Lapsuus kynällä - ja nuoruus myös

Pienen linnun blogissa oli kiva kaikille avoin haaste "lapsuus käsillä". Hän haastoi käsityön harrastajat esittelemään niitä kädentaitojen tuotoksia, joita lapsena olemme tehneet. 

Muistin heti puutyötunneilla tehdyt lintulaudat, tekstiilitöissä nypertämäni pannulaput, hikisormin väännetyt villasukat, ensimmäiset mollamaijat ja lukuisat taikataikinasta muovaillut käyttö- ja koriste-esineet.

Kun rupesin kaivamaan muistolaatikoitani vintiltä, jouduin toteamaan surullisen asian: eihän niitä muistoja ole tallella juuri lainkaan! Palaan kuitenkin tulevaisuudessa tähän asiaan, jos jossain vaiheessa löydän lapsuuskodista vanhoja tekeleitäni.

Sen sijaan minulla on tallella paljon piirustuksia. Niitä läpikäydessäni löysin myös muutamia varhaislapsuuden kynäilyjä.

Tässä on kolmivuotiaan Susannan näkemys raskaana olevasta naisesta. Kuka on tuo toinen tyyppi, siitä ei ole tietoa.

Arkistossani on varsin ikävä, ala-asteen mentävä aukko. Tämä kuudennella luokalla piirtämäni kuva uudesta kodistamme on ainoa tallessa oleva piirros siltä aikakaudelta. Epäilen, että kaikki siihen mennessä kuvaamataidon tunneilla piirretyt työt on tuhottu, kun muutimme uudelle paikkakunnalle. Se on todella harmillista, sillä muistan monia erittäin hyviä töitä vanhalta ala-asteelta. Siellä opettaja panosti kuvaamataitoon ja meillä oli kunnollista paperia ja laadukkaat vesivärit. Ja ne ainoat oikeat liidut.

Teini-iässä piirsin kai aika tyypillisiä teiniaiheita. Näitä söpöjä geishoja urakoin isot pinkat ja lisäksi piirsin nuoria naisia, joille suunnittelin vaatteita.

Tässä on oma huoneeni 90-luvun alussa.  Sain itse sisustaa koko 4,5-neliöisen lukaalini.

 

Samainen huone vuotta myöhemmin, kun tyttömäiset taulut ja julisteet olivat vaihtuneet Guns N´Rosesiin. Kaipaan tuota pinnasohvaa. Sen kuuluisi asua nyt meidän kodissamme, mutta se on pantu päreiksi jo aikoja sitten.

Lukioaikoihin en piirtänytkään juuri muuta kuin Axl Rosen kuvia. Kyhäsin valopöydän pleksilevystä, jonka viritin tuolin selkänojan ja pöydän väliin. Alle laitoin lukulampun ja piirsin kuvat läpi lehdistä. Se oli hyvää anatomiatreeniä.

 

Opiskeluaikoina piirsin paljon jo pelkästään koulun takia, mutta myös harrastuksena. Kehityin ihan taitavaksi elävänmallinpiirtäjäksi.

Olenkin aina piirtänyt mieluiten ihmisiä ja taloja.

Parikymppisen Susannan angsti näkyy varsin ilmeisenä monissa kuvissa.

Varsinkin lukuisat omakuvat opiskeluvuosien ajalta kertovat paljon senhetkisestä mielentilastani. Ei tarvita kovin kummoisia psykologintaitoja todetakseen, että olin hiukan hajalla. 

Tämä häiriintynyt kuva on sieltä positiivisimmasta päästä.

 Nykyisin piirrän enää näitä simppeleitä maskotteja Lunetelle...

... ja vielä simppelimpiä omakuvia sarjakuvapäiväkirjaani.

Ympyrä sulkeutuu, kun katsotaan tuota viimeisintä omakuvaani ja tätä nelivuotiaan Susannan näkemystä omasta itsestään. 

Olen taantunut.