Sivut
▼
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Uutta elämää taas vaihteeksi
Olette ehkä huomanneet, että blogissa ei tapahdu kauheasti. Tähän on selitys. Olemme nimittäin Sulon kanssa aloittaneet uuden terveellisemmän elämän Jutan superdieettiohjelmien innostamina. Tai minä se hullu hetken mielenhäiriössä ilmoittauduin mukaan nettivalmennuskuurille ja maksoin siitä hurjan määrän rahaa. Olen niin jäärä, että kun kerran maksoin, niin loppuun asti vedän.
Aluksi koko touhu vaikutti aivan helvetilliseltä, mutta parin päivän jälkeen uuteen systeemiin alkoi tottua ja Sulokin sai kipinän. Meillä syödään nyt ekaa kertaa ikinä ihan kunnollista ruokaa; laitetaan sekä lounas että päivällinen ja ne ovat paitsi kauniita annoksia, myös tosi herkullisia. Ja runsaita.
Meillä on nyt yksi viikko takanapäin ja yhdeksän edessä. Minä kun olen sellainen, että mihin sitten ryhdynkin, vedän sen aina vähän överiksi, ja siksi olen tähänkin projektiin keskittynyt niin täysillä, etten ole osannut tehdä juuri muuta kuin opetella ruokaohjeita ja laittaa aterioita, tiskata ja jumpata välillä.
Mutta nyt alkaa taas päähän mahtua muutakin kuin vihannesten punnitseminen. Minulla on jäänyt työtkin tekemättä tämän takia. Työhuoneessa odottelevatkin tiskirätit leikkaamista ja pyyheliinat painamista.
Mikä lie uudestisyntyminen minulla oikein onkaan menossa, kun tämäkin kipinä otti tulta nyt samaan aikaan kuin ylimääräisestä tavarasta luopuminen. Ja se Facebook-pakokin vähän aikaa sitten... kevät?
Ihana lukea ja ennenkaikkea ihana katsella mahtavia kuvia! Nam!
VastaaPoistaps. Et ole tainnut vetää noita eka kuvan suklaamunia ihan just...
Viime pääsiäisenä vedettiin viitisenkymmentä Kinderiä, kun metsästettiin niitä Barboja. :D
PoistaMeinasin just nakata nuo munat roskiin, mutta nythän niille tuli käyttöä. Keltaisissa on Sulon päivittäiset suola- ja vitamiiniannokset ja oransseissa minun.
Sisua ja tsemppiä! Kuulostaa hyvältä jos saa syödä kunnon lounaan ja päivällisen. Ne auttaa mullakin hillitsemään välipala- ja makean himoja.
VastaaPoistaSaa syödä ihanan aamupalan, ihanan lounaan, ihanan päivällisen ja ihanan iltapalan. Vain välipalana oleva proteiinijauhe on epäilyttävä tällaiselle lisäainevastustajalle, mutta menköön.
PoistaJa ihan totta on, että kun saa proteiinia ja rasvaa tarpeeksi, ei olekaan yhtään himo makeaan - en uskonut ollenkaan, kun joskus niin väitit. Nyt totean itse saman. :)
Olin jo varma, että olette jossain kaukana lomalla.
VastaaPoistaEn olisi osannut aavistaa mitään tällaista :D
Hieno juttu!
Ei me lomailla. Täällähän me aina kökitään. :-D
PoistaKökitään = jumpataan :D
PoistaHeh, aika vähän oikeesti jumpataan. Kolme kertaa viikossa, ja kestoltaan varmaan alle puoli tuntia. Tässä pääsee paljon vähemmällä, kuin kuvittelin.
PoistaIhania terveellisen näköisiä annoksia. Maistuis kelle vaan.
VastaaPoistaVakkarilukija
Varmasti maistuisi!
PoistaHerkullisen näköisiä annoksia!
VastaaPoistaJa makuisia. Vaikkei niissä edes ole mitään ihmeellistä, ihan perusraaka-aineita. Hassua, minä kun olen aina ollut sitä mieltä, että vain kermalla ja juustolla saa hyvää makua ruokiin.
PoistaTsempppiä! IIhanan näköisiä annoksia. Mitä noissa pääsiäismunajutuissa on?
VastaaPoistaEikö ole mahtavaa että aina voi opetella uusia asioita ja elämäntapoja! Mullakin on pieni elämäntaparemontti menossa. Olen muun muassa perehtynyt tälläiseen mykistävään ajatukseen, että joskus on ihan OK olla vähän aikaa nälkäinen. Ja muuttanut unirytmiä. Ja lisännyt liikuntaa. Mielenkiintoista!
Öhö. Luettuani kommentit tarkemmin muna-asia selvisi. Vitsi että sulla on pulppuileva ideapää!
PoistaPulp pulp, ne munat on tosin vähän tarpeettoman suuria meidän suola- ja vitamiiniannoksille. Mutta parempaa en tähän hätään keksinyt, ja on tosi tympeää punnita suolaa joka aamu ja napsia joka vitamiinipurkista yhden napin.
PoistaOnnea matkaan myös sun elämäntaparemonttiin!
Tässähän tulee kylläinen olo jo katsellessa herkkujanne!
VastaaPoistaEhkä tehokkain laihdutuskuuri - katsellaan vaan kuvia ja tullaan kylläiseksi. :D
PoistaMä meinaan kans aloittaa superdieetin helmikuun alussa, ja näistä kuvista sain kyllä lisäintoa, tuo ruokailu kun mua eniten pelottaa tuossa dieetissä!Kiitos Susanna tästä.:)
VastaaPoistaMä valitsin sen Lite Weight Lossin, en tiedä, miten se eroaa superdieetistä. Paitsi pituudeltaan.
PoistaVoidaan sitten vertailla tuntemuksia... saa nähdä, millä mielellä olen pari viikon kuluttua. :)
Moi. Linkki ei toiminut, että olisin ottanut selkoa mikä dieetti tässä tarkalleen ottaen on kyseessä. Safkat kyllä näyttäävät karppaajan annoksilta. Ainakin sillä systeemillä unohtuu kaikki sokerin himoaminen iisisti. Kokemusta on.
VastaaPoistaMuuten, mikä on toi systeemi, millä saat noihin reunan linkkeihin ajankohtaiset kuvat? Tosi hieno siis.
T - Sanna
Hmm, toimii se linkki kyllä tässä mun koneella, menee ruutu.fi-sivustolle. Mutta se dieetti, josta maksoin on fitfarm.fi-sivustolta.
PoistaEn tiedä, onko se karppaamista. Ruokavalio koostuu runsaista kasviksista, paljosta proteiinista, vähästä eläinrasvasta ja runsaasti paremmasta rasvasta. Sokeria ei hitustakaan.
Vasen reuna: valitse sieltä säädöistä "pikkukuva uusimmasta kohteesta". Taisit löytääkin jo, kun katsoin sun blogia. :)
Linkki pelaa töissä. Kotona oli vähän kehnompi netti.
PoistaMutta mikä on sitä parempaa rasvaa? Siitähän kaikki kiistelee.
En tiedä, kuka kiistelee. Minä olen ymmärtänyt, että hyvää rasvaa tulee öljyistä, kalasta ja pähkinöistä, ja minun onnekseni tämä ruokavalio sisältää juuri niitä. :)
PoistaEn siis kumminkaan ole mainostamassa Jutan dieettejä, kunhan kerroin. En edes tiedä, toimiiko tämä ja onko hyväksi meille, mutta tiedän 9 vkon kuluttua.
Viimeisessä jaksossahan Jutta sanoi että he ei käytä karppaamista heillä keinona, vaan pastaa sun muuta saa myös vähän syödä. Onhan sullakin tossa ainakin riisiä, eikös se ole just sitä mitä karppaajat ei saa syödä? Jutan ohjeet tuntuu muutenkin terveellisemmiltä kuin karppaajilla, ainakin mun järjen mukaan.
PoistaNoi annokset näyttää sullakin niin hyviltä etten malta odottaa että oma dieetti alkaa!
Onnea siis sullekin matkaan, olisi kiva kuulla muutaman viikon päästä että vieläkö jaksat ja tehoaako se.:)
Miesten ruokavaliossa on päivittäin pastaa, riisiä tai perunaa ja minulla hedelmää. Tai sitten voidaan syödä vähän ruisleipää niiden sijasta. Ja aina parin viikon välien tulee erityisiä hiilihydraattipäiviä.
PoistaMinustakin tämä ruokavalio tuntuu minun aivoilla ajateltuna terveelliseltä, ja karppauksen olen itse kokenut vähän pelottavaksi ajatuksena. Tässä Jutan hommassa minua huimasi vain suolan määrä, mutta kun siihen tottui, niin ei sekään enää vaivaa.
Ooh! Mulle kans tommoiset sapuskat. Pitäs kyllä itsekin pitää kiinni säännöllisistä aterioista. Töissä vaan vähän vaikeaa, kun on yksin putiikissa, niin sitä tulee vedettyä milloin mitäkin.
VastaaPoistaMinullakin se vaati kyllä sen viikon opettelun, ennenkuin tasaisin väiajoin järkevästä syömisestä tuli luontevaa, vaikka olenkin koko ajan kotona.
PoistaHei!
VastaaPoistaAIvan ihanan näköisiä ruokia! Itsekin olen tässä taas uuden elämän kynnyksellä. Aloitin syksyllä kuntoilun kuntosalilla ja nyt olen muutaman viikon tarkkaillut syömisiäni netistä löytyvän kalorilaskurin avulla.
Olen ollut positiivisesti yllättynyt kuntosaliurheilusta, tarjolla on yksinäisen puurtamisen lisäksi hurja määrä ryhmäliikuntatunteja. Suosikkini on kahvakuula.
Kalorilaskurin avulla huomasin, että ruokavaliosssani ei ole tarpeeksi proteiineja, vaikka syön lihaa. Itsekin vierasta mitään proteiinijauheita. Varsinkin maitoproteiinipohjaiset ei oikein innosta. Ostinpa sitten RUohonjuuresta puhdistamon riisiproteiinijauhetta, jota nyt olen muutaman kerran juonut lihaskuntotreenin jälkeen. Maistuu suklaalta ja 100g sisältää 70g proteiinia, joka on kuulemma helposti imeytyvää. Voin suositella, Näitä riisiproteiinijauheita tai muita kasvispohjaisia jauheita löytyy ihan luomulaatuisina eri valmistajilta.
Olen myös katsellut superdiettiohjelmaa. Jollain tavalla sympaattinen ohjelma, varsinkin Riitta ja Raimo olivat niin positiivisella asenteella liikkeellä, että se varmasti vaikutti heidän saavutuksiinsa. Uskon, että positiivisemmalla suhtautumisella itseensä Piiakin olisi päässyt lähemmäksi tavoitetta, vaikka hyvinhän hänkin onnistui painoa pudottamaan ja löysi itsestään liikkujan.
Se ohjelma, jossa Raimo oli mukana, sai Sulonkin tästä innostumaan, vaikka ensin ei ollut kovin tohkeissaan. Raimon huiman hieno asenne taisi tehdä Suloonkin vaikutuksen.
PoistaMinä laskeskelin niitä kaloreita vuosi sitten Kiloklubi-sivun avulla ja totesin silloin, että proteiinia tulee ihan liian vähän. Kiloklubin hankaluus oli jatkuva ruokien merkkaaminen ja kalorimäärien ynnääminen. Tässä on nyt kaikki laskettu valmiiksi, ja ruokien punnitseminen on ihan helppoa ja nopeaa. Sopii minulle paremmin.
Kiloklubi myös salli herkuttelun, ja pieni määrä suklaata livahti suuhun joka päivä ja makeanhimo pysyi ja kasvoi koko ajan. Se on ehkä minulle tässä Jutan hommassa se paras puoli, että en ole kaivannut herkkuja yhtään.