Ajankäyttöä ja ajantajua

Kuinka kauan niitä ihania kesäpäivä jatkui? Ne alkoivat siitä, kun venäytin nilkkani ja siitä on nyt viisi viikkoa. Olin tietysti täynnä energiaa ja elämisen riemua koko ihanan hellejakson ajan. Miten terve minun pääni olisikaan, jos aina olisi aurinkoista! Yövyin pihalla Helmutissa eli nukuin tietysti sikeästi ja ihanasti. Koulukin stressasi vähemmän, kun sovin ohjaajan kanssa, että tavoittelen seitsemän työtunnin sijasta neljää tehotuntia päivässä. Hänkin on jo oppinut minusta sen, että teen kahdessa tunnissa homman, joka tavallisesti ihmisiltä vie kaksi päivää. Eli aikaansaaminen on nyt olennaista, eikä se, että istun tuskassa päivittäin 7 tuntia yrittäen tehdä jotain. Ja kyllä - minä saan nyt enemmän aikaan, kun en joudu ajattelemaan tunteja.

Sain jo piirrettyä ensi vuoden seinäkalenterin kuvat. Tällä kertaa aiheena ovat puput, ja minusta tuntuu, ettei pupukalenteri vetoa ihmisiin niin hyvin kuin kettukalenteri. Ainakaan pupujen kuvat eivät saa Instagramissa yhtä paljon tykkäyksiä. Vaikka vuodenvaihde on vielä valovuosien päässä, halusin saada allakan nyt jo valmiiksi, koska meillä on elokuussa kylän kirppis- ja kahvilapäivä. Se on ihana tapahtuma ja täällä kulkee paljon väkeä silloin. Kokeilen painattaa pienen kalenterierän jo tuohon tapahtumaan ja myydä kadun varressa. Säävarauksella toki, koska tuote ei kestä sadetta ja minä en ole enää kunnon torimuija eikä minulla ole telttaa. 

Olen tietysti itselleni tyypilliseen tapaan tehnyt ne kaikki kivoimmat hommat ensin ja viimeiselle työssäoppimisviikolle lykännyt kaikkein vaikeimmat. Tämä nyt alkanut viikko aiheuttaa siis minussa suurta vastenmielisyyttä. Kuten näkyy, kirjoittelen tässä blogia, vaikka minun pitäisi olla kyhäämässä sähköpostikampanjaa. Sopivasti on taas kylmää ja sateista eli ei mitään tekosyytä sinkoilla suppilautailemaan, vaan on tosiaan istuttava koneella hoitamassa hankalimmatkin hommat valmiiksi.

Tätä kylmyyttä ja sadetta tuntuukin jatkuneen jo viikkoja, vaikka todellisuudessa ehkä muutaman päivän. Hellepäivähän kuluu hujauksessa, sadepäivä kestää ikuisesti. Kylmyyden takia jouduin siirtymään taas kotiin nukkumaan. Helmutissa alle 10 astetta on inhottavaa, mutta kotona talossa yölämpö pysyy 16 ja 20 asteen välillä. Jostain syystä silti nukun huonommin kotona kuin autossa. 

Opettelin jo talvella sellaiseen nukkumaanmenokäytäntöön, että panin puhelimen lentotilaan iltayhdeksältä ja jätin sen keittiön pöydälle. Meninkin sänkyyn kirjan kanssa, luin sitä kunnes silmät alkoivat lupsahdella ja nukahdin helposti. Nykyisin olen jatkojalostanut käytännön niin, että puhelin menee automaattisesti käyttökieltoon iltayhdeksästä aamuseitsemään. Suosittelen lämpimästi! Eipä veny enää nukahtaminen aamuyöhön typeriä instavideoita selatessa ja itseä inhotessa. Ja aamulla tulee noustua sängystä ihan normaalisti sen sijaan, että lukisin peiton alla uutisia pari tuntia ja ahdistuisin maailman toivottomuudesta heti päivän alkajaisiksi.

Lisäksi olen laittanut käyttörajoituksia sivusto- ja sovelluskohtaisesti. Instagramissa minulla voi kulua hyvinkin tunteja päivässä, joten siihen panin aikarajaksi 1,5 tuntia. Se tarkoittaa sitä, että nyt ehdin hyvin postamaan omat juttuni kaikille tileilleni, tsekkaamaan kaikki seuraamani tilit ja juttelemaan ihmisten kanssa. Mutta en ehdi katsella stand upia, hassuja kömmähdysvideoita tai söpöjä marsuvideoita! Facebook-addiktiota minulla ei ole, mutta laitoin silti siihen rajaksi muistaakseni vartin, mikä riittää siihen, että näen Imatran kaupungin päivitykset ja oman kyläyhteisön sivun ja voin kurkata roskalavaryhmiäkin, jos huvittaa. Uutisivuissa sama juttu: ehdin selata otsikot ja lukea artikkelin tai pari, mutta en voi jäädä jumittamaan maailman pahuuteen. 

Parasta kuitenkin on Vauva-palstan totaaliboikotti. Kolmeen vikkoon en ole siellä käynyt lukemassa enkä enää siis tiedä, jaksavatko ne vielä kylvää vihaa minua kohtaan! Oli todella vaikeaa lopettaa sen lukeminen, vaikka juuri lukeminen teki minulle todella pahaa. Kävin neuroottisesti katsomassa siellä melkein joka päivä, miten ilkeästi minusta puhutaan. Ja se vaan jatkui ja jatkui - kuukausia! En oikeasti ymmärrä, miten ihmiset ovat niin ilkeitä ja idiootteja. Ovatko he aina olleet sellaisia omissa päissään ja nykyisin vain vapauttaneet myrkkynsä, kun netti siihen tarjoaa foorumit? Vai onko ihmislaji jotenkin taantunut viimeisen vuosikymmenen aikana?

Vielä joskus viime talvena kännykkäni kertoi, että ruutuaikani on keskimäärin 8 tuntia päivässä. Miettikää! Kahdeksan tuntia! Sehän on yhden työpäivän mitta - onko ihme, etten saanut mitään aikaiseksi? Nyt näillä uusilla itsekuritusrajoituksillani olen saanut keskimääräisen ruutuaikani noin kolmeen ja puoleen tuntiin. Sitä on paha enää typistää ilman, että luopuisin kokonaan Instasta. Suurin osa tuosta ruutuajasta kun kuluu WhatsApissa kavereiden ja naapureiden kanssa kommunikointiin, ja sitä en laske mitenkään negatiiviseksi kännykän käytöksi. Ruutuaikaan lasketaan tietysti myös kameran käyttö ja kaikki pakollinen kuten karttaohjelmien ja pankin käyttö, joten vaikka kolmekin tuntia kuulostaa pahalta, se ei sitä oikeasti ole.

En laske Instagramiakaan enää pelkästään huonoksi, koska saan siitä nykyisin oikeasti iloa. Sen jälkeen, kun opin käyttämään sitä oikein, mieltäni pahoittavat postaukset ovat pysyneet poissa silmistäni. Kaipaan kuitenkin kovasti alkuaikojen käyttäjäystävällistä Instaa ja nyt meinaan tutustua uuteen Cara-nimiseen sovellukseen, joka kuulemma olisi sellainen. Ehkä kansa siirtyy sinne, ja äänestää jaloillaan Metan ylivaltaa vastaan.