maanantai 31. maaliskuuta 2014

Paras lempivaate ikinä


Ensin tein bambukankaasta haalarin. Siitä tuli heti lempivaatteeni, vaikka se oli vain ruma proto. Sitten tein hupparin. Siitäkin tuli lempivaate. Tänään tein mekon ja siitä tuli ehdottomasti lempivaatteista lempivaattein!

Bambu on ihan parhaimmillaan ihoa vasten, ja siksipä hupparissa sen parhaat puolet menivät hiukan hukkaan, koska yleensä pidän huppareita toisen paidan päällä.


Mutta mekossa kaikki osuu kohdalleen. Olen niin tyytyväinen tähän viimeisimpään tuotokseeni. Se onnistui paremmin kuin uskalsin odottaakaan. Minulla ei ollut mekkoon valmista kaavaa, vaan piirsin sen itse yhdistämällä hupparin ja liivimekon kaavat. Oli ihme, että mekosta tuli heti kertaheitolla oikean kokoinen ja istuva. Kykenin jopa lähestulkoon kohdistamaan maatuskat loogisesti. Voin sanoa, että se ei ole helppoa, kun on noin isosta ja täsmällisestä kuviosta kyse.

Nyt kun olen päässyt lievästä ylipainostakin eroon, voin taas paremmalla itsetunnolla pukeutua vartalonmyötäisiin mekkoihin ja heilua oman elämäni supermallina kaukolaukaisimen kanssa. Kyllä on hyvä mieli, eikä haittaa pätkän vertaa sekään, mistä aamulla kerroin. Ihan kaikin puolin hyvä mieli.

--------

Lisäys. Minulla eivät taidot riitä ompeluhommissa myyntivaatteiden tekemiseen, mutta olenkin sopinut yhteistyöstä toisen Susannan kanssa. Head Over Heels tekee näistä minun bambuistani myös mittatilausvaatteita ja pieni mallistokin on tulossa.

Imatran idiootit ry esittää


Joskus minä ihan tosissani ihmettelen, miten tyhmä voin olla. Ryntään aina tekemään asioita pää kolmantena jalkana ajattelematta yhtään mitään. Halusin niin kovasti omia kankaita myyntiin, etten laskenut kunnolla niiden teettämisestä koituvia kustannuksia. Innoissani sitten mätkäisin kankaat verkkokauppaan ihan hatusta repäistyllä hinnalla.

Eilen olin lopulta niin näppärä, että hoksasin avata taulukkolaskelmaohjelman ja katsoa, paljonko katetta noissa kankaissa onkaan. Pieni järkytyshän siitä seurasi. Hatusta heitetty 28 euron metrihinta bambukankaalle olikin nimittäin sitten lähes sama, mitä se yksi metri minulle kustantaa. Naurattaa niin, ettei huvita edes alkaa itkeä.



Ei minun ole mitään järjenhäivääkään myydä suomalaista, käsinpainettua kangasta. Vai kuinka ammattimaisena yrittämisenä te pidätte sitä, että myyn tuotteen asiakkaalle samalla hinnalla, kuin mitä siitä itse maksan?

Ei minua silti oikeastaan harmita. Minusta on ihan mahdottoman ihanaa, että tuota maatuskaa nyt on olemassa. On ihanaa pukeutua omiin maatuskoihin ja vielä ihanampaa nähdä, mitä muut siitä saavat aikaan. Minusta on ollut aivan huikeaa saada jo nyt kuvia siitä, mitä maatuskoista on taitavissa käsissä syntynyt. (Kurkatkaapa vaikka Pilvitehtaamoon!) 

Sitäpaitsi jos saan tämän erän myytyä, niin seuraavassa erässä pääsen jo tienaamaan muutaman euron, kun aloituskustannuksia ei enää tule.

Tämän onnettoman taloudellisen totuuden vuoksi jouduin kuitenkin tekemään muutoksen verkkokauppani toimituskulusysteemiin. Aiemmin kaikki tilaukset lähtivät täältä 1 euron postimaksulla riippumatta siitä, paljonko tuotteita tilasitte. Enää ei, sillä kankaiden postittaminen on kallista.

Nyt toimituskulut ovat alkaen 2 euroa. Siihen mahtuu 15 kappaletta bambutiskirättejä, joten tiskirättifaneille tämä muutos ei aiheuta kohtuutonta murhetta.

Mutta kankaissa toimituskulut nousevat nopsemmin. Bambu on niin muhkeaa, että siinä jo puolen metrin pala tarkoittaa vitosen toimituskulua ja metristä joutuu pulittamaan seitsemän euroa. Mutta se 7 euroa on sitten maksimi, joten kannattaa tilata kerralla enemmän.

Tyhmyydestä sakotetaan, ja mikä pahinta - näköjään myös asiakasta tällä kertaa. Ihan meinaa hävettää. Pieneksi lohduksi teille poistin kaupasta minimitilaussumman, eli tästä lähtien voitte tilata vaikka yhden rievun kerrallaan. Tai sen yhden pienen palan kangasta sammutuspeitettä varten.


Mutta hei... enhän minä rikastumista koskaan suunnitellutkaan, vaan hauskan pitämistä työnteon merkeissä. Ja hauskaahan minulla kyllä on. 

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kääriydyn maatuskoihin


Ai että olen rakastunut tähän maatuskabambuun. Valkoiset vaatteet eivät ole koskaan olleet minun juttuni, mutta nyt ei valkoisuuskaan haittaa. Niin ihanaa minusta on saada pukeutua omiin mummeleihini. Bambuisena huppari on sitäpaitsi normaalia puuvillacollegea mukavampi päällä ja lämpöisempi.


Nyt mietin, ompelisinko haalarin vai tekisinkö mekon seuraavaksi.


Meillä on yrittäjäkaimakollegani kanssa pohdinnan alla, josko hän valmistaisi tästä bambusta jotakin pienille lapsille ja ehkä myös aikuisille. Käykää esittämässä toiveenne Head Over Heelsin blogiin, jos toiveita on:
http://susannanpuoti.blogspot.fi/2014/03/maatuska-siella-ja-toinen-taalla.html


PS. Justiinsa sain näin ihanan kuvan eräältä nopealta. Miipin äiti kerkesi jo ommella haalarin pinkeistä maatuskoista. Voihan liikutus.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Tee se itse: sammutuspeitteen huppu


Pari teistä toivoi rautalankaohjetta sammutuspeitehuppuun. Meinasin piirtää ohjeet, mutta totesin sen liian hankalaksi, joten päädyin valokuvaamaan.

Tarvitset palan kangasta, sakset, viivottimen, silitysraudan, ompelukoneen ja lankaa. Olen laittanut verkkokauppaani maatuskakangasta myyntiin myös paloina, jos haluat käyttää huppuusi juuri Susannan Työhuoneen kangasta, mutta et halua ostaa sitä ihan tarpeettoman paljon.


Aseta kangas pöydälle oikea puoli ylöspäin ja laita sammutuspeitto sen päälle niin, että maatuskarivistö jää oikealle kohdalle eli täsmälleen peitteen alle.


Kiedo kangas peitteen ympärille napakasti ja kiinnitä nuppineuloilla. Katso, että sauma tulee lähelle toista reunaa, eikä keskelle.


Vedä sammutuspeite pois kankaan sisältä. Voit piirtää suoran viivan nuppineulojen osoittamaan paikkaan helpottamaan ompelua.


 Ompele sauma suoralla tikillä ja leikkaa ylimääräinen reuna pois.


Silitä sauma auki.


Piirrä ja leikkaa sammutuspeitteen yläreuna sen muotoiseksi, kuin alkuperäinen huppu on.


 Merkkaa ripustusreijän paikka rastilla ja leikkaa siihen viillot.


Käännä viillon liepeet nurjalle puolelle. Käytä apuna silitysrautaa.  Syntyy neliönmuotoinen aukko.


Ompele aukon ympärille tikkaukset, jolloin liepeet kiinnittyvät nurjalle puolelle. Tee sama homma sekä hupun etu- että takapuolelle. Tässä tehdään siis kaksi samanlaista aukkoa samalle kohdalle huppua.


Ompele sitten yläreunan sauma kiinni.


Käännä hupun alareunasta pari senttiä silitysraudan avulla nurjalle, käännä huppu oikein päin ja ompele alareunan käänne kiinni. Minä tykkään käyttää siksakkia, mutta se ei ole välttämätöntä.


Silitä huppu ja vedä se sammutuspeitteen päälle.


Sitten vaan ripustelet sievän sammutuspeitteesi seinälle helposti siepattavaksi.






keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tapaus Cheek


Ne teistä, jotka seurailette Instagramiani, tiedättekin jo, että tykkään kuunnella Cheekiä, kun leikkelen tiskirättejä. Tuo ennen niin vastenmielinen työvaihe on muuttunut mieluisaksi Cheekin levyjen ansiosta.

Minähän olen kahlannut tämän elämäni läpi todella huonon itsetunnon varassa. Nyt Cheekin musiikista on tullut minulle kummallista itsetuntosuggestiota. Kun laitan Cheekin levyn soimaan, minuun tulee uutta voimaa ja uskoa tekemisiini. Minähän vajoan aika helposti ilman mitään syytä epätoivoon riepujenikin kanssa, mutta kun Cheek jankuttaa voimallista omahyväisyyttään korvissani, rakastan rättejäni joka solullani ja uskon niihin. Ja uskon itseeni siinä samalla.


En yleensäkään ole mikään suuri musiikin ystävä. Tykkään olla hiljaisuudessa. En osaa keskittyä tekemiseeni, jos taustalla soi musiikki. Tämä Tapaus Cheek on jo pelkästään siksi hyvin poikkeava ilmiö.

Ja miksi juuri Cheek? Suomalaista hiphoppia, räppiä, mitä ihmettä lieneekään. Jotain sellaista, jota en ikinä ole voinut sietää. Rasittavaa riimittelyä, ärsyttävää jumputusta. Idioottisanoituksia. Ryyppäämisen ihannointia, isotissityttöjä, tolkutonta snobbailua ja kulutusjuhlaa. Yäk.

Miten ihmeessä tähän tilanteeseen on tultu? Miksi minulla on nyt joka päivä treffit Cheekin kanssa työhuoneellani?


Telkkaristahan tuli Vain elämää, muistatte toki. Herra Tiihonen osoittautui siinä huiman hauskaksi tyypiksi, todella sympaattiseksi ja erikoiseksi. Snobbailu nauratti minua, se herätti jopa liikutusta; miten kukaan voi olla noin pinnallinen. Mutta nuoren miehen vahva usko omaan tekemiseensä ja siihen, että hän todella muuttaa maailman musiikillaan, oli minusta hyvin virkistävää kaiken suomalaisen vaatimattomuuden keskellä. Voihan ihastus!

Ostimme molemmat levyt, jotka ohjelman tiimoilta julkaistiin, ja minä kasasin niistä lempparibiisini mp3-soittimelle kävelylenkkejä varten. Huomasin, että melkein kaikki valitsemani biisit olivat joko Cheekin esittämiä tai toisten artistien versioita Cheekin biiseistä. Ja sitten tuli Vain elämään toinen tuotantokausi, joka oli todella tylsä. Tajusin, että sen ensimmäisen kauden sielu olikin ollut Cheek. Hänen biisinsä olivat ohjelman helmiä. Sekä niin, että muut esittivät Cheekin kappaleita, että niin päin, että Cheek esitti muiden.


Kun Sulo sitten osti Cheekin oman levyn, minä pyörittelin silmiäni. Sehän on räppiä, ei sitä voi kuunnella! Vaivihkaa kuitenkin kuuntelin. Ja kuulin. Ja tajusin, että pitää kuunnella niiden sokka irti -juttujen ohi. Ei pidä katsoa videoita, joissa on kuohuvia juomia, tissejä, pakaroita ja ylihintaisia autoja. Pitää kuunnella sanoja. Ja minä kuuntelin, ihan vakavasti. Ja samalla minä kasvoin, ryhtini koheni, sakset suihkivat bambua palasiksi joutuisasti. Kroppani lähti jammailemaan, lauloin mukana.

Nyt minulla on kolme Cheekin levyä, joita kuuntelen aina, kun leikkaan rättejä. Uudestaan ja uudestaan, enkä kyllästy lainkaan. Joka kerta tulen hyvälle tuulelle ja hirmuisen energiseksi. Luulen, että kun ihmisellä on niin törkeästi itseluottamusta, kuin Cheekillä tuntuu olevan, siitä ihan pakosti riittää pisaroita myös kuulijalle. Sellaisen itsevarmuusryöpyn edessä ei vaan voi vähätellä itseään ja saavutuksiaan.


En minä ihaile rikkauksien tavoittelua, skumppaa ja nopeita autoja, vaikka niistä paljon noilla levyillä lauletaankin. Ne ovat Cheekin unelmia, minulla on omat unelmani. Mutta minä ihailen hänen tapaansa kulkea kohti unelmiaan, pää enemmän pystyssä kuin se edes voi olla, niin ylpeänä ja tosissaan, tavoitella aina korkeammalle ja saavuttaa tavoitteensa. Jättää arvostelijat omaan arvoonsa ja vaatimattomuus unholaan. Siinä on oikein hyvä esikuva tällaiselle nelikymppiselle, liian helposti itseään vähättelevälle höpsöemännälle, jonka unelmiin kuuluu tienata räteillään just sen verran, että elossa pysyy ja voi ehkä joskus ostaa uuden skootterin, jolla "painaa ohituskaistaa".









Mitä noista voisi tehdä?


Siis uusista maatuskakankaistani. Sitä kysyttiin Facebookissa. Mihin kaikkeen kankaat soveltuvat? Tänään olen ommellut helppoja pikkujuttuja puuvillamaatuskoista, jotta saisitte esimerkkejä siitä, mitä näistä saisi aikaan vähäiselläkin ompelutaidolla.


Kauppakassi. Maatuskakankaan lisäksi tarvittiin napakkaa mustaa puuvillakangasta ja pätkä laukkunauhaa.


Sammutuspeitteen kaunistuspussi.


Ja kannet reseptivihkolle.


Patalappu. Kuinka tuskaa onkaan patalappujen ompeleminen...

Kaikkeen tähän riitti puoli metriä puuvillakangasta. Myös pellavainen versio sopii samoihin juttuihin.


Mitä luulette, olisiko kuvallisille ompeluohjeille tarvetta?


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Maatuska siellä, maatuska täällä...



Eilen saapuivat Maatuskamummot. Tänään sain ne päivitettyä verkkokauppaan.

Tarjolla on siis valkoista bambua, tiskiräteistä tuttua, johon on painettu maatuskoita joko turkoosilla, punaisella, pinkillä, mustalla tai violetilla. Paitsi riepuihin, tämä collegekangas sopii vaatteisiin, mutta se on ihan ehdottomasti ensin pestävä 60 asteessa, koska se kutistuu tosi paljon. Oma muumipukuni on ollut käytössä aivan ihana. Niin lämmin ja pehmeä. Mutta rehellisyyden nimissä siihen on ilmaantunut pientä nyppyyntymistä pintaan paikoitellen, mitä ei tiskiräteissä ainakaan meidän käytössä ole tapahtunut.

Bambun lisäksi on valkoista pellavaa, jossa maatuskat ovat punaisia. Se sopii hyvin kodintekstiileihin, laukkuihin, pussukoihin ja vaatekankaaksikin.

Ja värien ystäville löytyy turkoosia ja punaista lakanapuuvillaa, joissa painatus on mustalla.

PS. Facebookissa kisa Viikon Fanin arvonimestä on jo kiivaassa käynnissä, mutta mukaan ehtii vielä mainiosti.


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Joka päivä yksi ambulanssi


Järjestelin eilen Sulon ambulanssikokoelmaa uuteen hyllyyn ja minun alkoi kauheasti tehdä mieleni esitellä kokoelma maailmalle. Tietysti kokoelma on ensisijaisesti Sulon iloksi, mutta olisihan se kiva voida jakaa sitä iloa muillekin.

Sulo onneksi suostui ambulanssiblogin perustamiseen. Annoin blogille nimeksi Yksi päivä, yksi ambulanssi ja se on nimensä mukainen. Joka päivä sinne ilmestyy aina yksi pikkuauto. Niitä on nyt 149 kappaletta, ja lisää tietysti kertyy koko ajan. Minä otan valokuvat ja päivitän blogin haastattelemalla Suloa. Hän kertoo jokaisesta autosta muutaman lauseen verran muistoja tai muita kuriositeetteja


Sulon kokoelma on minullekin tosi rakas. Mutta minä tykkään eniten aivan eri autoista kuin Sulo. Sulolle tärkeitä asioita ovat realistisuus ja yksityiskohdat, minulle hauskuus ja söpöys. Olen yhä aika järkyttynyt siitä, että Sulo meni kerran antamaan pehmoleluambulanssinsa kummipojalleen. Pehmoleluambulanssin! Sehän oli kokoelman helmi! Ainoa lajiaan!

Tervetuloa seuramaan päivän lansseja!

Laitoin sinne myös lukijapaneelin, vaikkeivät ne ole tuntuneet viime aikoina oikein toimivan.


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Teille, jotka tykkäätte Facebookissa

Facebookhan on yksi kirottu laitos nykyisin, kun edes omille tykkääjille ei saa julkaisuja näkymään. Susannan Työhuoneen sivulla on 1500 tykkääjää, mutta jos julkaisen siellä jotain, sen näkee yleensä 100-900 ihmistä riippuen siitä, miten paljon julkaisu herättää vastakaikua. Ostamalla maksullista mainontaa näkyvyys paranisi. En kuitenkaan pysty ihan koko aikaa syytämään eurojani herra Facebookin taskuihin, joten piti keksiä jotain muuta.

Haluaisin saada Facebook-sivulleni vähän pöhinää, joten kehittelin Viikon Fani -mittelön.

Kuuden viikon pituinen kilvoittelu alkaa 24.3.2014 ja päättyy 4.5.2014. Joka viikko palkitaan yksi tykkääjä yllätyspalkinnolla ja Viikon Fanin kunniakkaalla arvonimellä.

Palkitsemiskriteerit ovat epämääräiset ja yllättävät. Susannan Työhuone valitsee voittajan täysin mielivaltaisesti, eikä päätöksestä voi valittaa. Kilvoittelijoille annetaan vaihtuvia tehtäviä, jotka julkaistaan Susannan Työhuoneen Facebook-sivulla tilapäivityksinä sekä kootusti muistiinpanossa. Sen lisäksi tittelin voi ansaita omalla kekseliäisyydellä ja aktiivisuudella.

Koska Facebook toimii niin, että vain aktiivisimmat tykkääjät näkevät julkaisuja, suosittelen kisaajia olemaan aktiivinen jo pelkästään siksi, että edes saavat tiedot kulloinkin menossa olevasta tehtävästä. Aktiivisuus Facebookissa tarkoittaa todella ahkeraa tykkäilyä, jakamista ja kommentointia. Mitä enemmän reagoit julkaisuihin, sitä suuremmalla todennäköisyydellä Facebook suvaitsee näyttää sinulle myös seuraavan julkaisun. Tämäkään ei silti vielä välttämättä riitä, vaan varminta on käydä erikseen ja vartavasten katsomassa päivittäin Susannan Työhuoneen sivua.

Kisan tehtävistä ja etenemisestä pidän kirjaa fb-sivun muistiinpanoissa, josta voi aina käydä tarkistamassa, mitä tapahtuu.

Jänskättää. Mahtaako kukaan innostua?

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kaappien paikat


Tänään olemme kuskanneet kaappeja eestaas. Tällä kertaa Sulokin joutui osallistumaan huonekalushakkiin, sillä siirrettävät kohteet olivat liian painavia jopa minulle, Ronskilan Hilkalle.

Ostimme uuden vaatekaapin samalla kertaa kuin pormestarin tuolit. Sille oli nimittäin tilausta.

Ennen-kuva.
Makuuhuoneessa on säilytetty nyt kolme vuotta pyyhkeitä ja lehtiä tähän tapaan. Kuvassa näkyvä hylly on ollut alunperin lasiovellinen kaappi, mutta nuoruuteni päivinä minä olen siitä ne lasiovet poistanut ja ne ovat sittemmin kadonneet tai tuhoutuneet. Kuvittelin jonain päivänä nikkaroivani tähän uudet ovet, mutta aika epätodennäköiseltä sen toteutuminen on näyttänyt. Siispä oli ihan paikallaan ostaa kappi, kun sellainen tarjolle tuli.

Jälkeen-kuva.
Vanha pyyhehylly sai poistua makuuhuoneesta. Sen tilalle laitoimme toisen kaapin, joka on ollut Sulon vaatekaappina. Nyt siellä on pyyhkeitä ja pöytäliinoja. Aika reippaasti siistiytyi näkymä, kun avohylly poistui.

Ennen-kuva.
Tältä näyttivät Sulon vaatekaapit.  Vasemmanpuoleinen jäi entiselle paikalleen, mutta oikeanpuoleisen tilalle laitettiin se uusi kaappi.

Jälkeen-kuva.
Tässä se näkyy. Aika fiini, vai? Ei ihan meidän tyyliä, eihän? Mutta ajaa asiansa. Olisiko kuitenkin hauskaa, jos maalaisin sen limenvihreäksi? Minusta olisi. Sillä lailla siitä saisi vähän Versailles-tunnelmaa karsiutumaan.

Koska minä olin se, jonka välttämättä piti ruveta huonekalujen kanssa höyryämään, päädyin itse myös järjestämään Sulon vaatteet paikoilleen uuteen kaappiin.

Jälleen kerran jouduin pyörittelemään silmiäni sille järjettömälle vaatemäärälle, jonka mieheni omistaa. Kuinka monta T-paitaa, hupparia, verkkarihousua ja sukkaparia ihminen oikeasti tarvitsee?

Sulon vaatteet vievät nyt 3,5 kaappia. Yhteenkin mahtuisi ihan riittävästi. Ongelma on ilmeinen. Kun sitä yhdessä mietimme, tulimme molemmat samaan johtopäätökseen. Halpojen minimanirytkyjen ostamisen on loputtava. Minähän ostan nykyisin vain sukkahousuja ja alushousuja, sillä muut vaatteeni olen ommellut itse, olen niitä käyttänyt jo vuosikaudet ja käytän vielä pitkään.

Vähän kuninkaallisempi vaatekaappi.
Mutta Sulo joutuu ostamaan vaatteensa kaupoista, koska minä en osaa enkä halua kauluspaitoja ja farkkuja ommella. Niinpä hän shoppailee jatkuvasti parin euron T-paitoja, kympin huppareita ja verkkarihousuja. Hetken käytön jälkeen ne nyppyyntyvät, venähtävät muodottomiksi ja nuhjaantuvat. Eivät kelpaa enää ihmisten ilmoille omaan käyttöön, mutta ei niitä kehtaa kirpparillekaan viedä. Ja roskiin heittäminenkin tuntuu pahalta, kun kyseessä kuitenkin ovat ihan päälläpysyvät vaatteet.

Me siis ostamme halpaa paskaa, jota sitten heitetään menemään nopealla sykillä, paitsi että me emme heitä, vaan varastoimme sitä paskaa kaikki kaapit ja komerot täyteen, ja kun niistä loppuu tila, me varastoimme paskaa vinttiin. Se on hulluutta. Sen on loputtava.

Toivon Sulonkin ottavan ensiaskeleitaan sillä älykkään kuluttamisen tiellä, jota minä käsityöyrittäjyyteni myötä olen jo oppinut. Voi mielummin ostaa kalliimmalla hinnalla yhden hyvän, kuin halvalla kymmenen huonoa. Vielä kun keksitään, mistä ne laadukkaat T-paidat ja hupparit löytyvät, niin hyvä.

Mutta mutta, palataanpa siihen pyyhekaappiin, joka mööpleerauksen myötä jäi yli makuuhuoneesta.


Se siirrettiin salonkiin. Aion rakentaa siihen vielä porrastettuja pikkuhyllyjä, jolloin siihen saadaan tosi kivasti paljon ambulansseja esille.


Käsityökorttelikiertueen varaslähtö än yy tee nyt


Nyt vähän harmittaa olla täällä kotona, kun KäsityökortteliMini käynnistyy Tampereen Koskikeskuksessa puolen tunnin kuluttua. Siellä on 24 käsityöyrittäjää ihanaisine tuotteineen. Jos joku teistä pääsee paikan päälle, niin Facebookin tapahtumasivulle voi käydä laittamassa tunnelmakuvia tapahtumasta. Tai niitä voi lähettää vaikka minulle suoraan sähköpostiin susannantyohuone at gmail.com, jos haluatte, niin minä laittelen niitä sitten eteenpäin.


Sain Hellapuu-blogista tunnustuksen, kiitos sinne! Tunnustus on sellainen, että se pitää jakaa kolmelle käsityöblogille, joita kaikki pitää lyhyesti kuvailla ja perustella, miksi juuri ne ansaitsevat tunnustuksen.

Olen aika otettu tästä tunnustuksesta, sillä ei tämä minun blogini ole mikään oikea käsityöblogi. Oikeastaan tämä ei ole enää minkään sortin oikea blogi. Ei tämä ole remonttiblogi, ei sisustusblogi, ei yritysblogi... tästä on tullut melkoinen sekametelisoppa.

Itse seuraan tosi vähän käsityöblogeja. Olisin antanut tunnustuksen ehdottomasti Tehtaamolle, mutta Hellapuu hoiti jo sen homman ja perustelikin puolestani: "Kuvitetut ohjeet monenlaiseen vaatetusompeluun. Haluan antaa tunnustuksen blogin pitäjän pyytettömästä tavasta ja halusta auttaa toisia ompelijoita niin omassa blogissaan, kuin Facebookin ompeluryhmässäkin. On nimittäin kerrassaan upeaa, että joku haluaa nähdä niin suuren vaivan tarkkoine kuvituskuvineen."

Minä annan tunnustusta vielä seuraaville:

Jokkemaa
Joken holtittoman erikoinen, monipuolinen, täysin pidättelemätön tyyli hämmentää, ihmetyttää ja ihastuttaa. Aina.

Handmade by Heini
Heinin blogi ei ole kaiketi käsityöblogi sen enempää kuin minunkaan, sillä blogissa on paitsi Heinin käsityöyrityksen juttuja, myös kodin sisustusta ja muuta elämää. Mutta ihan kaikkea leimaa silmiähivelevä kauneus ja värimaailma, joka tuo kevään mieleen.

Sukkulalla ja neulalla
Soja on paitsi ystäväni myös ihailuni kohde. Kansallispuvut ovat olleet minulle täysin merkityksetön ja vieras asia, mutta Sojan blogi on avannut minulle ihan huiman maailman kaikesta siitä, mitä kansallispukuihin liittyy. Ne pikkupikkuruikkuiset pistot ovat jotain täysin käsittämätöntä. Minusta on ihmeellistä ja arvostettavaa, että kansallispukujen kohdalla käsityö todellakin on käsityötä, sanan syvimmässä, kauneimmassa merkityksessä.



torstai 20. maaliskuuta 2014

Sanattomaksi vetää


Takatalvi tuli, vaikkei sitä etutalvea koskaan ollutkaan.