Sivut
▼
torstai 29. lokakuuta 2015
Villasukkarock!
Kuplaani tunkeutunut pakolaisteema poiki sen, että halusin olla avuksi edes jollain tavalla. Kerroinkin jo aiemmin tavaranlahjoittamisesta, mutta sen lisäksi halusin osallistua villasukkakeräykseen. Minulla kun oli iso korillinen seiskaveikkoja, mutta oma neulomisvimma on laantunut jo aikoja sitten. Aloin innokkaasti kutoa pakolaisille sukkia, mutta totesin heti, että ettei minusta ole sarjakutojaksi. Päätin pyytää apua ja julkaisin Facebook-sivullani kuvan langoista. Pyysin vapaahetoisia kutojia hakemaan minulta langat ilmaiseksi. Arvelin, että halukkaita olisi useita, ja jokaiselle riittäisi kyllä kerä tai pari.
Olin väärässä. Halukkaita ei ilmaantunutkaan kuin kaksi, mutta he olivatkin sitten ihan superneulojia. Koko lankakoppa tyhjeni rouvien puikoille. Nyt minulla on täällä 55 paria erikokoisia ja -näköisiä hienoja sukkia plus yksi itse neulomani, yhä päättelemätön pari.
Koska sukkia tuli näin valtava lasti, ajattelin olla ensimmäiseksi yhteydessä omaan paikalliseen SPR:ään ja kysyä, olisiko heillä mahdollisuus lahjoittaa sukat suoraan turvapaikanhakijoille. Jos ei ole, niin sitten lähetän ne postitse SPR:n piiritoimistoon. Koska sukat on tehty nimenomaan lahjoiksi, en halua niiden päätyvän mihinkään vastaanottokeskuksen kirpparin lajittelemattomaan varastoon, josta pakolaiset joutuvat niistä maksamaan.
Kiitokset Sirkalle ja Pirjo-Riitalle!
Olen ihan äimänä! Melkoisia mestarineulojia! M a h t a v a a !
VastaaPoistaJos SPR ei ota niin oletko kuullut Jouluavusta? Jouluapu on Facebookissa ja jouluapu.fi
VastaaPoistaMinäkin löysin tätä kautta tiedon villasukkakeräyksestä ja pengoin myös lankojani. Sain kudottua kuusi paria sukkia keräykseen, parasta mahdollista käyttöä jämälangoille. =)
VastaaPoistaAnnan 10 pistettä ja papukaijamerkit sinulle ja neulojille, hienosti tehty.
VastaaPoistaIhanan lämmittävä villasukka-aarre! Siinä ovat puikot kilkattaneet iloisesti. Hieno idea sinulta, Susanna.
VastaaPoistaWau mitä superneulojia. Ja niin mahtavaa kun yhdistetään voimat. Toivottavasti päätyvät perille toiveiden mukaan, minusta siinä olisi ideaa.
VastaaPoistaOhoh,mikä määrä sukkia...ja hyvään tarkoitukseen vielä☺
VastaaPoistaPistäpä fecebookin "neuloosi"sivuille kuva noista,,,vois joku muukinninnostua neulomaan hyväntekeväisyyteen☺
VastaaPoistaIhania ihania ihania! Peukku pystyssä!
VastaaPoistaNuo villasukat tulevat varmasti lämmittämään tulevien käyttäjiensä mieltä ja jalkoja!
VastaaPoistaHUIKEAA!
VastaaPoistaMelkoinen sukkasaalis! Tosi hienoa.
VastaaPoistaEn voi käsittää sitä kirpputorimeininkiä, josta taannoin kirjoittelit. Ihan järjettömältä tuntuu.