Kahvit tarjoillaan punaisessa salongissa

Nyt en meinaa nahoissani pysyä! Meidän punainen salimme koki kertaheitolla ison muutoksen, kun haaveideni nojatuolit saapuivat uuteen kotiinsa. Ihan varmasti on niin, että jos jotain kauheasti haaveilee ja jaksaa odottaa, se haave lopulta toteutuu. Minä olen haaveillut punaisista, vanhoista nojatuoleista sohvani kaveriksi siitä huolimatta, ettei meillä ole mitään ylimääräistä tilaa missään.

Kun eräs ystävä sellaisia yllättäen meille edullisesti tarjosi, jouduin punnitsemaan asiaa aika tarkoin. Rahatilanne ei tässä vaiheessa vuotta ole tietenkään hyvä, ei edes kohtuullinen, joten mitään hankintoja ei todellakaan saisi tehdä. Ja tosiaan talo on jo valmiiksi tupaten täynnä tavaraa. Nämä olivat järjen ääniä. Mutta minä kun käyn enimmäkseen tunteella, tuolit haettiin tänään kotiin.

Ihanat pormestarintuolit komealla, punaisella verhoilulla. Niiden vuoksi oli pakko luopua salin ruokapöydästä. Siinä ruokitaan aina vieraat ja syödään jouluateria. En tietenkään malttanut ottaa ennen-kuvaa, mutta eiköhän niitä kuvia täältä blogista löydy jo ennestään. Iso pöytä joutui huis pois ja tuolit sen ympäriltä siirtyivät keittiöön penkkien tilalle.

Koska uusi sohvaryhmä tarvitsi kahvipöydän, nappasin sen edellämainitun ruokapöydän jaloista viitisentoista senttiä pois. Pöydän jalkojen lyhentäminen sahaamalla on yleensä tuhoontuomittu juttu, mutta tällä kertaa tein huolelliset merkit, ja onnistuin loihtimaan aivan keikkumattoman pöydän.

Lasiovi, joka aiemmin toimi pöytälevynä oli nyt liian iso kahvipöydän pöytälevyksi. Kipaisin vinttiin etsimään sopivaa levyä. Ja löysin heti! Minulla oli selvästi taas joku sisustusenkeli olkapäälläni, kun kaikki sujui näin älyttömän helposti.

Pala lattialastulevyä oli juuri täsmälleen oikean kokoinen. Sille ei tarvinnut tehdä muuta kuin kantaa alakertaan ja naulata kiinni pöydänjalkoihin. Tosin en ole naulannut sitä vielä, sillä Sulo nukkuu.

Lastulevyhän on huonoin mahdollinen pöytämateriaali, mutta kuka sitä näkee, jos sen peittää kauniilla liinalla? Kirjottu pöytäliina saapui meille samasta taloudesta kuin nojatuolitkin. Levy maalataan vielä myöhemmin, jotta se ei imisi itseensä jokaista roisketta, joka pöydälle vilahtaa.

Ruokasalimme muuttui siis kahvisalongiksi. Sulo on aina inhonnut sitä, että nimitän huonetta saliksi. Kun hän tuolta pian herää ja näkee muutoksen, luulen hänen olevan erittäin tyytyväinen huoneen sisustukseen, mutta romahtavan tyystin, kun kerron, että tämä onkin nyt salonki.

Ensimmäinen kahvitettavakin saapuu jo tänään, joten katoin samantien pöytään ruusukupit.

Ihan hitusen minua huolettaa ruokapöydän puuttuminen. Keittiöön toki mahtuu syömään yhtä iso porukka, mutta ei se ole niin kiva paikka kestittää vieraita. Ja entä jouluateria? Punainen sali on ollut jouluhuoneemme. Voiko jouluaterian syödä nojatuoleissa?

Miksei voisi? Itsehän me ne omat jouluperinteemme luomme.