Sivut

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Haaveet konkretiaksi



Olen pari kertaa tänä kesänä käynyt myymässä tuotteitani Helsingissä, Kampin kyläpäivät -tapahtumassa. Molemmilla kerroilla olen tullut kotiin ristiriitaisin tunnelmin.

Paikkahan on aivan mielettömän hyvä, sillä sen vilkkaampaa aluetta tästä maasta on vaikea löytää. Narinkkatorin halki ravaa joka päivä aivan hurjia laumoja ihmisiä. Useimmiten tori kuitenkin ammottaa tyhjänä, vaikka se olisi mitä parhain paikka järjestää erilaisia tapahtumia. Sinne eksyisi suuria määriä ihmisiä ihan vahingossakin.

Näillä parilla myyntireissullani olen havainnut taas kerran sen, että käsityöläiset laadukkaiden ja hintavienkin tuotteidensa kanssa eivät sovi samalle tontille kiinalaisen krääsän ja pölypussikauppiaitten kanssa. Siitä huolimatta jokaisessa käsityömyyntitapahtumassa on aina mukana myös puhdistusainekauppiaita, ihmeliimakojuja ja halpoja aurinkolaseja.

Kunnon käsityömessut taas ovat monille pienyrittäjille aivan liian kalliita ja asiakkaiden kannalta hankalia, koska ne ovat usein halleissa, joinne on lähdettävä vartavasten ja vielä maksettava korkeahko pääsymaksu.



Minä aloin haaveilla käsityöläisten toritapahtumasta. Sellaisesta, jonne ei otettaisi ihan ketä tahansa myymään, mutta jonka paikkahinnat olisivat niin matalat, että pienetkin yrittäjät uskaltaisivat lähteä mukaan. Ja jonne ihmiset voisivat tulla helposti ostoksia tekemään. Otin asian puheeksi käsityöyrittäjien ryhmässä ja pyörät alkoivat pyöriä.

Nyt voin ylpeästi julkistaa toteutuneen haaveen: Käsityökortteli nousee Narinkkatorille elokuun viimeisenä päivänä! Talkoovoimin.


Vaikka tähänkin pisteeseen pääseminen on ollut hienoista tempoilua, on vaikein vielä edessä. Eli markkinointi. Siksi pyydänkin teitä kaikkia käymään Facebookissa Käsityökorttelin sivulla ja tykkäämään niin maan pirusti. Pyydän teitä myös kertomaan tapahtumasta jokaiselle tuttavallenne, levittämään mainosbannereita blogeissanne ja jakamaan Käsityökorttelin facebook-päivityksiä aivan holtittomalla tahdilla ympäriinsä.

34 kommenttia:

  1. Tulehan joskus myymään tuotteitasi Joensuuhun, täällä on taitokortteli, jossa käsityöläiset myy tuotteitaan. Kesällä piha-alue täyttyy pikku kojuista. Samoin joulun alla. http://www.taitokortteli.fi/

    Tervetuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän selvitä ensin tästä koitoksesta. Aivokapasiteettini ei riitä käsittelemään Joensuuta ja Helsinkiä yhtä aikaa. :)

      Poista
  2. Mahtavaa! Totta kai tätä pitää mainostaa ja jakaa :) Toivottavasti moni moni moni lähtee mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehittelen vielä houkutuksen bloggaajille, joka toivottavasti kannustaa auttamaan.

      Poista
  3. PS. Kojusi muuten erottuu edukseen oikein hyvin muiden kojujen valkeanharmaasta massasta :)

    VastaaPoista
  4. Voi että miten hyvä idea! En ole varmasti ainut joka on kyllästynyt näihin surkeita halpatuotteita ylihinnalla myyviin markkinakojuihin, minä en tajua miksi niitä näkyy täälläkin joka markkinoilla vuodesta toiseen?!

    Komppaan ja markkinoin mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärrä. Mutta koska niitä tosiaan on markkinat aina täynnänsä, niin ilmeisesti varsin suuri osa kansasta ymmärtää.

      Poista
  5. Huippua, Susanna! Upeaa rohkeutta ja tahtoa! :)

    Porvoo kaipaa näitä ihanuuksia! Raatihuoneen torille vanhaan kaupunkiin sekä vanhan kaupungin puoteihin!!!

    VastaaPoista
  6. Voi miten hienoa! Isot onnittelut! Laitan mieluusti korteni markkinointikekoon :)

    VastaaPoista
  7. Helsinki on kaukana täältä, facessa en ole ollut enää kahteen vuoteen ja omaa blogia minulla ei ole, joten jää vain peukkujen pystyssä pitämiseen tuo käsityöläiskannatus. Mutta hengessä olen mukana.

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa, yritän omalta osaltani levittää sanaa eteen päin eri tahoille ja tutuille!

    VastaaPoista
  9. Hieno juttu tämä! Sä olet niin tarmokas : ))

    Alan markkinointihommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, värvää kaikki tuttusi sankoin joukoin paikalle! :D

      Poista
  10. Mahtavaa!! Ei voi muuta sanoa! Tykkäillään. ;)

    VastaaPoista
  11. Jes, jes, jes, upeeta ja ihan mahtavaa! Asioita alkaa tapahtua kun saa suunsa auki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin sitä vähän aloin järkeillä. Että kuinka vaikeaa voi olla yhden torin vuokraaminen. Ja jos kukaan muu ei sitä tee, niin miksen minä voisi. :)

      Poista
  12. Hienoa :) harmi että olen liian kaukana! olisi tullut kannattamaan!

    VastaaPoista
  13. Onnea ja menestystä, toivotaan että tapahtumanne onnistuu! Koska niinhän se on, että asioita tapahtuu varmimmin silloin, kun itse tarttuu härkää sarvista. Panen sanan kiertämään myös omalta osaltani. :)

    VastaaPoista
  14. Mahtavaa! Se on upeaa saada konkreettisia tekoja aikaan. Itseäni harmitti, etten löytänyt tapahtumia ja jos löysin - en tullut valituksi koska tapahtumiin valittiin aina vain niitä vanhoja samoja naamoja, eikä uusia päästetty lainkaan mukaan. Sen takia Turussa toimii Dear design järjestäen nimenomaan uusille ja pienille kohtuuhintaisia myyntipaikkoja juuri Turun ytimessä (mukaan on valittu vain suomalaista käsityötä). Tähän mennessä tapahtuma on ollut ihan huippu ja odotan taas innolla, että pääsemme järjestämään uutta syksyn tapahtumaa :)

    Onnea käsityökorttelille, varmasti mainostan ja olen hengessä mukana! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa, että Turussakin on noin aktiivista touhua!

      Poista
  15. Hei, laita (laittakaa) nyt ihmeessä lehdistötiedotteita pääkaupunmkiseudun sanomalehtiin....

    VastaaPoista
  16. Hienoa! Pitää yrittää päästä käymään, vaikka muuten Helsingin keskustaa välttelenkin kuin ruttoa.

    VastaaPoista
  17. Tässä on kyllä hyvä syy lähteä jopa Helsingin keskustaan. :D

    VastaaPoista
  18. Huippuuu, sulla on paras olla myynnissä niitä Maatuska-rättejä, tuun yhden sellaisen hakee! :)

    VastaaPoista