Helatorstain harjakaiset

Mikä huikea päivä! Meidän tontilla on asiat edenneet tänään oikein vauhdilla. Vaikka lämpö nousi hellelukemiin heti aamusta, saapuivat Sulon sukulaiset reippaalla asenteella kaatamaan puita.

En osannut arvatakaan, miten jännittävää koivun kaataminen voikaan olla. Kesäkeittiön vieressä kasvava puu oli niin pahasti kallellaan talon suuntaan ja niin kovin toispuoleinen, että sen suuret oksat piti käydä sahaamassa poikki ennen puun kaatamista. Onneksi asialla oli ammatti-ihminen. Voi miten onkaan hienoa, että lähipiiristämme löytyy tällaistakin taitoa.

27 asteen helteessä, painavissa metsurinvaatteissaan mies kiipesi ylös koivuun kuin apina! Minua pelotti, että hän putoaa sieltä. Talomme harja on kymmenen metrin korkeudessa ja mies kiipesi vielä paljon sitäkin ylemmäs.

Sitten hän hinasi köyden avulla moottorisahan korkeuksiin. Pian alkoi valtavia oksia putoilla maahan. Hyvä, kun pystyin hengittämään. Moottorisaha viidentoista metrin korkeudella heilumassa ei vaikuta mahdottoman turvalliselta asialta. Mutta onneksi sieltä puusta tuli alas tosiaan vain oksia.

Ja lopulta kaatui koko koivu.

Metsureiden lähdettyä me Sulon kanssa aloitimme kesäkeittiön pystytyksen. Valitettavasti en ymmärtänyt koko touhun aikana ottaa yhtään sulotonta kuvaa blogia varten. Mutta voin sanoa, että mökin kasaaminen onnistui hyvin, ja Sulo piti huolta siitä, että hommat tehtiin huolellisesti, eikä sillä surullisenkuuluisalla tunteella tällä kertaa.

Mökki saatiin nousemaan harjakorkeuteensa! Ja meidän yhteistyömme sujui oikein mainiosti. Oli erityisen mukavaa touhuta kahdestaan. Meille selvästi sopivat tällaiset projektit, joissa on valmiit, selvät ohjeet. Kumpikaan ei pääse pätemään omilla mielipiteillään. Me kun molemmat aina tiedämme parhaiten, miten asiat kuuluisi hoitaa.

Mutta ikävä kyllä Sulon on huomenna lähdettävä töihin. Sillä aikaa minä voin maalata mökin sisäseinät ja rakentaa lattian. Katto pannaan paikalleen sitten yhdessä, kun Sulo taas pääsee kotiin.