Torimuijan terveiset

Jos sitä sadetta todellakin luvataan kuin Esterin pepusta myyntitapahtuman niskaan ihan aamusta iltaan saakka, niin arvaatteko, miten se torjutaan?

No tietysti sillä, että minä menen ja ostan vähillä rahoillani aivan upouuden toriteltan, joka suojaisi sekä minua että tuotteitani vaikka kaatosateelta. Niin kävi. Ajoimmekin Helsinkiin Kotkan kautta ja minä pulitin karmean tukun setelirahaa telttakauppaan.

Kun pidimme kenraaliharjoituksen espoolaisrivarin pihalla, minuun iski katumus. Vaikka teltta oli halvin, mitä tästä maasta onnistuimme guuglaamaan, sijoitus tuntui silti aivan liian suurelta riskiltä.

Teltta hutkui ja huojui ja oli kaikin puolin epäilyttävä. Sen kasaaminenkaan ei ollut aivan niin helppoa kuin olisi pitänyt, mutta toivon, että liitokset alkavat liikkua paremmin ajan kanssa ja kasaamisvaikeudet olivat vain uutuudenjäykkyyttä.

Humoristisinta kaikessa on, että joillakin toreilla onkin koodatut telttavärit. Telttakauppias kertoi, että Helsingin Kauppatorilla tavaroita saa myydä vain valkoisesta teltasta ja ruokaa oranssista. Jollen minä muutu lakumyyjäksi, niin tulen kiertämään Kauppatorin kaukaa. Toivottavasti värikoodaus ei leviä muillekin toreille.

No, me siis ajoimme eilen hyvissä ajoin aamulla Kamppiin ja pystytimme varikkotelttani keskelle Narinkkatoria. Vilkuilin säätiedotusta, joka uhkasi sateen saapuvan millä hetkellä tahansa ja jatkuvan yöhön saakka.

Mitään sadetta ei kuitenkaan tullut. Asiakkaat ja paikalle saapuneet tutut kertoivat, että siellä täällä Helsingissä sataa ihan kunnolla. Jopa Sulo oli joutunut kunnon rankkasateeseen, kun ajeli omille asioilleen Hakaniemeen. Katsoin säätiedotusta pitkin päivää kännykästäni ja koko ajan se sanoi, että sataasataa, koko ajan sataa.

Mutta Narinkka pysyi kuivana!

Olen ihan satavarma siitä, että se oli minun telttaostokseni ansiota. Tottakai nyt kun olen törsännyt yli varojeni ja hankkinut sateenpitävät vehkeet, ei sadetta näy. Toivottavasti teltan taika jatkuu ikuisesti! Nythän minun nimittäin on ihan pakko vaan alkaa harrastaa ulkomyyntitapahtumia, jotta telttahankinta ei olisi ollut aivan järjetön teko.

En tiedä, olikovatko sääennusteet pelästyttäneet muut myyjät, mutta ei siellä tällä kertaa kovin monta telttaa ollut. Kuukausi sitten koko tori oli täpötäynnä myyjiä. Silloin kyllä naapurini sanoi, ettei aio lainkaan tulla heinäkuussa Helsinkiin, koska Helsinki on silloin kuollut. Kaikki ovat lomalla.

Tämä piti paikkansa. Kun kesäkuussa tein parhaat myynnit heti aamulla töihinkipittäjien kanssa, niin nyt niitä kipittäjiä ei kulkenutkaan. Aamu oli hyvin hiljainen. Niin hiljainen, että kaksi naapureistani pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyi paikalta kesken kaiken.

Tori vilkastui kyllä päivän mittaan ja minä tein paremman tilin kuin viime kerralla. Jos toriteltan ostoa ei lasketa, pääsin mukavasti plussan puolelle!

Minulla ei myöskään päässyt hetkeäkään olemaan tylsää, sillä seuranani oli melkein koko ajan joko asiakkaita tai sitten vanhoja ystäviäni tai puolituttuja tai teitä blogimaailman tuttavuuksia. Kiitos kun kävitte!

Vaikka Kampin Kyläpäivien piti järjestäjän kuvauksen mukaan olla käsityöläistapahtuma, ei se sitä oikeasti ollut. Meitä käsityöläisiä oli tälläkin kertaa vain neljä, joista kaksi vaivaista pysyi paikalla loppuun saakka. Muut kojut olivat sitä perusmarkkinahässäkkää, ja minusta käsityöläisten laadukkaat, hintavat tuotteet eivät ole ollenkaan hyvä yhdistelmä perustorikauppiaiden tuotteiden kanssa. On aika ankeaa katsoa, miten vastapäätä myydään oletettavasti lapsityövoimalla näperrettyjä käsilaukkuja kympillä. Kympillä! Se on surullista.

Naapurissani oli Onnela Designin ihania laukkuja, joita ei todellakaan ole väännetty Aasian hikipajoissa. Näitä upeita, persoonallisia, taidolla valmistettuja laukkuja valmistaa Maija Onnela Tampereelta.

Toinen naapurini oli Inka Hempilä, jonka yritys Inx Design tekee ihan ihania lasikoruja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Minä niin toivoisin, että olisi tapahtuma, jossa olisi vain meitä käsityöyrittäjiä. Meitä, joilla on Y-tunnus, ja jotka myymme tuotteita, joita olemme ihan itse valmistaneet. Ei yhtään kiinalaisen krääsän myyjää, ei ihmeliimakauppiaita eikä mummoja, jotka myyvät villasukkia kolmella eurolla.