maanantai 26. syyskuuta 2016

Kiitos

Viikonlopun tilausmäärä oli h-u-i-k-e-a! En ikimaailmassa osannut arvata, että siellä ruutujen tuolla puolen innostuttaisiin moisella omistautumisella tuottamaan Sulolle harjoitusmateriaalia. Ette arvaakaan, miten onnellinen minä olen! Ja kiitollinen! Perjantai-iltana meinasi itku tulla silmään, kun kurkkasin saapuneiden tilausten määrää. Ja Sulo selviytyi tottakai aivan hienosti harjoittelupäivästään. Tai illastaan oikeastaan, sillä tilausten käsittelyä lykättiin koko ajan milloin milläkin verukkeella, kunnes sunnuntai-iltana urakkaa ei voinut enää kauemmaksi tuupata.

Teidän ansiostanne minulla on nyt menetetyt hotellirahat kasassa, ja voin lähteä marraskuussa reissuun melkein hyvällä omallatunnolla! KIITOS!

Matkakuume alkaakin jo poltella... mitä vaatteita otan mukaan, mitä Ken pakkaa... tarvitaanko piikkimattoa ja piikkityynyä, toimiiko siellä netti ja hoituuko tabletilla kaikki etähommat... kunpa ei tulisi oksennustautia tai jos tulee niin ei ainakaan matkan aikana... miten pärjään lentokoneiden vaihdoissa yksikseni... kuinka iso koti-ikävä tuleekaan... missäs siellä on geokätköjä ja miten bussilinjat kulkevat ja ja ja ja.....

Ihanalla tavalla jännittävää!




4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi miten hieno juttu, hyvää matkaa!

Soja kirjoitti...

Heitä roskiin se "melkein"!

<3

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Ihan uskomaton viikonloppu!

Susanna kirjoitti...

Ei kyl pysty millään.