torstai 25. huhtikuuta 2013

Imatralla tapahtuu - osallistujia etsitään!


Täällä meilläpäin on hienoa hommaa menossa luovien alojen toimijoille, kuten käsityöyrittäjille ja kulttuurialan väelle yhdistyksistä yrityksiin. Kulttuurikutinaa-hanke saattaa luovien alojen toimijoita näkyvämmiksi ja luo verkostoja sekä järjestää koulutuksia. Itse olen käynyt jo muutamassa markkinointikoulutuksessa ja saanut hyviä eväitä matkaani. Upeaa tässä on pienen yrittäjän kannalta se, että toimintaan osallistuminen on ihan ilmaista.

Nyt on tulossa Kulttuurisuunnistus-tapahtuma tänne Imatralle. Toukokuun ensimmäisenä lauantaina (4.5.) on tapahtumia, avoimia ovia ja näyttelyitä pitkin Imatraa. Väkeä houkutellaan paikalle suunnistamaan, sillä jokainen voi leimata "passinsa" tapahtumapisteissä olevalla suunnistajien leimauslaitteella. Kuusi leimaa keränneet voivat osallistua arvontaan, jossa on aivan huikean hienoja palkintoja. Lisää tietoa tapahtumasta löytyy Luovan Etelä-Karjalan blogista.

Koska meidän asemamme on niin etäällä muista tapahtumista, en arvellut olevan järkevää pitää täällä avoimia ovia ja leimauspistettä. Niinpä minä jalkaudun tuotteideni kanssa Imatran kirjaston aulaan. Siellä on klo 12-15 luovien toimijoiden tori. Olette tervetulleita!

JA HUOM! KAIKKI KÄSITYÖLÄISET JA MUUT LUOVARIT!

Tähän liittyen haluankin huudella täällä blogissa, että jos SINÄ olet etelä-karjalainen luovan alan yrittäjä, niin peruutusten vuoksi paikkoja tuolla kirjastolla on vielä paljon. Tule mukaan! Pöytäpaikka on ilmainen ja tuotemyynti sallittua. Lisää tietoa saa Anna-Kaisa Ekiltä anna-kaisa.ek(at)lut.fi 

8 kommenttia:

Soja kirjoitti...

Taas kerran harmittaa, että sattuu samalle päivälle muiden menojen kanssa. Mukava se toinenkin meno on ja aikaa sitten sovittu... No, jos olisin ollut täällä, olisi tullut ongelma, että suunnistaako vaiko tulla torille :D Toivotan valtaisaa yleisöryntäystä ja tuottoisaa päivää!

Susanna kirjoitti...

Voi ei, laskin jo sinun varaasi. Se tori kestää vain kolme tuntia - minä aion käydä sekä siellä töissä että mennä suunnistamaan. Ainakin Neitsytniemen kartano on pakko käydä illalla katsomassa. Toivottavatsi ehtisin piipahtamaan myös Virkkukoukkusessa.

Haaveilija kirjoitti...

Hyvä tietää, että täälläkin päin on toimintaa! Tulevaisuudessa tulen perustamaan oman yrityksen näille suunnille, joten täytyykin tutustua tapahtumiin tarkemmin. Kiitos muuten ihanasta blogista! Seuraan mielelläni niin koti, kun töihin liittyviä tekstejä ja ennen kaikkea kauniita kuvia. :)

Saila kirjoitti...

Vau, ihan mahtavaa että teillä on tuollaista virkeää toimintaa! Pitäisköhän muuttaa Imatralle ;-)

Susanna kirjoitti...

Nuo Kulttuurikutinan koulutukset ovat ainakin osa olleet avoimia myös tuleville yrittäjille, joten kannattaa varmaan seurailla tapahtumia jatkossakin.

Minusta on ihmeellistä, että osanottajia ei ole pilvin pimein ollut. Vastaavat koulutukset kun maksvat hunajaa muuten.

Susanna kirjoitti...

Et sinä kestäisi, kun täällä kevätkukkia saa odotella kuukauden pidempään kuin siellä teillä. :P

Laura kirjoitti...

Mut löytää yhdeltä rastilta ;)

Susanna kirjoitti...

Oh, annatko vinkkiä, miltä?