Vaihtoehto 1, lepakko |
Painoin joulumyyntiin puolipellavaisia pyyheliinoja tiskirättien kaveriksi, ja ne menivätkin onneksi kaikki kaupaksi. Olin kuitenkin hankkinut pyyheliinoja huomattavasti enemmän, kuin mitä jouluksi painoin, joten nyt niitä painamattomia liinoja on vaikka kuinka paljon.
Minulla on paljon seuloja, joilla voisin painaa pyyhkeitä, mutta yksikään printti ei oikein asetu sellaisenaan ihan täydellisesti tämänkokoiseen pyyheliinaan. Pitää siis tehdä uusia seuloja.
Eilen illalla suunnittelinkin jo uutta printtiä keittiöpyyhkeisiin ja tämän sain valmiiksi. Mitä mieltä olette? Onko siinä jotain, mikä miellyttää? Jotain, mikä ei?
Vaihtoehto 2, pöllö |
EDIT 2: Vai jätetäänkö pois kaikki elukat?
Vaihtoehto 3, ei eläimiä |
Taloista tykkään todella paljon, puna-valkoisesta värityksestä myös (toimii toki muissakin väreissä), mutta lepakko pomppaa silmääni häiritsevästi. Tämä on vain minun mielipiteeni, joku toinen saattaa taas ihastua juuri tuohon lentäjään! :)
VastaaPoistaMinusta juuri lepakko tuo tuohon ihanaa persoonallisuutta! Kaunis...
VastaaPoistaJuuri lepakon arvelinkin jakavan mielipiteet. Minusta sen olemassaolo tuo tarinan tähän kuvaan. Mitä pikkumökissä tapahtuukaan?
VastaaPoistaEntä jos se olisi pöllö? Lisään tuohon toisen vaihtoehdon.
Tykkään mutta en niin kovin lepakosta :)
VastaaPoistaPidän pöllöstä enemmän. Minusta lepakot (myös tällaiset suloiset) ovat kammottavia. Lisäksi ne vievät ajatukseni Halloweeniin turhan voimakkaasti.
VastaaPoistaTuo punainen talokylä on kuin meidän pihapiirimme :).
Aivan ihania molemmat - tykkään! En osaa valita... lepakko tuo ehkä hiukan enemmän särmää tuohon idylliin :)
VastaaPoistaIman pöllöjä tai lepakoita niin ostan heti. Tuohan on täydellinen pyyhe, kuvio oikeinpäin ja kerrankin hyvännäköinen kuva!
VastaaPoistaKuvio oikeinpäin! Eikö olekin ihmeellistä, että nykyään kaikki printtipyyhkeet tehdään pystymallisiksi ja ripustuslenkki sinne päätyyn? Eihän sellainen pyyhe laskeudu mitenkään nätisti, kun se roikkuu naulassa.
PoistaMä kyllä kelpuuttaisin lepakot, kun olen semisti synkeä tyyppi :D Tai sit tilaan sulta uniikin pyyhkeen, josta voit laskuttaa uniikisti ;)
VastaaPoistaSe on kiva yksityiskohta. Ja sitä paitsi, vanhojen taloje vinteillä asuu usein lepakoita. Muistan kun lapsena kävin etsimässä niitä ripustettujen silkkitäkkien välistä, kun olivat unilla. Mulla oli ihan oma Narniani.
Ja jaaha, ennen aamukahvia ei siis pitäisi kirjoittaa mitään.
VastaaPoistaT. Rouva Kirjoitusvirhe
Ihanaa, etten ole ainoa, joka ei ole selvinnyt vielä aamupalalle asti. Klo 10.42 yrittäjä on yhä yöpuvussa.
PoistaKyllä tuolta piipusta pitää jotain tulla, eli joko lepakoita, pöllöjä tai vaikka lisää perhosia.
Poistat. yrittäjä, joka on myöskin (10.53) yöpuvussa...
Minä olen jo töissä, mutta aamukahvi oli vielä juomatta :D (Mulla on omituinen tapa juoda aamupalalla ensin teetä ja sitten töissä kahvi, että saan hyödynnettyä kaiken kofeiinin töiden tekemiseen. Tai sitten blogien lukemiseen, kun on vielä niin hiljaista) En onneksi enää yöpuvussa. Olisi hieman noloa näin kauppakeskuksessa..
PoistaNo en tiedä, kun kaikissa söpöissä one piece jumpsuiteissakin voi nykyisin esiintyä julkisesti, niin miksipä ei yöpaidassa? :-D
PoistaJa klo 12.23 yrittäjä on yhä yöpaidassaan. Nyt aargh.
PoistaIlman pöllöjä ja lepakoita minun mieleen. Ihanat talot ja väritys!
VastaaPoistaLisäsin myös eläimettömän vaihtoehdon. Omissa silmissäni kylä kuoli heti.
VastaaPoistaTämä ronkeli taas ei haluis kumpaakaan, kaikki muu on just mun mieleen. Mutta jos valita pitää, ehdottomasti pöllö.
VastaaPoistaMinä kun pidän pyyhettä tangolla pitkittäin puoliksi taitettuna, niin nämä kuviot on kyllä väärinpäin :) Muuten kauniit kuviot, talot ja pöllöt. Lepakoista en minäkään välitä :/
VastaaPoistaLepakot tai pöllöt, molemmat kivoja, vielä kun saisi sen kissan istumaan jonnekin ;)Minkä kokoinen tuo pyyhe on?
VastaaPoistatv: kissafani Epe
Suurinpiirtein 65 cm x 45 cm.
PoistaMageita kaikki! Lepakossa eniten persoonallisuutta ja tarinaa. Tykkään!!!
VastaaPoistaIhaniakaikki, mut mä ehkä tykkäisin eniten lepakosta, mutta niin, että perhonen poistettaisiin kuvasta. Se on jotenkin ihan eri maailmasta kuin muu kuva.
VastaaPoistaHenk.koht. tykkään lepakoista, mutta uskon että pöllö myy paremmin. Lepakko on jotenkin liian hallitseva kokonaisuudessa, en tiedä toimisiko paremmin jos olisi yhden ison sijasta kaksi pientä? Ja tämä kommentti siis pukeutuneelta muttei kovinkaan henkisesti heränneeltä yrittäjältä :D
VastaaPoistapöllö <3
VastaaPoistaKyllä elukoita saa olla! Sopii pöllöt ja lepakot molemmat.
VastaaPoistaThe owls are not what they seem.. Ehottomasti pöllöjä, ne kun voivatkin olla vaikka valepukuisia lepakoita ;)
VastaaPoistaTykkään eniten tuosta eläimettömästä: jotenkin nuo varsin graafiset lepakko ja pöllö ei niin istu tuohon muun krumeluurin sekaan (tai niidenkin pitäisi olla jotenkin piperretympiä - niinkuin tuo perhonen ja kukat ja talot on). Ja jos eläimistä pitäisi valita niin sitten lepakko!
VastaaPoistaPöllöt tai ilman elukoita on miusta paras! Nuo talot on niin ihania nimim. maalaistyttö ;-) Jotenkin, kuten Sofia kommentoi, nuo eläimet on tyyliltään miusta vähän ristiriidassa noiden talojen kanssa.
VastaaPoistaMinä tässä koitan kutoa pellavapyyhkeitä, tai loimea on vähän vielä jäljellä. Pellava on kyllä ihana materiaali, se kuivaa astiat tosi hyvin. Ilman lepakkoa mä kans tykkään, perhoset ovat kivoja.
VastaaPoistaEn nyt osaa kuvitella voisiko värillä olla merkitystä, mutta ainakin tässä värissä ilman eläimiä.
VastaaPoistaÄänestän vaihtoehtoa 3, jos jotain lentää niin vain perhonen. :) Kauniit talot!
VastaaPoistaklo 11.31 putiikki avattu puoli tuntia sitten ja tämä yrittäjä on edelleen yöpuvussa (toiset hoitaa myyntipuolen) Valitsen äkkikatsomalta näistä keskimmäisen vaihtoehdon. Ilman eläimiä on liian tyhjä, mutta lepakot ei istu "vanhemman väen" ajatuksiin - näin aina ajattelen, sillä minun asiakaskuntani on vielä vanhempia kuin minä itse.
VastaaPoistaIhana! Minä tykkäisin erityisesti lepakkomallista :)
VastaaPoistaMä taas tykkään pelkistä taloista, siis ilman pöllöä tai lepakoita :) Mun silmään noi kauniit kauniit talot jää helposti sivuosaan jos taivaalla lentelee vielä lisäksi noita sympaattisia ystäviämme. Ei oo varmaan helppo homma päättää :D
VastaaPoistaSuosittelisin ilman mitään eläimiä, sillä uskoisin talojen olevan myyviä itsekseenkin - todella kauniita taloja. :)
VastaaPoistaItselläni on lepakoista kammo (näyttävät hiiriltä) ja *seuraa paljastus* pöllöjen kieroon katsovat silmät tuovat mieleen oman kissanaulakon, jonka tein ala-asteella puukäsitöissä. Vieläkin harmittaa, että tein sille kierot silmät.
Ja kyllä. Mulla on tositosipaljon painolastia menneisyydessä.
Voi, Ti, saat mut aina niin hyvälle tuulelle. :-D
PoistaMinua miellyttää eniten tuo kolmas, eli ilman eläimiä!
VastaaPoistaIhanaa, touhukasta uutta vuotta sinulle!
Jättäisin nuo eläimet pois. Lepakosta varsinkin tulee Halloween mieleen.
VastaaPoistaMitä jos kokeilisit laittaa savupiipustakin tulemaan kukkasia?
Ihanaa Susanna! henkilökohtaisesti tykkäisin pyyhkeestä joko lepako(i)lla tai pöllöillä, mutta ILMAN perhosta. perhoset, ne ne vasta ovat kammottavia. läpsyy ja lepattaa, hyi olkoon. lepakot sitä vastoin, mitä sympaattisempia otuksia! <3
VastaaPoista-jonna nupputiikista
Jonna, sinä olet minun elämäni varrella kolmas ihminen, jolla on tuollainen kammotus perhosia kohtaan!
PoistaMie tykkään eniten ilman elukoita.
VastaaPoistaPiti tulla vielä syventämään tätä, kun mietin sitä illalla sängyssä (!!!). Nuo eläimet harhauttavat miut. Ja kun sanot, että ne tuovat tarinan, niin huomasin, että mie haluan tehdä näihin taloihin oman tarinan! Ne koukeroineen ja yksityiskohtineen oikein vaativat mielikuvitusta keksimään taloihin elämää. Mie haluan omat tarinat niihin :D
PoistaJa sitten tuli mieleen, kun tuolla jäljempänä oli puhetta toiveista ja miten esim. koirat ovat vaikeita, niin tulisko siun kädestä ulos jotain herkullista käsityöläiskuosia rätteihin? Olis taas uus lahjakierros valmiina heti ;)
Ja vielä: väännäs rautalangasta, että miten tämä kuva asettuu siihen pyyhkeeseen. Onko se päässä vai koko pyyhkeen kokoinen vai miten?
PoistaMiten sinä nyt niin tähän uppouduit? :-D
PoistaKoko pyyhkeen kokoinen olisi tämä kuva-aihe, eli ihan tuo kuvan suorakaide olisi se pyyheliina.
Mutta koska tuntuu olevan niin, että moni haluaa pystymallisen liinan jonka voi ripustaa tangolle, niin pakkohan sellainenkin on tehdä.
Tästä tulee nyt näillä näkymin monta eri versiota. Minun tarinoilla ja sitten tyhjällä kylällä, johon voi kukin itse keksiä tarinansa.
Ei tästä taida mitään nousta ylitse muiden... pitänee toteuttaa kaikki...
VastaaPoistaMä tykkäisin eniten pelkistä taloista. Lepakoista ja pöllöistä tykkään kyllä erikseen. Talot on niin kauniit että elukat vie turhaan huomiota :) Mutta ehkä kaikkein toimivin voisi tosiaan olla tehdä kaikkia :)
VastaaPoistaViimeinen vaihtoehto eli ilman elukkoja on minusta paras! (Ja tosi kiva malli onkin.)
VastaaPoistailman mitään eläimiä kiinnostaa minua.ihana kuosi.
VastaaPoistaNuo talot on niin ihanat! Mun mielestä pöllöjä on ollut jo liian kauan joka paikassa, mutta on ne vaan ihania. Tuo lepakko on todella hauska vaihtis joka tapauksessa. Mut jos se olis pienempi? Tai mitä jos piipusta tulis tähtien sijaan kukkia? Kaikki ovat siis kivoja vaihtoehtoja, mutta ihan kuin tuosta alinmaisesta puuttuis jotain. :)
VastaaPoistaMää tykkään "pöllöihmisenä" tosta numero 2. Mutta Kolmonenkin kelpaa :) jos sellainen ilmaisu sallitaan :)
VastaaPoistaLepakoista en tykkää! Niitä asustaa meidän aitan vintillä Yök!
Iloisia työhetkiä!
tuksu
Tuksu, pitkästä aikaa! Et ole kommentoinut mitään herran aikoihin, joten en ole edes arvellut sinun enää jaksavan seurata blogiani. Monet vanhat lukijat ovat matkan varrella kadonneet ja vaihtuneet uusiin.
PoistaMinä toivoisin pyyhkeitä ikäänkuin "pariksi" tiskiräteille. Meillä ainakin roikkuvat vierekkäin. Ja tuo poikittainen roikkumistapa on just hyvä! Esim sama satuhevonen/sammakko (saman kokoisena kuin rätissä) pyyhkeen nurkkaan painettuna ja sitten johonkin reunaan jotain pientä lisäksi. Eli ettei kuvan tarvitsisi täyttää koko pyyhettä ;-)
VastaaPoistaJa lepakollinen on kiva!
Kaikkein hienointahan olisi, jos kaikista kuoseista olisi parit tiskirätti-pyyhe, mutta ei se onnistu. Joutuisin tekemään 17 uutta seulaa, ja pyyhkeiden hinta nousisi kymppeihin.
PoistaAhaa... Nämä seula-asiat on minulle ihan vieraita. Luulin, että samalla seulalla ja siitä vaan suit sait ;-)
PoistaMinua nuo tähdet häiritsee tuossa savupiipun yläpuolella varsinkin viimeisessä vaihtoehdossa. Entä jos niiden tähtien tilalle perhosia/perhosen lentämään?? :)
VastaaPoistaVaihtoehto kakkonen miellyttää mua eniten. Mutta tosiaan, kuten yläpuolella oleva anonyymikin sanoo, niin voi tähdet savupiipusta vois olla ehkä jotain muuta? Jos sieltä tuliskin niitä perhosia? Se ois kiva :) Noi talot on tosi symppikset ja hauskat!
VastaaPoistaVaikka eläimistä niin kovasti tykkäänkin, niin tässä tapauksessa kantani on: VAIHTOEHTO 3, EI ELÄIMIÄ.
VastaaPoistaIhania kuvia, kyllä olet taitava!
Vaihoehto kaksi on musta paras. :) Yhdyn kuitenkin myös tuohon perhosideaan yllä. ^^
VastaaPoistaVaihtoehto 3! Turkoosina tilaisin heti ;)
VastaaPoistaOho, ootpas saanut vastauksia! Ihmisistä on ilmeisesti kivaa päästä vaikuttamaan. Mä olen hauska, ja kysyn, milloin pikkulinnut lentävät kuviin, kun kohta on kevätkin? ;D Voi vitsit, kuvien suunnitteleminen on varmaan ihan mielettömän kivaa! No, et saa musta kilpailijaa, kun en osaa ommella enkä saumuroida :D
VastaaPoistaOpin markkinointikurssilla, että asikkaiden pitää päästä vaikuttamaan asioihin. Tässä huomaa hyvin, että se pitää paikkaansa. On mahtavaa, miten moni viitsii kommentoida. Vaikka otanta on ehkä pieni koko Suomen kuluttajamäärään verrattuna, niin kyllä tästä heti osviittaa saa siihen, mistä tykätään.
PoistaKuvien suunnitteleminen on joskus kivaa ja joskus ihan kamalaa. Esimerkiksi linnut! Miten vaikeita! Ja ne ikitoivotut koirat... mahdottomia. :-)
Ihania taloja - eivät kaipaa mielestäni mitään. Mutta eivät nuo lepakot, pöllöt ja tähdet häiritse silmää. Kunhan pyyhe täyttää tehtävänsä eli kuivaa (minulla kuivaa jo se jouluinen).
VastaaPoistaIlman tai pöllöllä! Ihana on joka tapauksessa.
VastaaPoistamoikka Susanna,
VastaaPoistaPelkät talot, mustana tai punaisena:)
Joulunajan pöllöparvipyyhekin oli tosi kiva!
Vaihtoehto kaksi miellyttää eniten. Tosin myös pelkät pöllötkin kävisivät tai vain yksi talo.
VastaaPoistaMoi Sussu!
VastaaPoistaIhania vaihtoehtoja kaikki. Luota kuitenkin omaan ammattilaisen silmääsi ja tee valintasi ihan ITSE!
Terkut äipältä
Äiti, sä oot kirjautunut mun tunnuksilla! :-D
Poistaeikä, mahtavaa, mä jo ajattelin että sä oot Susanna jakaunut moneksi tämän vaikean päätöksen alla :D Ihana äiti :)
Poista:D
PoistaPöllön kanssa parempi. Ilman elukoita .. hmm..joo sekin, mutta pöllön kanssa hauskempi.
VastaaPoistaPöllö tai ei mitään, jos minulta kysytään :) kaikki ovat kyllä hauskoja.
VastaaPoistaParas vaihtoehto on mielestäni nro 3 eli ilman elukoita, toiseksi paras nro 2 eli pöllön kanssa. Mutta makunsa kullakin! :)
VastaaPoistaVaihtoehto 2 tai 3. Lepakko on minun silmääni vähän turhan ilkeän näköinen. Haluaisin idyllisen keittiöpyyhkeen ;) Myös idea siitä, että savupiipusta tulisi kukkasia (minkä vissiin useampikin on jo kommenteissa maininnut) kuulosti kivalta. Ja pikkulinnut! Oi! Pikkulinnut ois ihania!
VastaaPoistaVoisi jopa toimia sekä ilman elukoita ja ilman tähtiä savupiipusta. Ihan käsittämättömän ihania mökkejä nämä kyllä <3
PoistaPöllön kanssa tai kokonaan ilman eläimiä...Ihania nuo talot!!
PoistaKaamee määrä kommentteja, enkä jaksa kaikkia lukaista (laiskimusmaksimus). Mä en tykkää lepakosta, mutta pöllö on jees.
VastaaPoistaSitten tuli mieleeni, että käyttääkö muut pyyhettä pitkittäin taitettuna roikkumassa. Ois kiva, jos ois pyyhe, jossa ois kuva silleen, et pyyhkeen vois taittaa pitkittäin kahtia ja roikottaa niin, että kuva ei kärsi, vaikka yläosa olis piilossa. Osasinkohan selittää...
Osasit. Saattaa toteutuakin myös sellainen versio.
PoistaPöllö <3
VastaaPoistaMäkin annan ääneni pöllöille :)
VastaaPoistapöllö!!
VastaaPoistaEn lukenut kommenteista kuin muutaman. Minusta taloaiheet ylipäänsä ovat kivoja. Ikkunoita, ovia, avaimia... Kyllähän ullakolle aina lepakkoja mahtuu ja piippuun pari naakka...
VastaaPoistaMun mielestä maatuskapyyhkeet olisivat kivoja.
Jouluna oli ajatuksissa tilata tiskirättejä, mutta silloin jäi muistaakseni väristä kiinni. Nyt kaipaisin mustavalkoisuutta.
A
Maatuskoita en nyt enää tee, niiden aika on ohi. Talokuosi myy rätteinä hyvin, ja sopii tosi moneen makuun. Siksi lähdin tätä pyyhettäkin taloilla kuvittamaan.
PoistaMusta voisi tulla kyseeseen pyyhkeiden kohdalla, vaikka rättikankaaseen se ei kelpaakaan. Pellava kun ottaa painovärin vastaan huomattavasti paremmin kuin bambuneulos.
Ei enää maatuskoita!? Mä olen ekan kerran poikennut sun blogissa tai kaupassa maatuskoiden perässä!
PoistaTalot on tosi kivoja!
A
Maatuskat eivät enää mene kaupaksi niin hyvin. Talokuosi on nyt suosittu pöllöjen ohella. Yllättäen myös kanat!
Poistapöllö...se on siun juttus:)
VastaaPoistaGraafisesti ilman lepakoita tai pöllöjä on kaunein. Mutta tykkään kyllä pöllöistäkin. Tosin, tulee ehkä hiukan ahdas vaikutelma niiden kanssa. Lepakosta en välitä. Uniikki ja mielenkiintoinen idea, kivan näköinen lepakkokin. Mutta jotenkin se ei vaan minun makuuni sovi. Olet kyllä taitava graafikko :)
VastaaPoistaEntä jos olisi iso perhonen pikkumökin päällä ja oikella pieni perhonen? Anyway, kiva kuosi!
VastaaPoistaTalot ovat oikein sievät! Lepakko on mielestäni ehkä kaikkein irrallisin, ilman elukoita taas näyttää kovin tyhjältä, siispä pöllö-versio on minun suosikkini :) Tai sitten kenties pöllöjen tilalle perhosia.
VastaaPoistaLepakko, ehdottomasti :)
VastaaPoistaPöllö on paras! Lepakosta tuli vähän sellainen "tuo ei kuulu kuvaan"-fiilis, mutta pöllöt sopii tosi hyvin! Ilman näitä taas olisi kiva, mutta "tylsempi".
VastaaPoistaTalo-aiheita taas rakastan yli kaiken! ja mitä tulee yleisesti keittöpyyhkeisiin, niin mulla pyyhkeet roikkuu roskakaapin tangosta taiteltuna, eikä kuvio juuri näy. Siksi tykkään eniten sellaisesta kuviosta jossa vilistää monta pientä kuvaa, eikä yksi iso. Kuten sulla ennen oli maatuskapyyhkeet. Olisi kiva jos tekisit sellaisenkin version, siis ei maatuskoita mutta jotain muuta, vaikka niitä pöllöjä vaan, tai pieniä taloja??:O Pieniä talokaupunkeja rivissä laidasta laitaan tms?
Jokatapauksessa mahtavaa jos teet keittöpyyhkeitäkin taas!
Kolmonen on mieluisin, mutta pöllötkin sopivat kuvaan mainioisti! Todella kauniita ovat nuo kuosisi! :)
VastaaPoistaMinulla vähän silmään pistää tähdet, varsinkin kahdessa jälkimmäisessä versiossa. Lepakon kanssa niillä on yhteensopivat muodot, mutta noissa kahdessa tähtien kulmikkuus jotenkin hyppää silmään kaiken kiekuran ja pyöreyden keskellä. Minä siis toivoisin tähtien, pöllön ja lepakon tilalle jotain kiekuroita piipusta tai vaikka niitä jonkun mainitsemia naakkoja. Kokonaisuus on kyllä tosi kaunis ja punainen väri ehdottomasti paras vaihtoehto. :)
VastaaPoista-Kaisla
Mieluummin pöllö kuin lepakko. Lepakot pelottaa...
VastaaPoistaTähdet häiritsee... ei sovi tunnelmaan. Lepakossa ja pöllössä on vanhan talon henkeä, kokeilisin kuitenkin vielä jotain muuta lentävää... entäs jos piipusta tulisi hauskoja kahvikupposia...
VastaaPoistaPöllö!
VastaaPoistaLepakko! <3
VastaaPoistaIhanat nuo talot! Lepakko ja pöllö on ehkä vähän liian eri tyylisiä taloihin verrattuna, perhosesta sen sijaan tykkäsin. Jos lepakon/pöllön tilalla olis pari perhosta, ne jotenkin sopis noiden kukkien kanssa hyvin. Ja tähtien tilalle kiemuroita.
VastaaPoistaLaiskuuttani en nyt jaksa lukea muiden kommentteja/pohdintoja, mutta annampa omani. Koko kuvasta tulee kovin satumainen jopa hieman uninen olo. Talot ovat ihanat. Lepakkoon en ihastunut, mutta pöllöt kiinnittivät huomioni. Ilman lentelijöitä kuvasta jää mielestäni puuttumaan se jokin. Mitä jos savupiipusta tähtien kanssa tulisikin ulos kuu-ukko?
VastaaPoistaMä tykkään tuosta kakkosesta! :)
VastaaPoistaEhottomasti pöllö <3! Elukoiden jälkeen elukaton versio näyttää siltä että jotain puuttuisi.
VastaaPoistaÄäni pöllölle! Aivan ihana kuosi!
VastaaPoistaLepakko on söötti :D
VastaaPoistaMinua sykähdyttää eniten kuva ilman eläimiä. Silloin jää enemmän tilaa mielikuvitukselle muodostaa oma tarina Punaisten talojen mäestä :) Lisäksi kukaan ei jätä pyyhettä ostamatta jonkun oman "ei niin lempieläimen" takia.
VastaaPoistaMinustakin printti on oikeinpäin noin. Jos saisin valita, pyyhe olisi vielä himpun pienempi.
ilman muuta pöllö.aivan ihania.terv.anneli
VastaaPoistaMinä tykkäisin enemmän kuva ilman piipusta lenteleviä eläimiä. Helpommin varmaan tilaisin lahjaksikin.
VastaaPoistaMinä sanon lepakko, äiti sanoo pöllö. Ota siitä sitten selvää. :D
VastaaPoistaTaalla USAssa nuo lepot menisi varmaan kuin kuumille kiville Halloweenin aikaan...varsinkin jos vari olisi musta tai oranssi. Lepakko on kiva mutta saattaisi olla suppeampi yleiso vuoden ympari (paitsi Halloween aikaan). Pollo on tosi kiva, mutta se on niin suosittu nykyisin etta se ei ehka samalla tavalla yllata enaa...mutta saattaisi olla enemman menekkia kuin lepakolle.
VastaaPoistaNuo talot on ihan kuin meidän koti, siksi mulla on se tiskirättikin. Tykkäisin vaihtoehdosta #3, mutta jos elukkaa mukana niin sitten lepakko. Tai vain yksi pöllerö :)
VastaaPoistaTalot on ihanii mutta ilman elukoita kuvissa ei ole oikein eloa......pöllöt on miusta kivat noissa kuvissa minna
VastaaPoistaIhana! Pystyversio kelpais mullekkin ilman mitään tai pöllö :)
VastaaPoista