Tee se itse -morsian

Meidän naimisiinmeno tapahtui niin nollabudjetilla, kuin ikinä on mahdollista. Myös minun kolttuni oli puoli-ilmainen, sillä tein sen itse. Kun muutama vuosi sitten näin netissä tämän (klik) hääpuvun, jäi ajatus pitsiliinamekosta kytemään omaan mieleeni.

Niinpä keräilin kirppareilta pitsiliinoja parin vuoden ajan, aina kun sopiva liina tuli sopivalla hinnalla (= max 50 senttiä) eteen.

Koska en halunnut pukeutua valkoiseen monestakin syystä, värjäsin pitsit pesukonevärillä violeteiksi.

Violetiksi sen takia, että minulla on joku kumma violetti kausi menossa. Niinpä salahäidemme salateemaväriksi tuli violetti.

Ensin kuvittelin ompelevani koko mekon pitsiliinoista, kuten esikuvanikin, mutta en tietenkään onnistunut. Esikuvamekkoa tuskin on kasattu sekalaisista kirppisliinoista. Liinani myös painoivat niin paljon, että päätin ommella niitä vain yksitellen sinne tänne alusmekkoon, jotta jaksaisin kantaa vaatteeni.

Alusmekon, josta sitten tuli se varsinainen mekko, minä ompelin Ikean paksuhkosta puuvillakankaasta, jota minulla oli metritolkulla varastossa.

Loppujen lopuksi olin tosi tyytyväinen mekkooni. Se on minulle juhlava, mutta silti minun näköiseni eli tunnen oloni luontevaksi se päälläni.

Sulo, joka yhäkään ei halua naamaansa blogiin, asteli maistraattiin vanhassa puvussaan, joka Jutan dieetin takia ansiosta oli jo käynyt vähän väljäksi. Uusi paita ja kravatti hänelle ostettiin kaupasta ja ne olivatkin pukeutumisemme kallein osa. Sulon sukat minä värjäsin pitsiliinojen kanssa yhtä aikaa.

Morsiamen "kampauksen" loihti anoppi kotipermanenttipakkauksen avulla tietämättä ollenkaan tekevänsä hääkampausta. Hyvä, ettei tiennyt, sillä sen verran häntä jännitti muutenkin, että pilaa tukkani. Minä vakuuttelin ottavani kaiken vastuun.

Koska en todellakaan osaa laittaa tukkaa ollenkaan, ratkaisin kampausongelman täräyttämällä päähäni pitsinauhan, jonka koristelin oletettavasti aika mauttomasti tekokukilla. Kyllä meitä nauratti, kun Iltalehti sitten kertoi tekokukkien olevankin ihan kuuminta hottia.

Häämeikki... no, häämeikkinä toimi rusketus. Niin, ja yritin minä vähän ripsiväriä panna ja ostin elämäni ensimmäisen puuterin. Se luultavasti härskiintyy ennenkuin sitä tarvitaan seuraavan kerran.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä... kummallisen sitkeästi kaikki häihin liittyvät perinteet ja must-jutut istuvat päässä silloinkin, kun on menossa naimisiin ihan salaa ilman juhlia ja ihmisiä. Jotain sinistä löytyi kaulaketjusta, jonka olen tehnyt joskus muinoin hopeakorukurssilla.

Vaikeinta olivat kengät. Minun mielestäni naimisiin voisi mainiosti mennä avojaloin, mutta halusin säästää Sulon siltä "häpeältä" ja yritin epätoivoisesti löytää ihan oikeat kengät kaupasta. Se oli vaikeaa, koska niiden piti olla aivan matalakantaiset, ja sen näköiset, että niitä voi käyttää muulloinkin, ja silti olisivat sirot mekon kanssa käytettäväksi. Ja niin halvat, ettei haittaa, vaikka jäisivät vähän käyttämättäkin.

Sellaiset löytyivät marketin alennusmyynnistä. Mutta minä inhosin niiden kultaisia solkia, joten jouduin heti paikalla tuunaamaan kengät.

Pari puuhelmeä ja hiusnauhasta yli jääneet tekokukat saivat kelvata. Ihan kelpo kompromissikengät.

Olisin ihan epätoivoisen kovasti halunnut jalkaani jotain lainattua ja mennä naimisiin äitini vanhoissa hääkengissä. Olin ihan satavarma siitä, että ne ovat yhä äidillä tallessa, ja tongin tuskaisena hänen kaappejaan. Keksin tekosyyksi juhlat, joihin olimme menossa, koska en voinut kertoa äidille, mihin tarkoitukseen kengät ihan oikeasti ovat tulossa. Kenkiä ei valitettavasti löytynyt; ehkä äiti tosiaan on heittänyt ne pois. Jouduin nöyrtymään marketin halpisballeriinoihin.

Koska en voinut lainata äidin kenkiä, lainasin sitten hääkimppua. Äitini hääkimpussa vuonna 1973 oli ruiskaunokkeja ja päivänkakkaroita ja niitä minä keräsin myös hääaamuna meidän pihasta. En tosin ottanut kimppua ollenkaan mukaan maistraattiin, vaan se jäi kotiin koristamaan salin pöytää.

Hääkuvaukset suoritettiin etukäteen jo kesäkuun alkupuolella ja silloin minulla oli kuvia varten hääkimppu numero yksi. Myös se oli luonnonkukista kasattu; omalta pihalta, teiden varsilta.



Tarina jatkuu ensi numerossa...