"Mistä moinen Ken ja mikä niinku on hänen historiansa?"

Aika hyvä kysymys, eikö? Tämä on esitetty muutamaan kertaan viikonlopun aikana, ja mielellänihän minä valotan Kenin ja itseni yhteistä historiaa niille, jotka eivät sitä vielä tunne.

Kaikki alkoi viime vuosituhannella siitä, kun ystäväni Heather ihaili Keniä. Ken kun oli melkoinen tyyppi: Ken on luonut sinitaivaan... Tiellä Ken vaeltaa, Ken aasilla ratsastaa... Siihen aikaan minä olin mainostoimistossa töissä ja ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli rahaa niinkuin "tavallisilla ihmisillä". Niinpä ostin Heatherille synttärilahjaksi luistelija-Kenin. Tuntui ihmeellisen mukavalta voida ostaa ystävälle jotain niin kallista ja turhaa, silti sellaista, joka lahjan saajaa takuulla miellyttäisi. (Sittemmin Heatherin Barbie-kokoelma on kasvanut hämmästyttäviin mittoihin.)

Itselleni alkoi kehittyä lievä Ken-kateus. Halusin päästä ompelemaan pieniä vaatteita. Niinpä eräänä iltana, kun vaelsin pakkasessa kotiin elävänmallinpiirustustunnilta, päätin poiketa marketin kautta. Ostin sieltä ikioman Kenin. Se oli komeista komein Ken, Shave ´n Style Ken, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Koska halusin ommella myös naisten vaatteita, ostin samalla halvan perusbarbien. Siinä kohtaamisessa ei ollut rakkaudentunteita mukana.

Silloinen poikaystäväni ei sitten tajunnut yhtään tätä koko touhua. Hän ihan oikeasti otti nokkiinsa siitä, että Ken pääsi viereeni nukkumaan.

Ompelin lukuisia asukokonaisuuksia nukeilleni, valokuvasin ne ja photoshoppailin niihin asiaankuuluvat taustat. Tein nettisivut, jonne latasin kuvat ja kaavoja vaatteisiin. Kenin vartalolle oli kiva ommella, mutta miesten vaatteet eivät inspiroineet. Barbielle oli innostavampaa kehitellä asuja, mutta sen vartalo oli ihan mahdoton eikä tylsä tyttö puhutellut minua.

Jokusen vuoden kuluttua  kohtasin lehdessä kuvan Jarkko Valteesta ja drag queenien jumalaisuus iski tajuntaani lopultakin oikein kunnolla. Ken sai ensimmäisen mekkonsa tuolloin, se oli vuonna 2003. Osallistuin erään yhdistyksen järjestämään barbienvaatekilpailuun ja sijoituin kisassa kolmanneksi Kenin silkkisellä iltapuvulla, jossa oli haahkanuntuvapuuhka. Järjestävän tahon edustaja tuli supattamaan korvaani palkintojenjakotilaisuudessa, että jos se mekko olisi ollut Barbien päällä, olisin voittanut.

Sen jälkeen Ken viihtyikin enimmäkseen siinä samaisessa iltapuvussaan, ja sai muitakin mekkoja. Sitten elämääni tuli Sulo, joka ei tunne mustasukkaisuutta muovinuken vuoksi, eikä edes kyseenalaista sitä, miksi Kenillä on mekko. Sulo on myös viihtynyt mainiosti Jarkon ja Oskun drag shown katsomossa kerta toisensa jälkeen.

Välillä Ken on seissyt pitkiä aikoja eteisen hyllyllä keräämässä pölyä haahkanuntuvapuuhkaansa, mutta viime aikoina olen jälleen aktivoitunut harrastamaan sen kanssa. Ken on saanut uusia vaatteita, kuten tiedättekin, ja päässyt mukaan niin Teneriffalle kuin Venäjällekin. Mitä enemmän minä sen kanssa puuhailen, sen elävämmäksi ja rakkaammaksi se muuttuu. Se on hauskaa.

Kun päätin ottaa Kenin nyt mukaan Jyväskylän Käsityökortteliin, huomasin aluksi, että tällä kertaa olikin todella vaikeaa kaivaa se esiin vieraassa ympäristössä ihmisten keskellä. Kun kuvasin Keniä vilkkaalla kävelykadulla, minä tunsin itseni tosi noloksi. Samoin kuvatessani sitä hotellin aamupalalla, kun ympärillä oli kymmeniä asiallisia hotellivieraita.

Mutta onneksi kävi niin, että Kenin seikkailut keräsivät Facebookissa niin hurjan määrän tykkäyksiä ja myös innostuneita kommentteja, että se kannusti minua jatkamaan. Hoksasin, että on ihan idioottimaista nyt yhtäkkiä noloilla sitä, mitä olen, ja niinpä Kenin kanssa liikuskelu ei enää hävettänyt. Reissu sai ihan uutta sisältöä siitä, että tiesin Kenillä olevan faneja, jotka odottivat seuraavaa kuvaa - jopa aamuyöllä oli eräs käynyt katsomassa, onko jotain uutta julkaistu!

Oli hauskaa, miten jotkut korttelivieraista halusivat ottaa kaverikuvan Kenin kanssa ja miten moni kertoi seuranneensa Kenin matkaa. Olin ilahtunut niistä vanhoista rouvista, jotka olivat aivan innoissaan Kenin mekosta ja hämmennyin niistä pikkulapsista, jotka silminnähden eivät oikein sulattaneet sitä, että Kenillä on mekko.

Moni yhdistää Kenin nyt Conchita Wurstiin. Conchitahan on jumalainen, ja minulla menee iho kananlihalle joka kerta, kun kuuntelen hänen euroviisubiisinsä. Tottakai olen ihan lääpälläni häneen, mutta totuushan on, että Ken ei todellakaan ole saanut vaikutteita ihanasta Conchitasta. Kenillähän on ollut mekko-parta-yhdistelmä jo 11 vuoden ajan.

Mutta kuten Conchitallakin, Kenillä on tärkeä sanoma kaikille meille, ja erityisesti meistä pienimmille: "Ei ole olemassa tyttöjen värejä ja poikien värejä. Ei siinä ole mitään väärää, että poika haluaa laittaa hameen päällensä. Eikä ole mitään outoa siinä, jos tyttö tykkääkin eniten avaruusjutuista, kaivureista ja puissakiipeilyistä. Kaikkien pitää saada olla sellaisia kuin ovat."

PS. Käsityökorttelissa meni hyvin. Myynti oli hyvä, vaikka välillä oli tosi hiljaisia aikoja. Paikka, Toivolan Vanha Piha, oli mielettömän upea. Asiakkaat olivat ihmeellisen ihania, kuten viime keväänäkin Jyväskylässä; yhtään hinnanpäivittelyä tai minäpäteentämänkotona-kommenttiakaan en kuullut. Suurensuuret kiitokset kaikille asiakkaille ja yrittäjäkollegoille!