maanantai 8. syyskuuta 2014

"Mistä moinen Ken ja mikä niinku on hänen historiansa?"

Aika hyvä kysymys, eikö? Tämä on esitetty muutamaan kertaan viikonlopun aikana, ja mielellänihän minä valotan Kenin ja itseni yhteistä historiaa niille, jotka eivät sitä vielä tunne.

Kaikki alkoi viime vuosituhannella siitä, kun ystäväni Heather ihaili Keniä. Ken kun oli melkoinen tyyppi: Ken on luonut sinitaivaan... Tiellä Ken vaeltaa, Ken aasilla ratsastaa... Siihen aikaan minä olin mainostoimistossa töissä ja ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli rahaa niinkuin "tavallisilla ihmisillä". Niinpä ostin Heatherille synttärilahjaksi luistelija-Kenin. Tuntui ihmeellisen mukavalta voida ostaa ystävälle jotain niin kallista ja turhaa, silti sellaista, joka lahjan saajaa takuulla miellyttäisi. (Sittemmin Heatherin Barbie-kokoelma on kasvanut hämmästyttäviin mittoihin.)


Itselleni alkoi kehittyä lievä Ken-kateus. Halusin päästä ompelemaan pieniä vaatteita. Niinpä eräänä iltana, kun vaelsin pakkasessa kotiin elävänmallinpiirustustunnilta, päätin poiketa marketin kautta. Ostin sieltä ikioman Kenin. Se oli komeista komein Ken, Shave ´n Style Ken, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Koska halusin ommella myös naisten vaatteita, ostin samalla halvan perusbarbien. Siinä kohtaamisessa ei ollut rakkaudentunteita mukana.

Silloinen poikaystäväni ei sitten tajunnut yhtään tätä koko touhua. Hän ihan oikeasti otti nokkiinsa siitä, että Ken pääsi viereeni nukkumaan.


Ompelin lukuisia asukokonaisuuksia nukeilleni, valokuvasin ne ja photoshoppailin niihin asiaankuuluvat taustat. Tein nettisivut, jonne latasin kuvat ja kaavoja vaatteisiin. Kenin vartalolle oli kiva ommella, mutta miesten vaatteet eivät inspiroineet. Barbielle oli innostavampaa kehitellä asuja, mutta sen vartalo oli ihan mahdoton eikä tylsä tyttö puhutellut minua.

Jokusen vuoden kuluttua  kohtasin lehdessä kuvan Jarkko Valteesta ja drag queenien jumalaisuus iski tajuntaani lopultakin oikein kunnolla. Ken sai ensimmäisen mekkonsa tuolloin, se oli vuonna 2003. Osallistuin erään yhdistyksen järjestämään barbienvaatekilpailuun ja sijoituin kisassa kolmanneksi Kenin silkkisellä iltapuvulla, jossa oli haahkanuntuvapuuhka. Järjestävän tahon edustaja tuli supattamaan korvaani palkintojenjakotilaisuudessa, että jos se mekko olisi ollut Barbien päällä, olisin voittanut.


Sen jälkeen Ken viihtyikin enimmäkseen siinä samaisessa iltapuvussaan, ja sai muitakin mekkoja. Sitten elämääni tuli Sulo, joka ei tunne mustasukkaisuutta muovinuken vuoksi, eikä edes kyseenalaista sitä, miksi Kenillä on mekko. Sulo on myös viihtynyt mainiosti Jarkon ja Oskun drag shown katsomossa kerta toisensa jälkeen.

Välillä Ken on seissyt pitkiä aikoja eteisen hyllyllä keräämässä pölyä haahkanuntuvapuuhkaansa, mutta viime aikoina olen jälleen aktivoitunut harrastamaan sen kanssa. Ken on saanut uusia vaatteita, kuten tiedättekin, ja päässyt mukaan niin Teneriffalle kuin Venäjällekin. Mitä enemmän minä sen kanssa puuhailen, sen elävämmäksi ja rakkaammaksi se muuttuu. Se on hauskaa.



Kun päätin ottaa Kenin nyt mukaan Jyväskylän Käsityökortteliin, huomasin aluksi, että tällä kertaa olikin todella vaikeaa kaivaa se esiin vieraassa ympäristössä ihmisten keskellä. Kun kuvasin Keniä vilkkaalla kävelykadulla, minä tunsin itseni tosi noloksi. Samoin kuvatessani sitä hotellin aamupalalla, kun ympärillä oli kymmeniä asiallisia hotellivieraita.

Mutta onneksi kävi niin, että Kenin seikkailut keräsivät Facebookissa niin hurjan määrän tykkäyksiä ja myös innostuneita kommentteja, että se kannusti minua jatkamaan. Hoksasin, että on ihan idioottimaista nyt yhtäkkiä noloilla sitä, mitä olen, ja niinpä Kenin kanssa liikuskelu ei enää hävettänyt. Reissu sai ihan uutta sisältöä siitä, että tiesin Kenillä olevan faneja, jotka odottivat seuraavaa kuvaa - jopa aamuyöllä oli eräs käynyt katsomassa, onko jotain uutta julkaistu!


Oli hauskaa, miten jotkut korttelivieraista halusivat ottaa kaverikuvan Kenin kanssa ja miten moni kertoi seuranneensa Kenin matkaa. Olin ilahtunut niistä vanhoista rouvista, jotka olivat aivan innoissaan Kenin mekosta ja hämmennyin niistä pikkulapsista, jotka silminnähden eivät oikein sulattaneet sitä, että Kenillä on mekko.

Moni yhdistää Kenin nyt Conchita Wurstiin. Conchitahan on jumalainen, ja minulla menee iho kananlihalle joka kerta, kun kuuntelen hänen euroviisubiisinsä. Tottakai olen ihan lääpälläni häneen, mutta totuushan on, että Ken ei todellakaan ole saanut vaikutteita ihanasta Conchitasta. Kenillähän on ollut mekko-parta-yhdistelmä jo 11 vuoden ajan.


Mutta kuten Conchitallakin, Kenillä on tärkeä sanoma kaikille meille, ja erityisesti meistä pienimmille: "Ei ole olemassa tyttöjen värejä ja poikien värejä. Ei siinä ole mitään väärää, että poika haluaa laittaa hameen päällensä. Eikä ole mitään outoa siinä, jos tyttö tykkääkin eniten avaruusjutuista, kaivureista ja puissakiipeilyistä. Kaikkien pitää saada olla sellaisia kuin ovat."



PS. Käsityökorttelissa meni hyvin. Myynti oli hyvä, vaikka välillä oli tosi hiljaisia aikoja. Paikka, Toivolan Vanha Piha, oli mielettömän upea. Asiakkaat olivat ihmeellisen ihania, kuten viime keväänäkin Jyväskylässä; yhtään hinnanpäivittelyä tai minäpäteentämänkotona-kommenttiakaan en kuullut. Suurensuuret kiitokset kaikille asiakkaille ja yrittäjäkollegoille!



44 kommenttia:

Mini Piha kirjoitti...

Kiitos taustoista, tämä Ken-ilmiöhän saa nyt aivan uuden, paljon syvällisemmänkin merkityksen. Aivan älyttömän mahtavaa, niin viisas ja hauska tekstikin...vai että Ken on luonut sinitaivaan...

hennan kirjoitti...

Olen ilolla seurannut Kenin seikkailuja! Kiitos!!! :)

Marie kirjoitti...

Mahtavaa nähdä Ken täällä kotikulmilla Jyväskylässä :D hän on kaikissa kuvissa niin edukseen, ihan käy kateeksi!

Susanna kirjoitti...

Ken on tehnyt vaikka mitä. Virretkin saavat ihan uutta sisältöä, kun niitä kuuntelee Kenin korvin. :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos itsellesi. On ollut niin mukavaa, että Kenistä on tykätty!

Susanna kirjoitti...

Ken on hyvin valokuvauksellinen. :)

Matkatar kirjoitti...

Ihana postaus! Lisää tuli informaatiota vaikka olenkin jo pidempään lukenut blogiasi. Ehkä sinun kannattaisi laittaa vielä linkit Teneriffa -matkalle (ja Venäjä)...muistan miten innolla luin niitä -ja miten hyvät naurut niistä jutuista sai :D

Susanna kirjoitti...

Joo, laitan!

MaritaM kirjoitti...

Esittelin Kenin eilen miehellenikin aamukahvipöydässä, ja hän on nyt myös ihan Ken-fani. Jyväskylän matka oli ensimmäinen, jota seurasimme joten olisi kiva nähdä niistä ulkomaanmatkoistakin kuvia, eli laittaisitko linkit niihinkin. Ken ties, Ken ties, Ken ties!

Inka kirjoitti...

Ken on ihku! Niin komea ja mahtavasti sheivattu : ) Ja vitsi, mitkä poseeraukset! Helppo uskoa, että mekot istuu hänelle paremmin kuin ylikurvikkaalle Barbielle.

hippoodus kirjoitti...

kiitoksia uteliaalle vastauksesta, jatka samaan malliin. ilo on lukea koko blogiasi

Maija kirjoitti...

Täähän oli hauska tarina. Mää oon kans innolla seurannu Kenin touhuja. Mulla oli piänenä Ken, eli "miäsparpi". Tälläi aikuisena ko sitä kattelee, ni huhhuh mimmonen babyfase! Sun Ken partoineen on ihan oikee miäs. Mun täytyy näyttää Kenin seikkailuja instagramista ässälle, en yhtään tiiä mitä se sannoo hamesankarista.

Katja kirjoitti...

Minä joskus tässä työssäni hämmästelen, miten pienelle lapselle on jo iskostuneet poikien ja tyttöjen maailma. Ja raja niiden välillä on joskus raadollisen tiukka. Minun nuorimmainen poikani on aina rakastanut kaikkea kimaltelevaa, säihkyvää, värejä ja kaunista. Muistan kun joskus piirti paljon vaaleanpunaisella ja toinen poika kysyi miksi sillä värillä piirrät, se on tyttöjen. Poikani meni ihan hämilleen, ei hänelle kotona olla koskaan kerrottu tyttöjen ja poikien väreistä. Onneksi olin paikalla ja pääsin julistamaan että kaikki värit kuuluu kaikille ja kaikki voi tykätä juuri siitä väristä mistä pitää.

Nykyään kritisoin sitä, miten vaikeaa koulumaailmalle on poika joka viihtyisi enemmän tyttöjen kanssa. Pojan kun pitää pelata jalkapalloa ja lätkää ja olla "mies". Minä olen ihan tyystin toista mieltä!

Kiitos Susanna Kenin seikkailuista!

Unknown kirjoitti...

Eino Leinon Aurinkolaulusta pätkä terveisiksi Kenille, jonka bongasin eilen riepupöydältä Jyväskylässä:

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
hän kaikkia rakastaapi.
Ken kerran itsensä unhottaa,
hän unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
hän tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vain
poven paisuvan riemua ain.
-Eiska Leiska-

Aurinkoista syksyä sinullekin Susanna! =)

Saila kirjoitti...

Ihan mahtava juttu tämä, kiva että kirjoitit, vaikka olenkin hieman jo tutustunut Keniin, enkä muista asiaa juurikaan ihmetelleeni - sinä nyt vaan teet kaikenlaista ja mielikuvituksellesi ei varmaan moni vedä vertoja!
Ken on tosiaan edukseen joka paikassa, komppaan yllä kommentoineita. Jotain samaa kuin kissoissa: upea jo heti herätessään (miten kadehdittavaa!), ja varmaan söpö nukkuessaan myös ;-)

Tiina kirjoitti...

Ken on kyllä saanut huikean suosion, mutta musta tuntuu, että Hector on silti heikko kohtani. <3

Susanna kirjoitti...

Niihin on linkit tuossa postauksessa, mutta niitä reissuja en dokumentoinut näin intensiivisesti. Sieltä löytyy muutama kuva noiden linkkien takaa.

Kiva, että miehesikin ymmärsi Kenin päälle!

Susanna kirjoitti...

Oikeasti se Barbien naurettava vyötärö on ihan älytön, kun sille alkaa ommella vartalonmyötäisiä vaatteita. Kenin kanssa pääsee niin helpolla.

Susanna kirjoitti...

Kiitos hyvästä kysymyksestä!

Susanna kirjoitti...

Ne vanhemmat Kenit olivatkin tosi pikkupoikanaamallisia. Nämä 90-luvun Kenit ovat minun silmiini niitä parhaita. Nykyisiä Kenejä en edes vilkuile, kun Mattel meni pilaamaan kaiken ja paisutti niiden päät ihan liian suuriksi.

Susanna kirjoitti...

Tuo kaikki on minusta ihan hirvittävän surullista. Se kai alkaa siellä päiväkotimaailmassa, että kaikki jaotellaan tyttöjen ja poikien asioihin. Siinä ei ole helppoa olla lapsi, joka tykkää oman mielensä mukaisista asioista. :(

Susanna kirjoitti...

Oi, tämäpä oli sydämeenkäypä kommentti! Kaunis kiitos! <3

Susanna kirjoitti...

Minullekin se on ihan itsestäänselvää, että kun Ken menee uimaan, hänellä on bikinit... Se vain pääsee joskus unohtumaan, että kaikille se ei ole niin itsestäänselvää. Ja tänne blogiinkin tulee aina välillä uusia lukijoita, joten on tosi hyvä, että joku hoksaa kysyä tarkennusta asioihin. :)

Susanna kirjoitti...

Eli Hekku mukaan seuraavaan reissuun?

Valoblogin Taru kirjoitti...

Ihana tarina, ihana ennakkoluuloton Ken! <3

Eikä yhtään noloa. Kuullostaa hauskalta, ei mikään ihme että Kenillä on paljon faneja!

Unknown kirjoitti...

Kenin seikkailut Jyväskylässä olivat kyllä huippuja! Ei sillä, tykkään kyllä Playmobileistakin, ja blogistasi muutenkin, mutta Ken kyllä vei sydämeni.

Soja kirjoitti...

Se on pojille vielä julmempaa kuin tytöille. On ihan ok, jopa cool olla vähän rämäpäinen tyttö, pukeutua "poikamaisesti" ja pelata lätkää, mutta toisin päin sitten ei ollenkaan :( Surullista.

Tiina kirjoitti...

Jos vain mitenkään mahdollista, niin kyllä!

mustakissa kirjoitti...

Mahtava postaus. terkkuja Kenille!

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Täytyy myöntää, että Ken vaikutti vähän oudolta, mutta nyt kun saatiin tietää herran historiasta niin tykkään kaverista :) Ja niinhän se menee usein tosielämässäkin, aluksi voi vähän ihmetyttää mutta kun on syyt ja seuraukset selvillä, niin on helpompi ymmärtää toista. Ainakin mulla se menee näin. Hyvä Ken!

Heli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Susanna kirjoitti...

<3

Susanna kirjoitti...

On kyllä kiva, että Ken on livahtanut niin moniin sydämiin. Kenpä olisi arvannut. :)

Susanna kirjoitti...

Terkut menivät perille!

Susanna kirjoitti...

Niinhän se aina menee, ennakkoluulot liittyvät usein tietämättömyyteen. :)

Susanna kirjoitti...

Minua niin ihmteyttää se, milloin se vaaleanpunaiset prinsessat/vaaleansiniset prinssit -asetelma oikein on syntynyt ja syrjäyttänyt kaikki muut värit. Eihän meitä 70-luvun lapsia toki puettu sukupuoliväreihin, eikä minusta vielä 80-luvulla pikkusisaruksillanikaan ollut mitään tuollaista. Miksi ihmeessä nykyisin kauppojen vaateosastot ovat pelkkää pinkkiä tai sinistä? En tajua. Kuka siihen on syyllinen?

Marjaana kirjoitti...

Voi ei, tajusin vasta kotimatkalla, että unohdin kokonaan kysyä Kenin kuulumisia! Minä en nähdyt muuta kuin sut ja ihanat rättisi. Siiliralli rulettaa meillä kotona - ja siitä, että teinipoikani tuhahti kuvalle, tiedän, että se on todella onnistunut ostos ;-) (Nuorempi taas rakastui siileihin oitis!)

Soja kirjoitti...

Mie haluun puuttuu, että kyllä minuu ainakin vaivaannuttaa sekin, jos heteropari "vieressäni kovasti suutelee"... Saatan olla umpimielinen, mutta miusta se on epäkohteliasta muita kohtaan, kuin supattelisi seurassa.

Susanna kirjoitti...

Joo, totta. Omissa tutuissa ei onneksi ole pariskuntia, jotka muiden seurassa kovin toisiaan imuttelisivat.

Susanna kirjoitti...

Ehkä Ken oli juuri silloin päivätorkuilla vintin portailla, niin jäi sinulta huomaamatta. :)

Ihana tuo teini-indikaattori!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Täällä Chilessä tyttöjen ja poikien jutut on jaoteltu vielä PALJON näkyvämmin kuin Suomessa. Vaatekaupoissa on jyrkät erot tyttöjen ja poikien vaatteissa, niiden sijoittelussa ja tyylissä. Samoin lelukaupat on jaoteltu kahteen puoleen. Lahjapakkaukset ja kirjat myös. Pojilla täytyy olla rumat lenkkarit, farkut ja kynitty tukka. Vaikka Dominicilla olisi päällään siniset vaatteet, häntä luullaan tytöksi, koska hänellä on vielä pitkä vauvatukka, jota emme ole leikkauttaneet. Niin, eikä hänellä ole farkkuja eikä lenkkareitakaan. Ostan usein pojalle tyttöjen vaatteita, jotka tuunailen poikamaisemmiksi. Kerran kaupantäti ei suostunut näyttämään minulle tyttöjen haalareita, kun kerroin etsiväni vaatteita pojalle! :/

Heli kirjoitti...

No niin, arvasin ettei olisi kannattanut sanoa mitä ajattelee.Joten kommentoin tähän vaan, että Kenin jutut on olleet tosi kivoja ja olen seurannut niitä ilolla ja mielenkiinnolla.

Paitsi tuohon lastenvaatteiden väriasiaan sanon sen verran, että mun mielestä kaupat pursuaa ennemminkin beigeä ja valkoista. Ja kenties nykyään myös ns. retroa. Eli pelkät vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset ei mielestäni ole mitenkään vallalla. Ja taitaa kaikki minun tuntemat pienet tytöt olla jossain vaiheessa ollu suuresti ihastuneita pinkkiin ja haluais kaiken olevan pinkkiä. =) Ja sitten taas isommat pojat (teinit sekä aikuiset miehet) ottaa sen vaaleanpunaisen värin omakseen, esim vaikka kauluspaidoissa näkee sitä väriä ja se sopii oikein hyvin miehillekin. (Ja v.sininen naisille...)

Susanna kirjoitti...

Voi ei. Mutta Dominic näyttää olevan kyllä varsin tyylikäs tyyppi, kuvistasi olen sen pannut merkille!

Susanna kirjoitti...

Minun lastenvaateosastotuntemukseni perustuu lähinnä markettien valikoimaan, joten tietämykseni on suppea. Mutta marketeissa se vaaleanpunaisuus ja sinisyys hyökkää silmiin. :D Ihanaa, jos varsinaisissa vaatekaupoissa valikoima ei ole niin rajoittunutta!