lauantai 10. syyskuuta 2016

Positiivisuusvinkkejä, kiitos!


Ainahan minä olen ollut pessimisti, melankolinen luonteeltani. Mutta tuntuu siltä, että olen muuttunut yhä vaan negatiivisemmaksi. Niin negatiiviseksi, että sekin jo vituttaa minua.

Tänä aamuna, kun mietin, mitä on päivän ohjelmassa, kulki ajatukseni tätä rataa: "Pelkkiä graafisia hommia. Lunette-messuosastoa, Lapinkävijöiden kirjantaittoa, oma esite, Tompan mainoskortit. Tietokoneella kökkimistä koko päivä. Selkäkipua ja tympäilyä. Päänsärky illaksi. Ei huvita nousta."

Mikä minua oikein vaivaa?! Miksi en ajatellut näin: "Graafisia hommia eli moneksi tunniksi töitä, josta saa ihan oikeasti palkkaa! Lunette-messuosastoa ja Lapinkävijöiden kirjantaittoa. Lisäksi sitten oma esite ja Tompan mainoskortit painoon. Tietokoneella kökkimistä koko päivä, mutta sopiihan se, kun sataa vettäkin! Täytyy vaan muistaa nousta välillä venyttelemään, ettei tule selkä kipeäksi. Nyt kunnon aamupala alle, että pysyy energiataso korkealla."


Ihan oikeasti on varmasti niin, että oma asenne ja suhtautuminen asioihin vaikuttaa siihen, miten elämä sujuu ja miten siitä nauttii. Olen ihan kyllästynyt olemaan tällainen synkistelijä.

Kun tiistaina kävin Lappeenrannassa, jouduin poikkeamaan Ison Kristiinan kauppakeskuksessa. Olin järkyttynyt siitä, miten tyhjä se oli. Pienten putiikkien myyjät juttelivat keskenään puotiensa edustalla tai seisoivat tiskien takana luoden minuun anovia katseita, kun kuljin ohi. Kahviloissa ja ravintoloissa oli pari asiakasta. Edes Anttilan teurastusmyyntiin ei ollut eksynyt kourallistakaan ihmisiä. Käytävien mukavilla nojatuoleilla istui muutamia vanhoja papparaisia ja lojui teinejä kännyköitään hipellellen. Missä ostavat asiakkaat? Minulle tuli siitä ihan paniikki. "Että jos kauppakeskuksille ei riitä asiakkaita, niin miten muka minulle?! Justiin olen käyttänyt kaikki kesän aikana tienaamani rahat neljän tuhannen euron kangaserään! En saa sitä ikimaailmassa myytyä rätteinä eteenpäin! Kukaan ei enää osta mitään! Minä hukun siihen kankaaseen eikä ole rahaa ruokaan!" En pystynyt edes nukkumaan seuraavana yönä. Pakokauhuinen tunne ei jättänyt minua rauhaan.



Miksi minä panikoin? Kyllä elämästä aina jotenkin selviää hengissä, kunnes kuolee. Ihan turhaa on käyttää ne elonhetket siihen, että panikoi sitä, miten pieleen kaikki voi mennä. En minä ole oikeasti lähelläkään konkurssia. Firmalla ei ole koskaan ollut velkaa ja nyt kun ostin kankaat, niin eipä tarvitse ostaa ensi vuonna. Ja jos rätit eivät tee kauppaansa, ainakin minulla on satoja metrejä maailman ihaninta bambukangasta, josta voin ommella vaatteita itselleni loppuiäkseni.

Olen aina inhonnut kaikenmaailman elämänhallintaoppaita ja itsensäkehittämishuuhaata ja onnellisuuskursseja. Mutta nyt, kun tunnen olevani kurkkuani myöten täynnä omaa negatiivisuuttani, huomaan olevani siinä pisteessä, että jokin ovi minussa alkaa aueta huuhaalle. Juuri nyt olisi sopiva hetki antaa tilaisuus jollekin positiivisuusopukselle, josta saisin vinkkejä siihen, miten kääntää oma ajattelutapa.

Saa suositella, jos olette kokeneet jonkun kirjan tai kurssin elämäänne mullistavaksi.


(Tämän postauksen kuvissa näkyy, miten pihakirppikseltä löytynyt vanha pakki muuttuu käteväksi riepumyyjän myyntitapahtumakalusteeksi.)




Copyright Stephan Pastis.


 

8 kommenttia:

sinisukka kirjoitti...

Anna itsellesi lupa möyriä välillä pohjamudissa, kyllä sinä sieltä taas nouset! Toisinaan vaan on pakko hautoa jotakin asiaa pitkään (niin kuin kana!) että jotakin valmistuu. Minua ovat elämässäni kannustaneet Keijo Tahkokallion ja Pekka Hämäläisen maalaisjärkiset ja helppotajuiset opukset! Voimia!

Saila kirjoitti...

Tuo sarjakuva vaikuttaa olevan just nappi :-D
En osaa sanoa oikein mitään, muuta kuin että kokeile huuhaata, ja kaikkea, ikinä ei tiedä, mistä suunnasta joku ahaa-elämys tulee. Kun luin ekaa kappalettasi, mietin juuri noita asioita, joita sitten seuraavassa kohdassa kerroit. Miksi ihmeessä et ole iloinen siitä, että on työtä, kun juuri olet synkistellyt sitä, että sinulla ei ehkä ole riittävästi työtä? Ja luovaa, mukavaa työtä, vieläpä.
Minäkin uskon, että omalla asenteella voi tehdä elämästä joko mukavaa tai sietämätöntä.
Pikaista mukavaa elämää siis!
Hei, tuli mieleen, että Keijo Tahkokallion joku opas (olikohan se joku Myönteinen ajattelu) oli minustakin hyvä, ja Tony Dunderfelt on kans sellainen kestohyvä. Ja Anna Kåverin Elämää, ei taistelua.

Valoblogin Taru kirjoitti...

Mä aina kapinoin positiivisuus -termiä vastaan, vaikka usein(miten) käännänkin asiat just noin, jos ne vaativat kääntämistä. Nykyään. Muuten ei tulis kyllä yhtään mistään mitään. Omalle itsepäiselle luonteenlaadulle sen pitää kuitenkin tulla itsestään / luonnostaan, ja asiat pitää oivaltaa ihan itse (lähtökohtaisesti inhoan kaikkia tuputtavia oppaita). Ehkä yksi parhaita omia oivalluksia on ollut se, että miksi arvottaa jokin ”hyväksi" tai ”huonoksi”. Kun jutut joita ei voi muuttaa, ovat joka tapauksessa olemassa. Tai vaikka voikin muuttaa, ovat sen aikaa kun ovat, justiinsa sellaisina kuin ovat, halusi tai ei. Mutta, siihen on ollut jotakuinkin pitkä tie. Varsinkin kärsimättömälle ;)

Mitähän suosittelisin. Hmm. Leo Babautan Zen Habits -blogi on semmoinen mistä olen usein samaa mieltä ja saanut vahvistustakin joskus: http://zenhabits.net/archives/. Toinen voisi olla Elina Puohiniemen oivaltavat Mira(cle) doodles piirrokset: http://elina.puohiniemi.fi.

Diggailen valikoivasti kaiketi monenlaista ”huuhaata", mutta aina pitää muistaa suodattaa ne itselle olennaisimmat tai ajankohtaisimmat jutskat. Mun mielestä ainakin. Paskan lapioinnillekin on aikansa ja tarkoituksensa, muuten tulloo patoutumia. Mutta menee kuitenkin eteenpäin kun kukin kasa lapparoitu, eikä jää istumaan sinne. (ei aina helppoa kylläkään)

Halaus sulle Susanna!

Nonna kirjoitti...

Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että positiivista ajattelua voi oppia, vaikka se onkin toisille luontevampaa kuin toisille. Eli aina kun huomaan, että olen juuttunut ajattelemaan jostakin jutusta negatiivisesti, yritän karistaa ajatukset vaikkapa ajattelemalla, että täytyykö työnteon aina olla kivaa tms. Elämähän ei ole aina kivaa...

Jos ei aina pysty olemaan positiivinen, sitten ainakin neutraali, eli ei kannata päästää negatiivisuuden pyörää pyörimään. Jos vielä löytää sopivan negatiivisen kaverin, juttu on pilalla. Eli negatiivisuus leviää tosi helposti!

Lainaapa kirjastosta nippu Voi hyvin -lehtiä ja selaile niitä! Jospa sieltä tulisi jotakin kivaa vastaan! Minä ajattelin kaivaa Anna Perhon kirjan kirjastosta. Lehtijuttu (just Voi hyvin -lehdessä) herätti mielenkiinnon!

Mukavaa viikonloppua!

kirsitee kirjoitti...

Tässä on se kirja, jota olet etsinyt (ellet sitten ole sitä jo lukenutkin). PAPALAGIT samoalaispäällikkö Tuiavii valkoisen miehen maailmassa. Tässä takakannen teksti: "Upolun saarelta Samoalta kotoisin oleva kyläpäällikkö matkusti tutustumaan valkoisen miehen maailmaan. Papalagien, eurooppalaisten, elämä ei häntä miellyttänyt ja hän kirjoitti kokemuksensa muistiin kansalleen varoitukseksi. Hän ymmärsi nyt, miksi valkoinen mies toi tullessaan pimeyttä, ei valoa. Tuiaviin kiihkottomat, viisaat huomiot näyttävät meille armottomasti ja herkullisesti elämäntapamme monet nurinkurisuudet ja pinnalliset arvot. Sanomaltaan tärkeä ja tarkkanäköinen teos nousi ilmestyttyään 1979 koko Euroopan kulttikirjaksi."
Itse olin lukenut tämän kirjan jo joskus nuorena aikuisena, jolloin vastustin eläinkokeita ja muutenkin oli intoa kaikenmaaailman maailmanparannukseen. Pitkän aikaa ollut kirja mielessä lukea uudelleen (kai jotain itsensä etsimisaikaa tässä elää) ja kolahtihan se uudelleen. Ihan mahtava kirja ja pistää oikeasti ajattelemaan meidän elämää, jossa ei välillä tunnu olevan päätä ei häntää, saati sitten mitään järkeä. Mitähän Tuiavii miettisi Euroopan elämänmenosta jos pääsisi tänä päivänä tutustumaan siihen... Huhhuh.
Terveisin Kirsi

Paula kirjoitti...

Kerro minullekin, jos keksit jotain toimivaa... Yritin joskus taltuttaa unettomuutta ja kroonista migreeniä meditoimalla / itsehypnoosilla. Kaipa siitä on joillekin apua, mutta minulla se toimi ainoastaan siinä mielessä, että YouTubesta löytämissäni videoissa esiintyvien oppaiden puhetyyli huvitti suuresti. Kerran nauroin pitkään vedet silmissä, kun eräskin mies kuulosti niin koomiselta :D Ja ne musiikit, voi kauheus. Nukahtamaan en tietenkään saanut mitään apua, enkä myöskään päässyt minkäänlaiseen meditatiiviseen tai hypnoottiseen tilaan. En tajua, miten jotkut pystyvät siihen.

Terhi kirjoitti...

Vinkkaan tutustumaan Elina Salmisen Kesken-fb-sivuun, jossa hän julkaisee ihmisen keskeneräisyydestä kertovia runoja ja armollisuudesta itseään kohtaan.

Vike kirjoitti...

Miun piti itekin tulla kattomaan uudelleen jos löytyis positiivisuus vinkkejä. Mie huomasin jossain kohtaa ihan vaan olevani kaikkeen äärinegatiivinen ja kiukkunen. Sit luin jotain lehtijuttua, muistaakseni ET-lehdestä. Juurikin positiivisuuden voimasta. Meinasin tuhahtaa ja ohittaa. Mut jäin hetkeksi miettiin. Facessa tuli vastaan jossain kohtaa haaste: Listaa kolme positiivista asiaa päivästä. Ja vaikka se tuntu kuin typerälle, niin joka ilta kun mietti (välillä kovin väkisin) kolme positiivista asiaa päivästä. Ei se päivä tuntunukkaan niin kauheelle enää. Sitä kun pyörittelin, päädyin tulokseen: Tätä jatketaan. Ja nykysin joka ilta, mieitn kolme positiivista asiaa joka päivästä. Ok, niissä on aika usein: Olen terve ja miula on hienot pojat. Mutta mitäs sit, ne on miun elämän positiivisia ja kantavia voimia. Keskityn niihin.
Ja joo ei miusta oo tullu positiivista ihmistä, mutta ehkä vähän kevyemin onnistun elämään :)