun kakkoslaatu ei ole sinulle huonoa mainosta, ennemmin hyvää. Jos kakkoslaatu on tuota kuinka ihmeen hyvää on se ykköslaatu ja heti kun jostain revin ylimmääräistä niin otan siitä selvää :)
Minua aina risoo se, että ihmiset sanovat arvostavansa käsityötä ja että "tokihan se maksaakin ja palkka on saatava", mutta yllättävän moni menee ostamaan niitä halpismerkkejä noiden hymistelypuheiden jälkeen. Jos ei elä silleen, että joka sentti on oikeasti laskettava - ja sitäkin on - niin voi aina jotain valita. Tiskirätin, kortteja, astiapyyhkeitä, tyynynpäällisen. Kun vertaa käsityöläisen (työkseen sitä tekevän ja palkkansa siitä saavan) jonkun tuotteen hintaa ja toteaa vaikka alle 10 euron jutun kalliiksi, niin siinä kohtaa voi miettiä - kuten minä yritän ja onnistunkin, vaikken aina ollenkaan - että paljonkos se valkoisen suklaan syöminen maksaa kuukaudessa ja jos jätän pois senjasen verran, niin eipä tuo käsityöjuttu maksa yhtään ylimääräistä.
Mulla on enempi se - varmaan vääristynyt - tapa ajatella, että "ei nyt muutaman kortin, rätin, ihanminkävaan, tilaaminen tuo todellista tuloa, en kehtaa niin vähää tilata, tilaan sitten, kun tarviin enempi". Tajuan, että tuo on hölmö tapa ajatella, tulee luottaa siihen, että yrittäjä osaa hinnoitella aikansa myös pienten lähetysten suhteen. Olenkin nyt tuota ajattelutapaa korjaillut, mutta aika sitkeässä se on, se kehtaaminen, en tiiä mistä se tulee, onko jotain suomalaista. Luulen, että en kuitenkaan ole ainoa noin ajatteleva.
Villasukista: Minä maksaisin 35 euroa ilomielin villasukkaparista sillä edellytyksellä, että kun pohjat ovat kuluneet puhki, niin voin lähettää sukat kutojalle ja maksua vastaan hän kutoo niihin uudet jalkaterät/pohjat tms. Maksaisin siis siitäkin sen mitä tarvitsee. En kestä, kun villasukissa menee hukkaan niin paljon, kun en itse kudo ja sittenpä käytän tyhmiä ja ei niin mukavia kaupan tusinasukkia. Että tässä bisnesvikki vapaasti käyttöön, en tosin tiiä, onko kukaan muu villasukkien kanssa näin kumma kuin minä! :)
Lisäys: kehtaa tarkoittaa tuossa edellä nolostelua ja ettei tohdi, rohkene, häpeilee. Joissain murteissahan se on viitsimistä. Muistin tämän nyt, tälleen puoliksi savolaisena ja Varsinais-Suomessa asuvana. :)
No niin ja tuumasta toimeen: Kehtasin tilata 2 tiskirättiä ja yhden pinssin. Kyllä sitä kehtaa, kun vaan alkaa kehdata. :) Sama raha menisi pariin sisustuslehteen, jotka voin jättää ostamatta, kun kotiin tulee jo tilattuna kolme (3!?!)
Olen ylpeä, muutama viikko sitten kehtasin tilata neljä postikorttia, vaikka tilauksen pienuus hävetti kovasti ensin. Ihme minä, mutta hyvä kun voi muuttaa tapojaan.
Hyvä postaus - sai liikettä minunkin ajatteluun, että pitäisi niitä bambutiskirättejä kokeilla. :)
Vau, Mervi, hienoa kuulla noista villasukista!
Soja, tuo on niin totta! Itsekin aina mietin sitä, että "laadukas kotimainen käsityö" on aika kauhea käsite. Kotimaisuus ei ole laadun synonyymi. Käsityö ei myöskään. Sen nojalla kuluttaja kuitenkin vaatii käsityöltä ihan reippaasti enemmän kuin marketista ostetulta tuotteelta. Kuinka moni lähtee palauttamaan henkkamaukkaan kymmenen euroa maksaneen paidan sen takia, että siitä lähtee nappi? Ei kukaan - napin irtoaminen oli oletettavaa. Mutta kuinka moni palauttaa käsityöläiselle korjattavaksi tuotteen, josta lähtee nappi? Lähes jokainen.
Voi Laura, pidä vaan tärkeysjärjestys kunnossa! Jospas minä en ihan lähitulevaiuudessa vielä menisi konkurssiin, vaan myyn rättejä vielä silloinkin, kun sinun ei enää tarvitse kärvistellä opiskelijan tuloilla!
Satu, sinulle varmaan osui oikein erityisen hyvä kakkoslaatusatsi. Osa niistä nimittäin on todella kauheita. :-D Siki myyn ne kolmen satseissa - voi vähän katsoa, ettei yksi ihminen saa kolmea täyskarmeaa, vaan jokaiseen satsiin laitetaan vähän kauniimpia ja vähän rumempia.
Pauliinalotta, kehtaamisesta puhutaan täälläpäin juuri viitsimismerkityksessä, vaikka minusta se on hassua. Mutta osaan jo asiayhteydestä päätellä, tarkoitetaanko sillä häpeilemistä vai vaivautumista. :-D
En ole muuten itsekään mikään pyhimys. Käyn minäkin Rajamarketissa ja Tokmannissa ihan jatkuvasti. Ostan ballerinat, jotka maksaa viisi euroa tai vasaran, joka on puolet halövempi kuin rautakaupassa. Mutta siinä se on se ongelma: kaikilla ei ihan oikeastio ole varaa ostaa eettisesti ja ekologisesti, vaikka kuinka tahtoisi. Olisi hienoa olla niin varakas, ettei tarvitsi miettiä joakista euroa. Ettei tarvitsisi ostaa aina Rainbown juustoa, vaan voisi ostaa Oltermannia. Tai jotta voisi ostaa vain luomutuotteita.
Olen muuten samanlainen villasukkaharmistelija kuin sinäkin. Yksi reikä kantapäässä ja koko hieno sukka on kelvoton. Paljon minä itse kyllä parsin villasukkia, mutta aika harva taitaa enää jaksaa sellaiseen ryhtyä. Sitten, kun sukan pohjan reiät ovat niin isot, ettei niistä vaan saa enää kalua, leikkaan terät pois ja käytän kauniit varret säärystiminä.
Eipä sitä pyhmiys tarvitse ollakaan, en ole minäkään, kaikkea muuta! Käytän tosiaan esim. juuri sisustuslehtiin ihan turhan paljon rahaa ja herkkuihin, joten niistä voin aina vähentää ja ostaa jotain semmosta, josta on hyvä mieli pidemmäksi aikaa.
Rainbowt ja Pirkat minäkin ostan, koitan katsoa mahdollisuuksien mukaan valmistuspaikkoja ja tehdä kestäviä ja eettisiä valintoja, mutta välillä on rahasta tiukempaa (en ole suurituloinen, en edes keskituloinen, kaikkea muuta) ja välillä ei vaan jaksa/viitsi, kun kaupassa tulee hiki ja haluaa vaan ulos niin mättää koriin tutut kamat. Vaatteiden osto pullukalle onkin sitten ihan oma "kiva" juttunsa :(
Yritin jotenkin monisanaisesti sanoa, että kun hetken miettii, niin joinain kuukausina voi valita toisin jotain ostettavaa. Sitten kun on tiukkaa, niin sitten tietenkään ei voi valita, Suomessa on ihan kamalaa aivan liian monella, asia, jota ei tunnuta saavan korjattua niin sitten mitenkään.
Mervillä oli muuten mielenkiintoinen kysely käsitöiden tekijöille bloginsa sivupalkissa. Käykäähän vastaamassa. Itse rastitin toiseksi alimman.
Yritystä suunnittelen, mutta enpä usko, että ihan heti voin sanoa olevani käsityöyrittäjä. Täytynee myydä ensisijaisesti jotain muuta, tylsempää ja sitten vasta toissijaisesti näitä "kivempia juttuja"!
ps. Oletkos Susanna katsellut minun hintojani? =)
Täyttä asiaa, hinnoittelu on vaikeaa. Lopulta on valinnat tehtävä omaatuntoa kuunnellen.
TERVE!
Haluaisitko tulla myymään tuotteitasi Ahtialan aseman höyrymarkkinoille elokuussa?
Ota silloin yhteyttä outiliisi@gmail.com Meidän asema on täsmälleen samanlainen kuin teillä ja sijaitsee Lahdessa!
t. outi
Heh, kirjoneulesukat 35€:lla - jäisikö pari euroa tuntipalkkaa neulojalle?
Miettiköön kukin tykönään mitä työtä suostuisi sellaisella palkalla tekemään.
Annukka
Heh itsellesi, Annukka. Odotinkin jo, huomauttaako kukaan. Minustakin se 35 on yhä liian pieni hinta. Kunhan nyt hatusta heitin sellaisen summan, jonka tiedän jo kuulostavan isolta sukkien kohdalla.
Outi, tapahtumanne kyllä kiinnostaa myös ihan muutenkin kuin myyntimielessä, joten katsellaan!
Nonna, en ole sinun tuotteitasi tutkaillut, käynpä ehtiessäni katselemassa!
Hinnoittelua voi tarkastella monelta kannalta.
Pitääkö kaikkien tuotteiden olla kaikkien ulottuvilla? Sehän on mahdotonta.
Toki mielelläni ostaisin vaikkapa jonkun korutaiteilijan valmistaman riipuksen pelkkien materiaalien hinnalla. Mutta onko minulla oikeus vaatia häntä myymään se olemattomalla katteella, ihan vain siksi ettei ole varaa maksaa kunnon hintaa?
En ole koskaan kellottanut sukkien neulomista, mutta näppituntumalta yhteen sukkaan menee noin kymmenen tuntia; ohuesta langasta 2,5mm puikoilla helpohko palmikkoneulos varressa ja jalkapöydän päällä.
You do the math.
Annukka
Olen samaa mieltä, että käsityöveroa pitäisi laskea! Oma haaveeni on joskus perustaa käsityöalan yritys, mutta tällä hetkellä se ei ole vielä mahdollista.
Huomaathan kuitenkin, että tämä mummu ketä niitä sukkia myy 10€ saattaa hän ilmoittaa senkin tulon verottajalle. Itse myyn käsitöitäni kotoa käsin mm. facebookin kautta, en koe kuitenkaan tekeväni "pimeitä" käsitöitä, sillä ilmoitan kaikki käsitöistä saadut tulot verottajalle veroilmoituksessani. Tuloni ovat kuitenkin sen verran pienet, ettei minun ole järkeä perustaa omaa alan yritystä!
Mutta pakko vielä kommentoida tätä Sojan kommenttia:
"Olen miettinyt paljon myös sitä, että näyttävätkö kaikki "laadukkaat kotimaiset käsityöt" samalta tavallisen kuluttajan silmissä. Näkeekö hän eron vaikkapa siun viimeistellyn tuotteen ja sohvan nurkassa väsätyn, pussiin sullotun tekeleen välillä."
Vaikka teenkin kotona käsityöt, teen kaikki työni huolella enkä missään nimessä sullo niitä pussiin! Jokaisen tuotteen mukana laitan kiitos-kortin ostajalle ja pakkaan tuotteet huolella!
Hei Susanna! Hyvä että olet nostanut esille tämän tärkeän asian, laitoin linkin sinun postauksesi Kiepauksen seinälle.
Ompa hyvä kirjoitus! Välillä tuntuu, ettei itsekään osaa hinnoitella tuotteita, yleensä ne menee alakanttiin ikävä kyllä. Täällä on tehty kerran hinnan tarkistusta ja jotenkin tuntuu ettei itse(kään) arvosta sitä mitä itse tekee. Olisi parempi jo joku muu asiasta tietävä heittäisi hintalapun kiinni :D
Mulla jäi kummittelemaan tuo "laadukasta kotimaista käsityötä", mielletäänkö oikeasti se jotenkin huonona asiana ?
Annukka, miehän heti laskin... vaikka tuntipalkan laskisi vain 15 euroon (koska sukkia kutoessa voi tehdä samalla jotain muuta, vaikka matkustaa junassa), niin villasukkaparin hinta heiluisi sadoissa tuolla vauhdilla.
Lea, kiitos linkkauksesta! Kirjoitus onkin kerännyt ihan havaittavasti enemmän lukukertoja kuin tavallisen päivän postaukset. Ja näköjään kommenttejakin tulee mukavasti.
Tiia, alakantissa taitavat hinnat olla suurimmalla osalla käsityöläisistä. Niinkuin tuossa Annukan kommenteista päättelimme, kaikki ymmärtävät, miksi sukkaparin hinta ei ole se 300 euroa, joka siitä aiheellisesti kuuluisi maksaa.
Viimeisimmälle anonyymille vielä, että minä en ihan kauheasti korostanutkaan tässä sitä, ilmoitetaanko käsitöiden harrastusmyyntitulot verottajalle vai ei... se on ihan jokaisen oma asia enkä minä ole siitä kiinnostunut. Mutta nimenomaan se minua kismittää, miten harrastelijat vääristävät hintaperspektiiviä niillä kympin sukillaan ja neljän euron neulakirjoillaan.
Miekin kommentoin viimeiselle anonyymille, että kotona miekin työni teen, samoin tekee Susanna. Tuotteen asiakkaalle näkyvä osuus on nimenomaan se, josta puhuin, ei se kuka sen tekee ja missä. Siihen huolelliseen työn jälkeen, viimeistelyyn, pakkaamiseen, laputtamiseen jne. menee turkasesti aikaa (kuten tiedät, jos näin kerran toimit) ja siitäkin pitäisi saada palkka. Tavallaan tuotteen käyttöominaisuus voi silti olla ihan sama, kun sen hutaistun ja pussiin sullotun tuotteen.
Ja olen myöskin sitä mieltä, kuten joku tuossa huomautti, että kaiken ei tarvitse olla kaikkien saatavilla. Jostainhan löytyvät asiakkaat näille suurille brändeillekin, joiden tuotteet valmistetaan massatuotantona ja silti ne ovat huikean hintaisia. Niin kauan kun käsityöläinen pyytää anteeksi palkkaansa, hän ei sitä anteeksi saa.
Näin on. Tuolla Mervin blogin kommenteissa olikin puhetta Virkkukoukkusesta, PaaPiista ja Virkkuukoukussa-yrityksestä, jotka kaikki ovat hyviä esimerkkejä siitä, että vaikka hinta on näennäisesti korkea, tuotteita menee silti kaupaksi ja yrittäjä menestyy.
Kiitos Susanna mainiosta kirjoituksesta! Itse olen lankakauppias ja monen kotimaisen käsityötuotteen jälleenmyyjä, suorastaan kapitalistisika siis. ;-)
Jälleenmyyjän näkökulmasta toivonkin kovasti, että käsityöläiset todellakin voisivat hinnoitella tai ainakin laskisivat oman aikansa, sen mikä kuluu oman nettikaupan ylläpitoon tai markkinoille ja messuille osallistumiseen. Vain sillä tavalla käsityöläiselle paljastuu, miten jälleenmyyjän kautta tuotteiden myyminen voi olla ihan yhtä kannattavaa.
Mutta käsintekevän näkökulmasta taas... myyn kaupassani myös itsekehräämiäni lankoja, ja voit olla varma etten pysty hinnoittelemaan niitä minkäänlaisen tuntipalkan mukaan. Voi tätä kurimusta!
Ihan mahdottoman hyvä huomio, Jenni. En minäkään laske työntekoon kulutetuksi ajaksi tuotteiden suunnittelua, valokuvaamista, verkkokaupan päivittämistä tai mainosten tekemistä. En myöskään myyntitapahtumissa seisomista tai myyntipaikan somistusten rakentelua. Jos oikeasti laskisin ne kaikki tuotteen hintaan, kate olisi reippaasti miinuksen puolella.
Joku hinta kai maksetaan siitä, että saa elää onnellisena ja tehdä sitä mitä haluaa tehdä?
Miten voisit kasvattaa volyymiasi? Ainakin laajentamalla valikoimaa ja tekemällä paljon tuotteita samalla kertaa?
Minä kanssayrittäjänä äänestin lompakollani ja ostin sinulta yhden tuollaisen kivan rätin. Olenkin jo pidemmän aikaan tuskaillut kaupan hyllyllä että jopas ossaa olla taas mielikuvituksetonta ja aina ne rätit tosiaan haisee ja kohta jo joutuu heittämään roskiin. Joutuu ostamaan sellaisia, mitkä ei natsaa sisustukseen vaan joka kerta pistää silmään. Vielä kun tuo nyt on sellainen asia minkä ei tarttisi törsöttää keittiössä. Niin onpas kiva löytää nyt täältä sellainen pikkuinen osa arkea, jota kehtaa katella ja varmasti pitkäikäinen käytössäkin :)
Ei ole ollenkaan liikaa hintaa siitä. Näitähän voisi markkinoida vaikka niin, että kun ostaa kaupasta muutaman halpiksen ja heittää ne roskiin, on jo siinä tuhlannut saman rahan minkä oisi voinut yhteen tälläiseen nätimpään ja pitkäikäisempään sijoittaa :)
Hanna, kiitos tilauksesta! Toivottavasti tykkäät sitten rätistäsi, kun sen saat käsiisi! Tämän päivän postit olen jo kerinnyt viedä, joten sinun tilauksesi käsittely menee huomiselle.
Volyymiä pitäisi tosiaan kasvattaa. Ihan mukavasti nousu on jatkunut yritykseni elinajan, mutta yhä olisi tarvetta kasvattaa myyntiä.
Hyvä aihe ja hyvin olette ottaneet kantaa. Kommentoin anonyymisti...syystä että, olen verkkokauppias/käsityöläinen, monessa mukana, joten....
Yksi paikka jossa harmaa talous, tuoteväärennökset,kopioinnit,ym. rehottaa on Facebookin erilaiset ryhmät! Siellä mm. verottajalla vierähtäisi kummasti aikaa tutkia kaikkia ja saattaisi ehkä saada "kuriinkin" monet harrastelija-kaupat!
Hyvää juhannusta kaikille!=)
Joo, totta. En itse ole perehtynyt noihin Facebook-ryhmiin, mutta joku kaveri kerran laittoi minutkin sellaisen käsityömyyntiryhmän jäseneksi ja minä häivyin siitä ryhmästä saman tien.
Tunnen tuskasi omasta yrityksestä jonka toimintaa juuri aloittelen. Tässähän kyse taloustieteen termistä "hintajousto". Hintajousto toimii siten, että jos hinta kasvaa 1%, kysyntä (yleensä) pienenee jotakin% .
Parhaiten hintajousto kuvaa tilannetta jossa markkinoilla (kauppatori) moni kauppias (grillikioski) myy samaa tuotetta (HK:n makkaraa). Jos tuote on kaikilla sama, hinta määrää sen, mistä kuluttaja makkaransa ostaa. Hinnan nosto siis vähentää kysyntää. Hintajoustot vaihtelevat tuotteittain, perushyödyke esim maito (tai kaupan perus tiskirätti) todennäköisesti reagoi erittäin agressiivisesti (suuri %) hinnan nostoon - itse ostan koko ruokakorin sieltä missä luomumaito on halvinta. Erikoistuotteet kuten kaviaari tai sisustettava tiskirätti todennäköisesti omaa pienen % kertoimen.
Jos on olemassa joku haju oman tuotteen hintajousto %:sta, talousgurut osaavat laskea paljonko on tuotteen optimihinta. Nimittäin jos palkkakulujen jälkeen 5 euron katteella tiskirättejä menee yksi ja 2 katteella kolme, kannattaa harkita jaksaako ompelukonetta laulattaa kolme kertaa enemmän :)
Hintajouston laskemiseen saa apua paikallisilta yritysmaailman tukiorganisaatioilta, joita yleensä hallinnoi ELY-keskus tai kunta. Täällä Oulun seudulla oikea paikka on BusinessOulu.
Itse teen sisustettavia hifikaiuttimia, joissa on sama tilanne kuin tiskirätissäsi - korkeahkolle hinnalle on olemassa joku perustelu, joku lisäarvo jonka ostaja saa. Siksi hintajouston arvioiminen on todella kinkkistä ja perustuu mutuun ja kokemukseen (tuote saa maksaa enemmän, mutta paljonko enemmän? Kuinka jyrkästi kysyntä laskee? Vai nouseeko se jopa kun tuotteesta tulee uskottavampi?). Lisäksi aiankin meidän tapauksessa sama tuote saa maksaa paljon enemmän yhdessä jakelukanavassa (hifiliikkeessä) kuin toisessa (sisustustarvikeliikkeessä tai sisustussuunnittelijalla). Monimutkaista!
Koska ALV alennusta lienee turha toivoa niin käsityöläisille kuin audiosuunnittelijoillekin, olen itse panostamassa ns. businessvainuun, koulutan itseäni liiketoiminnan tekemisen jalossa taidossa. Käytännössä tämä tapahtuu verkostoitumalla osaavampien kanssa, kysymällä, käyttämällä konsulttien apua sekä koulutuksella kuten yrittäjän ammattitutkinnolla jota voi opiskella yrittämisen ohessa. Toivottavasti tämä polku auttaisi sinuakin, myynpä muutaman "ylihintaisen" kaiuttimen jotta voin satsata tiskirätteihisi! :)
Kiitos hienosta kommentista, Mikko!
Noloa myöntää, mutta hintajousto-sana oli minulle tähän saakka aivan tuntematon. Tuota olen kyllä käytännössä päässyt kokeilemaan riepujeni kohdalla jälleenmyyjien kautta ja todennut, että 8 euroa on tiskirätille se sopiva hinta. Jos hinta menee yli sen, myynti tipahtaa reippaasti. Mutta toisaalta seitsemän ja kahdeksan euron välillä eroa myynnissä ei ole.
Tosi paljon tsemppiä kaiutinyritykseesi!
niin totta. mieleeni muistuu tämä torkkupeittoepisodi viime talvelta, jossa eräs valtionlaitos oli ostanut torkkupeittoja 127€/kpl (!!!) -ja vallan hirveäähän tämä oli, koska ikeasta olisi saanut torkkupeiton 5€:lla. muistaakseni asian paljastanut "tutkiva journalisti" sai tästä jopa journalistipalkinnon. se mitä ei missään kuitenkaan mainittu, oli se että peitot olivat suomalaista käsityötä, siis kudottu hämeenlinnassa, ommeltu nivalassa ja sastamalassa. ja että yrittäjälle jäi 27000 euron ostoksesta käteen vajaa 2000 euroa! ja sitä kitinän ja marinan määrää keskustelupalstoilla... minusta olisi ollut häpeällistä, jos valtion ylin laitos ei olisi tukenut suomalaista käsityötä. joten kyllä, kirjoituksesi osui erittäin oikeaan ja toivotaan että ollaan menossa kohti parempaa tässäkin suhteessa!;)
Oh, minä en tiennytkään että peitot olivat käsityötä. Pisteet siitä valtiolle. Mutta se, mitä minä jäin ihmettelemään, on se, mihin ihmeeseen kansanedustajat tarvitsevat torkkupeittoja. En soisi heidän torkkuvan töissä ollenkaan.
Minä kudon mieluusti villasukkia, mutta myymään en niitä itse suostu. Moni kyllä kysyy, tekisinkö tilauksesta. Lippukunnan myyjäisiin olen kyllä tehnyt kaikenlaista myytäväksi, mutta silloin hinta on määräytynyt yleishyödyllisen yhteisön verotussäännösten mukaan.
Sen sijaan saatan tehdä esim. koruja väsäävälle ystävälle villasukat vaihtokauppana: sulle sukat, mulle korvikset. Joillekin lähimmistä ystävistä olen tehnyt sukkaparin tms. ystävänpalveluksena materiaaleja/materiaalikuluja vastaan. Silloinkin olen välillä miettinyt, että vienkö nyt leivän jonkun käsityöyrittäjän suusta. Olen kuitenkin päättänyt olla tuntematta siitä huonoa omaatuntoa, koska lähimpien ystävieni piiri on kuitenkin kooltaan aika rajattu.
Tiskiräteistä: minulla on käytössä useampikin tekemäsi rätti ja hyviä ovat olleet. Menin verkkokauppaan kakkoslaadun perässä silloin, kun sitä ensimmäisen kerran oli tarjolla. Päädyin kuitenkin tilaamaan pelkkää ykköslaatua. Joskus näinkin.
Töölön tyllerö, kiitos hyvästä ja positiivisesta palautteesta! On aina ihanaa saada sellaista!
Minä olen aina vaihdantatalouden kannalla. Sitä pitäisi harrastaa enemmänkin oikeastaan.
Hei! Sattui vasta nyt tämä blogi ja testi silmiin kun etsiskelin käsitöiden hinnoittelusta asiaa... Tällaiset kirjoitukset ovat aina paikallaan. Kuten jo todettua, se on jännä juttu, kuinka jokin saa maksaa ja jokin ei. Neulojat ja virkkaavat taitavat olla hintakysymyksessä usein sitä "alinta kastia". Työmäärä on aivan suhteeton verrattuna hintaan, jotka useimmat ovat valmiita maksamaan. Niin se vain on, ikävä kyllä.
Minun näkökulmani on: mitä lähemmäs käsitöissään pääsee taidetta, sitä enemmän niistä voi pyytää.
Ikävä kyllä vanha jaottelu taide (arvokas, signeerattu luxus) - käsityö (halpa, anonyymi kulutustavara) jyllää taustalla edelleen. Päät pystyyn siis ja itseä brändäämään! :)
Mukavaa, että löysit tänne! Olet niin oikeassa neulojien ja virkkaajien surkeasta tilanteesta. Ei sellaisia summia vain voi pyytää neuleesta, mitä siitä pitäisi pyytää. Paitsi ehkä joku Kaffe Fasset... pitää olla catwalk-tasoa, jotta neuleista saisi palkan.
Ainoa lohtu neulojille on, että jos on tarpeeksi taitava, työtä voi tehdä samalla kuin jotain muuta - vaikka istua junassa tai katsoa telkkaria.
Kiitos ajatuksia herättävästä bloggauksesta!
Mielestäni on rikkaus, että markkinoilla on sekä ammattilaisten että harrastajien valmistamia käsitöitä. Ongelmaksi tämä muodostuu lähinnä silloin, jos molemmat tarjoavat myyntiin samoja tuotteita sillä erotuksella, että harrastajan hinnoittelu perustuu vain materiaalikuluihin, kun taas ammattilaisen on sisällytettävä hintaan kaikki tuotanto- ja palkkakulut, riittävä kate yritystoiminnan turvaamiseksi ja arvonlisävero.
Ammattilaisen vahvuutena on kuitenkin tuotteistaminen. Siinä missä harrastaja myy joulumyyjäisissä yksittäisiä kaulahuiveja, ammattilainen myy omassa myymälässään, verkkokaupassaan, design-tapahtumassa tai jälleenmyyjän kautta kokonaista asustemallistoa väri- ja kokovaihtoehtoineen, pakkauksineen, tuotetietoineen ja hoito-ohjeineen. Koska varsinaisella tuotteella kilpaileminen voi olla vaikeaa, niin käsityöyrittäjän kannattaa kiinnittää huomiota ominaisuuksiin, joilla tuotteelle saadaan lisäarvoa.
Olet oikeassa tuotteistamisasiassa. Tässä kirjoittamani villasukkaesimerkkikin on ehkä huonoin esimerkki, mitä keksiä saattaa.
Minusta myyntitapahtumat pitäisi rajata niin, että vain Y-tunnukselliset saisivat vuokrata poaikan. Viikonlopun messuilla selkäni takana oli vanha mummeli, jolta sai villasukat kolmella eurolla. Kun mummo valitteli, että kauppa käy huonosti, en jaksanut olla myötätuntoinen.
Myyntitapahtuman rajaaminen arvonlisäverovelvollisiin on kannatettava idea. Itse olen muutenkin sitä mieltä, että vuosituloista riippumatta käsityöyrittäjän kannattaisi ilmoittautua alv-rekisteriin, koska työ on yleensä hyvin materiaalilähtöistä, ja tällöin yrittäjä saa vähentää myös omista hankinnoistaan arvonlisäveron. Etenkin alkuvaiheessa tämä on todellinen etu, kun hankintoja on paljon ja myyntiä vähän.
Olen ihan samaa mieltä. Ja jos se liikevaihto sitten jää kovin pieneksi, tulee eteen myös arvonlisäveron alarajahuojennus, joka kyllä ilahduttaa.
Olen kutonut villasukkia ym. ja mietin, laittaisinko niitä myyntiin. En kuitenkaan halua tukea harmaata taloutta, joten... Toiminimi pitäisi kai perustaa. Ja mietin kovasti, miten hinnoittelisin sukkani. Aikaisemmin, kun mietin tätä samaa, päädyin viemään ne sukat Pelastusarmeijalle.
Olen palkkatyössä, enkä aiokaan työtäni jättää, joten toimeentuloni ei olisi tästä kiinni. Kuitenkin pientä lisätienestiä voisin yrittää saada :-)
Tänään lähiössäni oli toripäivät. No olihan siellä kaksi mummoa sukkia myymässä. Isokokoiset, aikuisten sukat 7 veljestä -kirjolangalla maksoi 15e. Noihin sukkiin menee ehkä se yksi kerä, joka maksaa n. 7e, ehkä vähän alle. Ja niitä sukkia oli aivan käsittämättömiä määriä. Hinnan perusteella lienee harmaata taloutta, ja aikamoista bisnestä kai tehdään. Jotenkin pisti vihaksi.
Itse olin ajatellut, että tuon kokoisista sukista ottaisin 30 euroa, pienemmistä aikuisten sukista 25, ja katsoisin, miten menee kaupaksi. Ja tiedän, että nämäkin hinnat ovat todella alhaiset, eikä oma tuntipalkkani olisi kummoinen. Mutta kalliimmalla en kai saa myytyä. Yhdessä porvoolaisessa kaupassa, jonka myyjä näyttää tekevän itse sukkia myyntiin, aikuisten harmaista villasukista otetaan 27e.
Onneksi vielä vuosien jälkeen löysin tämän keskustelun, sillä se on jäänyt vuosiksi vaivaamaan! Olin ensiksi aika lailla samaa mieltä, mutta aloin sitten pohtia asiaa tarkemmin. Jos ryhtyy käsityöyrittäjäksi, on hyväksyttävä se tosiasia, että aina tulee olemaan myös harrastajia, jotka pystyvät tekemään vaikkapa villasukkia pelkkien materiaalien hinnalla, saamatta voittoa. Mielestäni ratkaisuja on ainakin kaksi: 1) Käsityöläisen ei kannata lainkaan kilpailla harrastajien kanssa myymällä samoissa paikoissa ja tapahtumissa näiden kanssa; niissä kohderyhmä on todennäköisesti väärä. 2) Käsityöläisen on tarjottava korkeammalle hinnalleen enemmän vastinetta - ennen kaikkea ammattimaisuutta. Se näkyy muun muassa panostamisena tuotteiden esillepanoon, pakkaamiseen ja tuotetietoihin sekä asiakkaan ostokokemukseen.
Lähetä kommentti