Vieläkö muistatte aarrekartta-haasteen? Mietin kovasti, millä tekniikalla omani toteuttaisin, ja ryhdyin jo askartelemaan sitä lehdistä leikatuilla kuvilla ja sanoilla. Mutta homma ei vaan oikein luonnistunut. Ei sitten millään. Jätin askartelun sikseen. Mietin, mikä on paikka, jossa aarrekartta olisi silmissäni jatkuvasti, mutta ei pilaisi kotimme sisustusta. Siirryin yksinkertaisuuden maailmaan. Kännykän taustakuva tuli mieleeni, ja tein aarrekarttani mahdollisimmman ytimekkääksi kuvaksi. Se sisältää paljon muutakin, kuin mitä siinä konkreettisesti näkyy. Olen tyytyväinen.
Nyt tämä blogi menee haasteista ihan tukkoon, mutta sain tällä kertaa "A blog with substance"-tunnustuksen Sojalta. Kiitos!
Olen törmännyt tähän tunnustukseen monessa blogissa ja ihan todella pelännyt sen joskus tulevan tännekin. On nimittäin vaikeaa keksiä 8 asiaa itsestään ilman mitään johdattelevia kysymyksiä. Tässä kuitenkin kahdeksan tylsää faktaa:
1. Olen 37-vuotias. Sitä ei usko kukaan ja kaikkein vähiten minä itse.
2. Olen 172 cm pitkä ja 7 senttiä puolisoani pidempi.
3. Edellämainittu ei haittaa minua enää yhtään.
4. Olen asunut elämäni aikana Vantaalla, Lohjalla, Savitaipaleella, Anjalankoskella, Raahessa, Oulussa, Kalajoella, Orivedellä ja Imatralla.
5. Kerrostaloissa asuminen pelotti minua aika usein.
6. En ole koskaan halunnut lapsia. Nyt olen vihdoin tarpeeksi vanha, etten enää joudu selittelemään sitä kaikille.
7. Jos voisin ottaa koiran, se olisi vanttera hymykoira, vaaleanruskea-valkoinen staffi.
8. Olen ilmeisesti melko huono ajamaan autoa. Välillä Suloa pelottaa minun kyydissäni.
Tämä kuuluu laittaa eteenpäin kahdeksalle blogistille. En laita, koska pelkään teidän jo tukehtuvan haasteisiin. Koettakaa nyt selvitä niistä edellisistäkin.
Selkeä, yksinkertainen ja silti paljon sisällään pitävä -toimii!
VastaaPoistaEn tiennytkään, että olet asunut Lohjalla! :)
VastaaPoista:)
VastaaPoistaHieno aarrekartta. En ole unohtanut hastetta, mutta en ole osannut vielä päättää, mikä on päämääräni. Se kai on suurin ongelmani tällä hetkellä. Jos tietäisin, mihin haluan mennä, olisi helpompi suunnistaa. :D Täytynee vain ryhtyä hommiin ja katsoa mitä siitä syntyy.
Norppa, asuin Lohjalla, Mynterlän kylässä, sen tärkeimmän lapsuuteni, 5-12 -vuotiaana. Tunnen, että juureni ovat siellä.
VastaaPoistaMorso, sehän voisikin olla tosi jännittävä tapa tehdä aarrekartta - ihan umpimähkään ja sitten katsoa, mitä siitä syntyy. Ehkäpä alitajuntasi tietää, mikä on päämääräsi, vaikkei se sinulle vielä olekaan kirjkastunut. :-)
Juu :-D On nää haasteet joskus aika vaikeita, mutta ehkä niitä ei ole pakko ottaa kauhean vakavasti. Sitä vain tulee aikamoinen kynnys, kun miettii, mikä nyt olisi olennaista tai ennen kertomatonta tai tärkeää... Yleensä alan selailla kuva-arkistoa ja sieltä löytyy jutunjuurta, se helpottaa kummasti! Hyvät vastaukset olit löytänyt kysymättömiin kysymyksiin. En minäkään ollut siinä luulossa, että olisit noin "vanha", vaikka tarkoitit ehkä enempikin ulkomuotoasi.
VastaaPoistaTuo staffi olisi kyllä minunkin mieleeni! ´Varsin voimaannuttava aarrekartta.
VastaaPoistaSaila, tarkoitin sillä ikäkohdalla justiinkin sitä, miten käyttäydyn ja miten olen. Luullakseni näytän kyllä ikäiseltäni, mutta ihmiset kuvittelevat minun olevan parikymppinen. Lapsellisuus paistaa läpi, ilmeisesti.
VastaaPoistaHyvät faktat kerroit! On aina mielenkiintoista tietää, minkälaisia ihmisiä tuttujen blogien takana lymyilee. Hehe, minäkin olen puolisoani pidempi, tosin vain 6 senttiä. Itse olen vielä siinä vaiheessa, että aika ajoin se haittaa. :D
VastaaPoistaSe menee ohi, Liisa. Nykyisin minä en enää edes muiden ihmisten seurassa ajattele, että minkä pituisia ihmiset ovat. Vaikka ennen Suloa tunsin aina kaatuilevani lyhempien ihmisten päälle - eli lähes kaikkien naisten. Jatkuva lyhyemmän seurassa oleminen on hyvää siedätyshoitoa.
VastaaPoistaTosi selkeä! Tiedät siis just mihin haluat mennä :)
VastaaPoistaSitäpaitsi kuva tuollaisenaan sopisi julisteeksi, pääsisi varmaan monen graafikon seinälle :)
Julisteen voisi tehdä myös graafikkolasien evoluutiosta...
Niin se varmasti menee. Joo, hyvää siedätyshoitoa on. Itsehän olen 176 cm, joten hoidettavaa on kun ihmisten kanssa liikkuu. Omalla perheelläni on sentään mittaa kunnolla, äitikin yli 180. (Olen itse asiassa koko porukan lyhin.) Tästähän virisi oikein keskustelunpoikanen! :D
VastaaPoistaNyt lopetan, mukavaa päivää! :)
Liisa, olin muinoin töissä paikassa, jossa oli pelkkiä naisia. Kaikki muut olivat vähän yli 160-senttisiä, joku jopa huomattavasti sitäkin lyhyempi. Aina, kun nousin seisomaan niiden naisten keskuudessa, tunsin horjuvani kaukana korkeuksissa. Se oli karmea tunne. Sulon jatkuva lyhyisyys rinnallani on saanut minutkin seisomaan vankemmin kaikkine pituuksineni. Ja tosiaan - en ole edes mitenkään erityisen pitkä. Toivottavasti äitisi kantaa ylpeänä vartensa! Minulla on vielä ongelma korkokenkien kanssa - ne ovat aivan mahdoton ajatus.
VastaaPoista:-)
Hitsi, Pilvitarha, aarrekarttani tosiaan on ihan tarpeeksi hyvännäköinen jopa julisteeksi. En tullut edes ajatelleeksi sitä enää sitten, kun olin tuon kännykkäsijoituksen päättänyt. Pitäisiköhän tulostaa työhuoneen seinälle...
Minun oli ihan pakko tulla virnuilemaan tänne 189 cm varren korkeudestani. :D Mut juu, ymmärrän ton tunteen, että lyhyisiin kanssaeläjiin joskus oikeasti meinaa kompastua...
VastaaPoistaMinuakin tuo aarrekartta on houkuttanut, mutta kun ei täälläkään ole hajuakaan, mihin päin lähtisi suunnistamaan. Jos tekisi aarrekartan, jonka tavoitteena on löytää kompassi. ;)
Tiedän hyvin tuon ylipitkän tunteen, itse olen 175cm. Nuorempana olin siitä varsin traumatisoitu ja monesti seisoinkin kauheassa lytyssä. Mutta nykyään olen suht sinut asian kanssa, tykkään jopa korkkareista, vaikka sitten mies jääkin lyhyemmäksi. Tosin jotkut 10 sentin korot on jo minullekin liikaa :) Tuosta tulikin mieleen, että baarissa oli joskus sinkkuaikoina ihan hauskaa, kun korkkarit jalassa tanssilattialla näki kaikkien päitten yli. Siitä ihmisten päälakien yli saattoi hyvin bongata kaikki tarpeeksi pitkät miehet ;D
VastaaPoistaNo onpas täällä nyt pitkiä naisia vaikka kuinka!
VastaaPoistaMinusta se korkkareiden käyttäminen on pelkkä itsetuntokysymys, vaikka mies jäisi sitten kainaloon lymyilemään.
:-)
Ihan pakko kommentoida, kateellinen kun olen teille pitkille naisille. Itse olen vain 170cm pitkä ja haluaisin olla 5cm pidempi. Lapsena olin luokkani pisin lähes aina, yläasteellakin pisimmästä päästä, mutta sitten jossain kahdenkympin ja kolmenkympin välillä tajusin, etten oikeasti edes ole kovin pitkä, vaikka olin aina kuvitellut niin. Minä olen aina tykänny olla pitkä ja itsensä keskivertoiseksi tajuaminen oli melkoinen pettymys. Mutta todellakin se on hyvä puoli, että korkkareita voi ainakin pitää ihan huoletta, kun oma mies on minua 20cm pidempi.
VastaaPoistaIhanaa, et on muitakin, jotka ei toedä mitä haluavat. Mä tosiaan taidan tehdä kartan kompassilla, kuten joku sanoi täällä.
VastaaPoistaNyt alan pohtimaan vakavasti!!
http://kirahvila.blogspot.com/2011/10/noin.html Kiitos ideasta. Minäkin intouduin kartoittamaan. :)
VastaaPoistaRouva Kukko, minusta tuo on aika hauskaa, miten totesit keskivertoisuuden olevan ankeaa. Ehkä se vähän niin on, tosiaan. Olisi minusta silti kivaa joskus löytää kaupasta takki, jonka vyötärö ei ole kylkiluissani ja jonka hihat ylettäisivät ranteisiini. :-D
VastaaPoistaHyvä, Kati! Perään vaan, Pinkki!
No, vaikka olen suht keskivertoa pituudeltani, on mulla silti apinoiden kädet eli pitkät. Mulla on siis sama ongelma eli hihat on aina liian lyhyet, vaikka muuten vaate ois kiva. Ehkä siksi tykkään käyttää rannestimia kylmillä keleillä ja melkein kesäisinkin. Ranteet ei tykkää kylmästä.
VastaaPoistaTuosta haavekartasta piti sanoman, että mieleni teksi, mutta en tiedä mistä aloittaisin ja toisekseen tällä hetkellä tuntuu etten oikein uskalla haaveilla mistään isommasta kuin valmiista ikkunoista ja valmiimmasta remontista. Vaikka oihan siinäkin jo aika paljon haaveita, kun alkaa ajatteleen... Pitäisköhän tosiaan tehä se kartta, että talokin joskus valmistuis :D
Niin ja sitä piti vielä kysymän että milloin asuit Raahessa? Oon meinaan minäkin asunu siellä pari vuotta, oon ollu siellä opiskelemassa 93 -95.
VastaaPoistaMinunkaan ranteet ei tykkää kylmästä. Talvisin pidän tietokonehommissa aina rannelämmittimiä. Samoin nilkkani eivät siedä kylmää yhtään. Tarvitsen aina pitkävartisia vilalsukkia tai säärystimet vielä lisäksi.
VastaaPoistaKyllä varmaan kannattaa tehdä talon valmistumisestakin aarrekartta. Ei se varmaan ainakaan haittaa hommien edistymistä.
Ollaan oltu sitten osittain samoihin aikoihin Raahessa. Minä opiskelin siellä 94-syksystä alkaen ja taisin valmistua .. apua... 97 vai 98?
Hei, täällä ilmottautuu kanssa yksi kirahvi! Onpas meitä pitkiä paljon. Mulla senttejä 185! Ja mahtavaa kuulla, etten ole poikkeustapaus koska olen myös miestä pidempi... Tosin vain pari senttiä! Ehkä mä sitten, nämä kommentit luettuani, uskallan pitää noi uudet Brandoksen kengät, joissa on 7cm korko! ;)
VastaaPoistaVOI MEITÄ PITKIÄ! Ei kyllä ole kivaa aina horjua päätä muita korkeammalla ja huonokuuloisena yrittää saada selvää mitä kaverit alempana puhuu!
Niin ja hei, vinkiksi teille pitkille joille ei löydy tarpeeksi hihaa tai lahjetta... www.longtallsally.com on osoite, josta ei muuta löydy, kun pitkien naisten ihania, pitkiä vaatteita, OIKEILLA mittasuhteilla! Suosittelen. Kallista mutta laadukasta. Lisäksi Topshopilla on TALL-mallisto! ;) (en pystyisi enää elämään ilman noiden nettikauppojen esim. 38"-pituuden farkkuja!)
VastaaPoistaTunnen itseni jo aivan pätkäksi!
VastaaPoistaKiitos Siniemilia, linkeistä!
Jälkijunassa ilmoittautuu "pitkien naisten kerhoon" myös 180 cm hujoppi :)
VastaaPoistaJa Orivesi <3 Siellä vietin elämäni ensimmäiset 19 vuotta.
Olen flunssassa lueskellut blogiasi "läpi" Tähän kohtaan pitää todeta, että ilmeisesti nuorempi sukupolvi on jo helpommin sinut pituutensa kanssa: tyttäreni on nimittäin 176 senttiä ja osti lakkiaisiin sellaiset korokepohja-avokkaat, joissa on 8 sentin korko. Ja on ylen ylpeä pituudestaan. Tosin minä, äitikin olen sentään 174 enkä liioin ole tuntenut itseäni "liian pitkäksi" kuin sen yhden ainokaisen kerran, kun nuoruudessa olin ravintolassa ja joku pikkuinen mies tuli hakemaan tanssiin, mutta kääntyi kauhistuneena pois, kun nousin seisomaan... Mua ei olis haitannu... Itse asiassa minä ylen huono tanssija olen parhaimman tanssi-illan tanssannut minua päätä lyhyemmän miehen kanssa, joka ei puhunut sanaakaan, mutta pyöritti sitäkin taitavammin (ja oli niin hikimärkä, ettei siitä voinut pitää kiinni kuin sormenpäillä olkapäistä - mutta kyllä mentiin vauhdikkaasti!)
VastaaPoistaMiesparka. :D Varmaan häntäkin vähän nolotti sen pakoonpötkimisensä jälkeen.
Poista