Sain kivan ja nimensämukaisesti haasteellisen haasteen Saaristohuvilalta. Tässä haasteessa pitäisi valokuvata oman blogin aihepiiristä sellaisia kuvakulmia tai kohteita, joita ei blogissa ole aiemmin nähty. Haaste on lähtenyt matkaan Kotilasta, jonne pitäisi myös käydä kertomassa, kun haaste on toteutettu.
Minä olen kuvannut kotiamme ihan joka nurkasta. Olen kuvannut lintuperspektiivistä, edestä ja takaa, ulkoa ja sisältä. Olen kuvannut siistejä huoneita ja hyrskynmyrskynkaaoshuoneita. Mikään ei ole jäänyt teille salaisuudeksi. Mitä siis enää voisi olla jäljellä? Kävelin kameran kanssa pitkin kotia ja totesin, että kaikki on kuvattu sataan kertaan, mutta en muista koskaan heittäytyneeni lattialle kuvaamaan.
Niinpä päätin tarjoilla teille kamarin eli olohuoneen Kertun vinkkelistä katseltuna. Se on nimittäin se huone, josta nyt on tehty hamsteriturvallinen, ja Kerttu on jo kerran ehtinyt siellä vipeltääkin.
Tietenkään en ole onnistunut kuvaamaan Kerttua, sillä sen vauhdissa on aivan mahdotonta pysyä edes rajatussa tilassa, saati sitten silloin, kun sillä on kokonainen huone ravattavana.
Täällä se juoksee sellaista vauhtia, että hyvä kun meillä pysyvät silmätkään mukana siinä menossa.
Ensin Kepaa kyllä taisi jännittää. Se sujahteli aivan äänettömästi, litteänä silakkana, silti kauhealla kiireellä pitkin seinänvieriä. Rohkeuden kasvaessa sen jaloista alkoi kuulua tuttua rapinaa ja vipinää - sitä samaa ääntä, mitä me kuuntelemme talvi-iltaisin, kun villihiiret juoksevat kilpaa vintissä.
Sain tehtyä kamarista hamsteriturvallisen, kun rajasin uhkaavan pönttöuunin mustaa aukkoa muistuttavine koloineen hamsterikaltereilla. Ostin tuon kalterikehän silloin, kun Kerttu saapui meille, mutta ei se viihtynyt häkissä. Kukapa viihtyisi? Nyt kaltereille tuli käyttöä. Ne saavat olla paikallaan jatkuvasti, ovat kuitenkin sen verran huomaamattomat. Ainakin ihmisperspektiivistä katsottuna.
Taidan sysätä haasteen eteenpäin uusimmille blogi-ihastuksilleni Rynttyliisalle ja Heinille. Ja tietysti tämän voi tästä napata kuka tahansa, jos innostuu!
Hauska perspektiivi! Löysitkin jänniä uusia kuvakulmia ;)
VastaaPoistaVoi miten suloinen Kerttuli ;)
Maailma on erilainen silakan silmin.
PoistaOooh, kiitos kunniasta. Haastava haaste tosiaan, mut eiköhän täsä jottain keksitä. :-D
VastaaPoistaEn hetkeäkään epäile, ettetkö loihtisi tästäkin hykerryttävää postausta.
PoistaNo, saas nährä mitä tykkäät. Siälä se nyt on.
PoistaMitä luulet, että tykkään? :D
PoistaKiitos!
Vautsivau, kiitos! Tämä onkin jännä, heti rupes aivot raksuttamaan (vielä ainakin tyhjää) että mitäs sitä keksis! :)
VastaaPoistaJeejee, kiva, että raksuttaa!
PoistaNyt sain tämän jutun valmiiksi, eihän siinä mennytkään kuin puolitoista kuukautta! :D Kiitos vielä haasteesta :)
Poistahttp://byheini.blogspot.fi/2013/11/kurkistus-vintille.html
No, eihän näissä mitään aikarajoja olekaan! :D
PoistaSilakkaperspektiivi xD
VastaaPoistaOnhan tuo vekkuli otus :)
Ja niin ärsyttävä ja suloinen ja liikuttava.
PoistaOnneksi sait vihdoin ja viimein Kerttulinkin kuvaan...:)
VastaaPoistaTuo kuva on elokuun alussa otettu. Yksi kuva noin kahdestasadasta, joka on melko tarkka.
PoistaKerro miten ihmeessä saatte Kertun sitten napattua kiinni kun vapaa juoksuaika on ohi? Vai saako se viipeltää irti koko ajan? Ajattelin vaan, että meillä on kanit päivittäin irti alakerrassa ja niidenkin kiinni ottaminen on ajoittain haasteellista... saatikka sitten tuollasen pienen vauhdikkaan silakan!! =D
VastaaPoistaKertun saa hyvin helposti kiinni. Se väsähtää aika pian juostessaan vapaana tai telmiessään leikkikehässä. Kun se alkaa haluta kotiinsa nukkumaan, se alkaa tähyillä ylöspäin, eli pyytää teleporttia. Ja sitten me asetamme sen lähettyville teleportin, jonne se vipeltää sisälle heti paikalle ja siinä me nostamme sen takaisin kotiinsa.
PoistaTeleportti on talouspaperirullan hylsy, jonka toinen pää on suljettu. Kerttu on oppinut, että sen kanssa siirrytään paikasta toiseen.
Joka ikinen kerta, kun Kerttu lyllertää teleporttiin, minulta meinaa tulla itku. On jotenkin niin hienoa ja liikuttavaa, miten oppivainen se tyyppi on.
PoistaNo tuo kuulostaa kivalta! Ja ohhoh, olen vaikuttunut Kertun oppivaisuudesta!!
PoistaMeidän kanitkin on oppineet, että kun tietyllä lailla aletaan hiiviskellä niiden ympärillä "mukamas ihan muuten vaan", ne alkaa sinkoilla kaikkiin nurkkiin piiloihin. Ja perästä kuuluu topakka tömäytys, kun ilmoittelevat vaarasta toisilleen... *huokaus* Ja sitten jahdataan niitä hullunaan ja koitetaan saada ne kiinni jos vaikka millä konstilla. Tiedän, että on aivan tyhmää tuollanen ja ite koitan aina niitä todellakin lähestyä sillein hyvin vaivihkaa, etteivät ollenkaan tajuais että on aika lähteä omaan häkkiin. Joskus onnaa, joskus ei...
Kiva perspektiivi:) Ja Kerttu niin suloinen suurine silmineen.
VastaaPoistaMinä jos kuvaisin tuosta kuvakulmasta niin näkyis melkoiset kasat koirankarvaa siellä täällä ja muuta roskaa.
Tuo huone oli justiinsa imuroitu Kerttua varten. Muuten lattia olisi olut täynnä sipsinmurusia ja pölyä ja nenäliinoja.
PoistaHauska haasteen toteutus, en muista nähneeni silakkaperspektiiviä vielä kenelläkään ;) Kiitos kun jätit mulle linkin, niin postaan näitä muidenkin iloksi blogissani!
VastaaPoistaKiitos kivan haasteen keksimisestä. Vähän vaihtelua niihin ainaisiin "kerro sata asiaa itsestäsi" -juttuihin.
PoistaTosi kiva idea tuo Kerttu-perspektiivi! Hauskat kuvakulmat, kiitos kun otit haasteen vastaan :)
VastaaPoistaKiitos kun annoit sen minulle! Vaikka hoksasinkin vasta jälkijunassa. Olen ollut kiruinen, ja blogien lukeminen reaaliajassa on ontunut.
PoistaEn muuten onnistunut enää kommentoimaan blogiisi edes omalla nimelläni. :(