Pieni pala muovia

Kylläpä voi pieni muoviesine saada ihmisessä aikaan paljon tunteita. Viime viikonloppuna olimme Helsingissä kirpparilla, ja minä rupesin ostamaan laatikollista Playmobil-hahmoja. Lootassa oli muutakin pikkusilppua, ja yhtäkkiä pitelinkin sormissani ukkelia, joka sai minussa aikaan riemunkiljahduksia.

Tämä pieni sinipukuinen kaveri on samanlainen, kuin minulla oli lapsena. Muistoni varhaislapsuudesta ovat hyvinkin hataria, mutta tämän muoviukon minä muistan, sekä toisen saman sarjan muodokkaan naishahmon.

Ilmeisesti minulla oli näitä pökkelöhahmoja enemmänkin, mutta niistä muistikuvani eivät ole niin selviä. Muistan, että yhdellä oli saparot, joita pureskelin. Se saattaa olla juuri tuo, joka minulla on kädessäni tässä 2-vuotissynttäreilläni otetussa kuvassa.

Näille leluille kävi huonosti. Minä laitoin ne metalliseen lasten kattilaan ja kattilan keittiön uuniin. Oikeaan uuniin. On epäselvää, kuka sen uunin napsautti päälle, mutta selvistä selvin on se muisto, miltä nukkevelli näytti kattilan pohjalla paistamisen jäljiltä. 

Vaikka tänään taitaa olla "Älä osta mitään" -päivä, vilautan siitä huolimatta tuota kirpparisaalistani. Täällä meilläpäin ei Playmobileja kirpputoreilla ole. Siksi helsinkiläinen kirppari leluineen oli hurmoksellinen kokemus.

Kokoelmani on alkanut huolestuttavasti laajentua prinsessa- ja hääteemojen ulkopuolelle.

Ja huomenna saan avata joulukalenterini ensimmäisen pussin. Lisää asukkeja on tiedossa Playmobil-linnaani. 

Sitä on ehkä ruvettava laajentamaan. 

Hääkirkkokin alkaa jo olla tupaten täynnä vieraita.