maanantai 5. toukokuuta 2014

Kyllä minä niin mieleni pahoitin...


Nyt ne anonyymit saivat lopulta voiton minusta. En enää jaksa lukea yhtäkään ilkeää kommenttia. Olen todella väsynyt siihen, että kirjoitan minä täällä mitä tahansa, niin joku paska-anonyymi tulee lyttäämään minut tai mikä vielä paljon pahempaa: muitakin ihmisiä. Edellisen kiilaferrepostauksen kommenteissa osansa anonyymien julmuudesta saivat niin Soja kuin ylipainoiset ihmisetkin ja se ylitti sietokykyni rajat.

Se, että me bloggaajat kirjoitamme julkista päiväkirjaa ja laitamme nettiin kuvia, ei tarkoita sitä, että meitä saa vapaasti pilkata ja arvostella. Täällä blogistaniassa pätevät ihan samat säännöt kuin "oikeassa maailmassakin". Täällä ollaan toisille ystävällisiä ja kohteliaita. Jos ei ole asiallista sanottavaa, pitää osata pitää turpansa kiinni. Sen minä vielä jotenkin kestän, että minua ivataan, mutta jos se alkaa kohdistua myös muihin, niin sitä minä en kestä.

Siksi olen nyt lopultakin tehnyt sen, mitä en olisi halunnut joutua tekemään. Nyt tätä blogia saavat kommentoida vain rekisteröityneet käyttäjät. Olen niin pahoillani teidän kilttien anonyymien puolesta, kuten vaikka Vakkari ja Paula Turusta, että jouduin tekemään näin. Teidänlaisenne anonyymit ovat helmiä ja kiitän lämpimästi teitä ja muita kaltaisianne kivoista keskusteluista! Toivottavasti viihdytte täällä silti jatkossakin, vaikka joudun teitä nyt näin kurjasti kohtelemaan.


Minulle bloggaaminen on tosi tärkeä asia elämässä ja teen sitä siksi, että siitä on iloa sekä itselleni että muille. Parhaimmillaan siitä on vertaistueksikin. Mutta jos tämä blogi muuttuu yleiseksi taistelutantereeksi, niin sitten ollaan menty vikaan. Ja sellaisena tämä viime aikoina on yhä pahemmin näyttäytynyt.

45 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Hyvä ratkaisu. Ei kyllä mee mun ymmärrykseen nää anot, jotka tahallaan lietsovat pahaa mieltä ympärilleen. Mahtaa olla kurja elämä, kun pitää anona tulla inisemään. :(

Laurakaisa kirjoitti...

Kirjautuminen on lopulta aika pieni vaiva siihen verrattuna, miten paljon nuo anonyymi-ilkeilijät ovat saaneet pahaa mieltä aikaan -varsinkin tuossa mainitsemassasi postauksessa. Kurjinta on ehkä se, että varsinkin siinä viimeisessä anonyymikommentissa, jossa pidettiin omaa "suorapuheisuutta" oikeutuksena ala-arvoiselle käytökselle, näyttäytyi ainakin minulle niin selvästi sellainen kaikista huonoimman päivän fiilis - kun oma olo on myrkyllinen ja kitkerä, sitä sitten yrittää lieventää sylkemällä samaa sappea muiden niskaan. Mietin vain, miten hirveä tilanne mahtaa olla silloin, jos ei ole edes läheisiä joiden kanssa voi mennä haastamaan riitaa, vaan täytyy tehdä se ilkeily nimettömänä netissä. Yksinäisyyden ja pahan olon synkkä, pimeä ydin.

Kyllä minä uskon että täällä keskustelu jatkuu edelleen, mukavammassa hengessä vain.

Susanna kirjoitti...

Ja minä sentään deletoin sieltä ne kaikkein inhottavimmat. Olen ajatellut, että se on joku yksi ainoa paskamato, joka minua piinaa, mutta tuossa postauksessa tuntui, että kyllä niitä on useampikin. :(

Wanhan Wallankumous kirjoitti...

Yleensä noilla anonyymeillä ilkeästi kommentoivilla on itsensä kanssa ongelmia, tulee mieleen koulukiusaajat.

Ihania olivat edellisen postauksen kankaat ja oikean näköiset naiset :)

Saara kirjoitti...

Mitä ihmettä!? Kuinka pimeitä ihmisiä voikaan olla täällä suhteellisen hyväntuulisessa blogimaailmassa, eikö heillä ole muuta tekemistä kuin kiusata? Kateellisia varmaan. Olen todella pahoillani puolestasi ja tyytyväinen, että teit tuon ratkaisun. Jatka samaan malliin, ilolla aina luen päivityksiäsi ja ihailen kättesi töitä, vaikka laiska kommentoimaan olenkin! Ihanaa kevättä sinulle, Susanna!

Laurakaisa kirjoitti...

Minä muistaakseni ainakin sain jostain Google Analyticsin syövereistä selville oman blogini kommentaattoreiden IP-osoitteet, kun jossain vanhassa "en kestä kun naapurin huoltoaseman ääliöasiakkaat viskovat roskia meidän pihalle ja huudattavat autojaan ikkunan alla" -postauksessa rupesi olemaan todella ikävää kommentointia - okei, oma vikakin koska se blogijuttu ei ollut mitenkään rakentavasti kirjoitettu, vaikka lähtökohtaisesti minusta kenelläkään ei ole oikeutta viskoa roskia ylipäänsä kenenkään pihoille. Kommentoijia oli ikään kuin useita ja ne kävivät minua vastaan keskustelua. Eihän se mitään todista, mutta ne kaikki kommentit oli lähetetty samasta IP-osoitteesta... Jotenkin tuli mieleen että ehkä elämä on vähän tyhjää jos pitää useampana anonyymi-identiteettinä kirjoitella jonkun tädin blogiin itsensä kanssa keskustellen :)

Matkatar kirjoitti...

Voi että kun ikävää..ihmettelen usein nettikeskusteluissa (ei vain blogeissa siis) miten Suomessa voidaan niin ilkeästi kommentoida. Jotenkin ei mitään käytöstapoja. Empatiakykykin ja toisen asemaan asettuminen tuntuu puuttuvan kokonaan. Pönkittääkö haukkuminen sitten jotenkin omaa epävarmuutta ja huonoa oloa vai mistä se johtuu.
Hyvät kuvat muuten -luulin ensin että pahoitit mielesi "takatalvesta" -hrr!

Katja kirjoitti...

Hei,

niin minäkin luulin, että syy oli kurjassa kelissä, mutta osasin, siis kirjautua tänne. Oikein mukavaa Maanantaita :)
Katja (tilaan sen ferren het tilipäivän jälkeen:))

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Jos jostakin blogista ei tykkää, onko sitä pakko lukea...???...ja mitä ihmeen tyydytystä ihminen saa olemalla ilkeä täällä ja vielä anonyyminä...näillä ihmisillä on varmasti tosi paha olla.

Soja kirjoitti...

<3

Ankkurinappis kirjoitti...

Kyllä se on niiden kommentoijien omaa pienuutta ja sieluttomuutta, mutta ymmärrän hyvin ettei sellaista sontaa voi lukea pahoittamatta mieltään!

Bloggeriin rekisteröityminen on onneksi hyvin helppoa, joten jospa kaikki kivat anonyymit tekisivät Google tilin. Bloggerin kautta on muutenkin helppo seurata suosikkiblogien päivityksiä!

Kati kirjoitti...

Luin noita kommentteja vasta nyt ja vaikka olit ilkeimmät poistanut, melkoisia "viisauksia" sieltä löytyi. :-/ Sisko sanoi joskus fiksusti, että huonoa käytöstä voi yrittää perustella suorapuheisuudella, temperamentilla ja sillä, että mänytvaanolentälläinen, mutta yhtä kaikki, kyseessä on vain ja ainoastaan huono käytös ja oma valinta. Jokainen voi vaikuttaa siihen, mitä omia ajatuksiaan haluaa päästää ulos koneistostaan. kenenkään ei ole pakko olla häijy, jotkut vain nauttivat siitä.

Heli kirjoitti...

Suorasanaisuus ei minusta tarkoita samaa kuin tylyys, tölviminen ja tarkoituksellinen toisten loukkaaminen. Lisäksi suorasanaisuuteen pitäisi kuulua sen verran suoraselkäisyyttä, että sanomisensa voisi netissäkin sanoa "omalla naamalla" eli jonkinlaisella nimimerkillä.

Jovelan Johanna kirjoitti...

Ymmärrän hyvin valintasi. Kun se on omassa blogissa, se on henkilökohtaisempaa kohdistuu se sitten itseen tai muihin. Eikä moista tarvitse sietää yhtään. Olen monasti ihmetellyt mistä tuon tyylisiä kommentoijia sikiää blogiisi. Se tietysti kertoo suosiostakin, mutta epäilen myös, että kommenttien takaa löytyy yksi ja sama tai pari IP:tä. Joku, jolla on jotain hampaankolossa. Katkeruus paistaa silmään kuin reikä sukassa.

Näin lukijana sitten olen suhtautunut noihin blogisi totuudentorviin siten, että ne lähinnä huvittavat ja aiheuttavat myötähäpeää samalla tavalla kuin joku jatkuvasti maahan räkivä vttua ja prkelettä kaupan edustalla suoltava kakara, jolle ei ole vielä iskostunut ymmärrys siitä, että homma on niinqu tosi noloa.

Mitä nyt ehdin noita ferreen heitettyjä kommentteja lukea ennen kun poistit niitä, niin hupaisaahan se on olla sitä mieltä, että pulleroisten pitäisi niin ja näin, ettei näytä siltä tai tuolta, älyämättä lainkaan millaisen kuvan itse itsestään antaa ilmaisemalla asiansa valitsemallaan tavalla ;D

Ps. täälläkin oli tullut lunta yöllä tuollaisen kevyen peitteen verran. On se hassua, että koko talvi ollaan menty lähes ilman lunta ja nyt kun mennään kesäkuuta kohti, sitä valkoista mönjää tipahtelee taivaalta alvariinsa. HöH!

Mao Mao kirjoitti...

Voihan nenä. Onpa kurjaa lukea tämmöistä. Ilkeilystä tulee itsellekin paha mieli ja nimenomaan tämä sinun blogisi on ollut minulle henkilökohtainen hetken pakopaikka, jos meinaa kierrokset nousta liikaa. Asioiden ollessa tällä tolalla teit minusta oikean päätöksen sulkea anonyymi kommentointi.

Tsemppiä sinulle, Susanna, ja Sojalle sekä malleille erikoisterkut mieltälämmittävistä kuvista. Minusta ferret olivat tosi kauniita ja ilahduttavan värikkäitä. Heti tilaisin itsekin, jos vain talous olisi tällä hetkellä paremmissa kantimissa. Mitenkä muka ikivanha perinneasu tekee jostakusta pikkutytön, en ymmärrä. Höh, minä olen hiihdellyt pääsiäisen ja vapun ajan kirkkaan turkooseissa sukkiksissa ja keltaisissa korkkareissa. Ja olen sentään mainostoimistossa töissä. Jopa semmoisen toimitusjohtaja, jos nyt oikein tarkasti itseään kategorioi.

Cheri kirjoitti...

Asialliset anonyymit voivat helposti hankkia jonkin Internet-identiteetin. Tämä maa tuntuu olevan pullollaan katkeroituneita ihmisiä, jotka eivät osaa kommunikoida ja siksi heittelevät lokaa sinne tänne. Kiusaaja on aina heikko ihminen.

E kirjoitti...

Voi äly :( Ja sitä kun aina kuvittelee, että lukija painaa raksia tuolta oikeasta yläkulmasta siinä vaiheessa kun ei tykkää. Ja minä myös kuvittelin lapsena, että aikuisena kukaa ei kiusaa enää ketään. On sitä lapsena vielä niin hassu...

Naiset ja vaatteet olivat upeita.

Maija kirjoitti...

Ihan oikein teit. Etsiköön/etsikööt jonkun toisen paikan johon mennä kylvämään pahhaa miältä. Mahtuisko sulle vaikka jonnekin sivupalkkiin pienet ohjeet joilla avuttomammat anonyymit sais kommentoitua? Mää oon parille lukijalle neuvonut sähköpostilla, että miten saa pysyvän nimimerkin kun eivät oo osanneet. Vaikka se ihan helppoo onkin, niin varsinki vahemmille ihmisille voi silti olla vaikeeta. Kyllä määki nyt miäleni pahotin, tartteeki olla tollasia riidanhaastajia... Erellisen postauksen ferret oli ihania sekä mallit kauniita ja tyylikkäitä.

Susanna kirjoitti...

En osaa neuvoa! Gmailin ottaminenkin on nykyään ihan vihoviimeistä kun samalla tulee kylkiäisenä kaiken maailman guugleplussat. :(

Susanna kirjoitti...

Tuo keli kyllä tuli niin sopivaan paikkaan... Aamulla Sulo sanoi, että on tullut talvi ja minä päätin jäädä sänkyyn. Otin kännykän ja aloin lukea blogin kommentteja ja sainkin heti syyn nousta koneelle...

Ja tänä aikana sitä lunta on tullut yhä vaan enemmän.

Susanna kirjoitti...

Yhä säälittävämpää! :o

Nanna kirjoitti...

En ymmärrä kyllä ollenkaan sellaista blogi-ilkeilyä mutta näyttää olevan joillekin oikein elämäntehtävä...Ihan hyvän ratkaisun teit!

anrinko kirjoitti...

Hyvä päätös! Samasta syystä omassa blogissani ei enää anonyymit kommentoi. Toki kommentointi vähenee, mutta pysyy siistimpänä kielenkäyttö. Ne on AINA anonyymeja ne jotka alkaa päätään aukomaan. Itse otan vastaan kritiikkiä ja toisenlaisia mielipiteitä, mutta olen sitä mieltä että se pitää pystyä tehdä omalla naamalla.

Liisa kirjoitti...

Pää pystyyn muruseni! Jos ihminen haluaa pilata toisen ilon, olla ilkeä, inhottava ja epäasiallinen, niin olkoon. Itsensä hän vaan sillä käytöksellään nolaa.
äippä

Tiina kirjoitti...

<3

Ute Lias kirjoitti...

Upeita ferrejä ja naisia!

Susanna kirjoitti...

Kiitos kaikille kannustuksesta! Toivottavasti kaikki kiltit anonyymit ymmärtävät, ettei minulla ollut enää oikein mitään muuta keinoa.

Heli kirjoitti...

Hyvä ratkaisu. Yksi lisäkikka on myös ottaa kommenttien tarkastus päälle. Vai olikos sulla jo se... en nyt muista.

Minä tein pari vuotta sitten paon koko blogistaniasta hetkeksi, kun blogiini tuli niin kauheita kommentteja anonyymeiltä... Sittemmin olen yksinkertaisesti lopettanut kirjoittamasta tietyistä asioista, mikä on kyllä surullista, koska oli tosi monta seuraajaa, jotka jakoi niitä ajatuksia ja sai itse niistä lohtua ja voimaa ja vertaistukea (esim. lasten/teinien tempaukset...). Ja minä sain heiltä myös paljon tsemppiä.

Nykyään olen aika vainoharhainen, en pidä ajatuksesta että blogiani lukee tietyt tyypit, joiden olen kuullut sitä lukevan (tuttuja... ikäviä sellaisia...). Joten mulla on tosi vahva suodatin, mitä enää kirjoitan. Ajoittain se on yhtä kuin ei mitään... Surullista, koska blogi oli mulle tosi tärkeä kanava suoltaa ajatuksia ulos päästäni. Nyt ne vaan siellä päässä sitten pyörii ja pyörii ja pyörii... ja olen jotenkin jopa katkera niille ihmisille, jotka pilasi mun henkireikäni ilkeilemällä. Ja harmittaa, että olen blogissa omalla nimellä ja naamalla...

Noi ferret mietityttää mua. Mä olen pieni ja vähän pyöreä, todella huonon itsetunnon omaava mustiin pukeutuja... Ihailen noita rohkeita malleja ja muutenkin ihmisiä, jotka pukeutuu niin kuin haluaa. No toisaalta mä tykkään oikeesti mustasta. Öö... ehkä musta ferre? Mustien vaatteiden päälle... hehheh.

emmi kirjoitti...

En voi itekkään ymmärtää niitä paskaanonyymejä. Mutta ne kommentit kertoo aina enemmän kirjoittajasta itsestään ku kommentin aiheesta... En ymmärrä mikä ees ihmisen saa huvikseen kirjottelemaan ilkeyksiä nettiin anonyymisti? Kelle siitä tulee hyvä mieli? Ei kenellekkään. Itse kun keskityn positiivisiin asioihin ja jaan iloa eteenpäin niin elämäkin on 100x parempaa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja toi on totuus.

emmi kirjoitti...

Ainiin ja piti vielä sanomani että tykkään blogistasi hurjasti :-)

Milona Hellapuu kirjoitti...

Kateellinen ihminen on paha. Ainoa ja tepsivin mitä itse olen keksinyt on olla sellaisiin reagoimatta millään tavalla. Ainoastaan rekattujen käyttäjien salliminen varmasti hillitsee, mutta jos oikein paha sattuu kohdalle, niin sama ikävä sirkus voi jatkua niinkin kauan, että kommentteihin täytyy asettaa hyväksyntä suojaksi.

On oikeesti aivan käsittämätöntä, että sinun blogiisi semmoisia kiusaajia voikin sattua kohdalle. Yhtä käsittämätöntä on se, että on olemassa ihmisiä, joilla ei tunnu olevan mitään ymmärrystä elämänilosta ja suvaitsevaisuudesta, värikkyydestä ja ilosta tuijottamatta _toisten_ kiloja. Jotain viiraa niin raskaasti, jos ei muuta puuha arkeensa keksi.

Etteen päin, sano mummo lumes. Kiusaajiin on siis "lääkkeet" ja tän päivän netissä sellaiset voi saada myös kiinni. Sikspäs se hämmentääkin, että kuinka joku uskaltaa.. Meitä vaan on niin moneen junaan. Jotenkin nää asemamiljööt tähdentää sitä tavallista tarkemmin :)

Sammaleija kirjoitti...

Minä olen kanssa pahoittanut mieleni näistä tympeistä kirjoituksista, jotka osin ovat jopa häkellyttävän hyökkääviä. Tottakai eriävän mielipiteen saa sanoa, mutta sen voi sanoa myös kivasti. Se seikka on minuakin ihmetyttänyt, että miksi jonkun on seurattava tätä blogia, jos ärsyttää? Verkko on täynnänsä kaikenlaisia blogeja, joista luulisi jokaisen löytävän sen itelleen sopivan. Minä olen niin onnellinen, kun olen löytänyt, Susanna, sinun blogisi! Komppaan niin monessa asiassa sinua ja ihailen ammattitaitoasi. Oikean päätöksen teit tämän kirjautumisen osalta, ei tänne meidän mukavien lukijoiden joukkoon kaivata ikäviä ihmisiä mieltämme latistamaan. Pidetään edes pieni osa maailmastamme värikkäänä ja suvaitsevaisena. Ihana, kun olet Susanna olemassa!

Reina kirjoitti...

Niinpä niin, siksi omassa blogissani on asetukset niin että kukaan ei pysty kommentoimaan. Olisihan se kiva saada kommentteja, mutta pelkään että ne ilkeät ja töykeät pilaavat päiväni, enkä halua riskeerata....

Reina kirjoitti...

Hyvä ohje äidiltä, ja aivan totta. Itse olen kiitollinen siitä kun tätä sähköistä mediaa ja näitä kaikkia sosiaali juttuja ei ollut omassa nuoruudessa...varmaan olisi itsetunto mennyt täysin piloille!

Tuula kirjoitti...

Internetin ihmeellisessä maailmassa ovat ilkeilevät anonyymit niitä, jotka eivät uskalla oikeassa elämässä kenellekään mitään päin naamaa sanoa. Ne on niitä, jotka selän takana pahaa puhuvat muista. Siis säälittäviä surkimuksia. Muitten päivien pilaajia.



Puskissa kirjoitti...

Hei! Eksyin tänne Marjaanan majan kautta ja täytyy sanoa, että olipa iloiset ferret ja mallit. En ehkä itselleni hanki sellaista (en osaa olla tuollaisessa), mutta moni ystäväni varmasti tykkäisi ja laitan heille linkin :)

Anonyymit kommentoijat ovat raukkoja, jotka huutelevat puskista kun eivät uskalla omalla persoonallaan sitä tehdä, eivätkä siten minun mielestäni ansaitse edes vastatusta. Ellei satu olemaan todella kiva tyyppi, mitä heissä harvemmin on.

Hyvää jatkoa sinulle ja Sojalle. Poikkean täällä uudelleenkin.

Minna kirjoitti...

Musta noi anonyymit kommentit on aika tyypillisiä - tulevat tietynlaisiin aiheisiin, ja edustavat juuri niitä mielipiteitä, joita harva laukoo omalla nimellään ja naamallaan julkisesti tai kasvokkain. Tosin mä tunnen oikeasti muutaman ihmisen, jotka sellaista ajatusmaailmaa edustavat ja myös tuovat sen esiin, ja koen keskustelut heidän kanssaan joskus suorastaan väkivaltaisiksi. Se ihmisviha on kerta kaikkiaan niin jäätävää. Joten ymmärän täysin, että haluat suojautua sellaisilta. Niin mäkin, pyrin valitsemaan keskustelunaiheet ja olemaan tarttumatta, ja jos tartun, mietin etukäteen kuinka sen teen. Ikävää, mutta pakollista. Tsemppiä sinulle Susanna!

Kiisu kirjoitti...

tsemppiterkut täältäkin!kokemukseni mukaan joka työpaikassa/taloyhtiössä/missävaan on aina joku,joka yrittää omalla katkeruudellaan pahoittaa niiden ihmisten mielen,jotka jaksaa käydä tätä elämänkoulua herkällä ja positiivisella fiiliksellä. todellista vahvuutta on se,että on just sellainen kun on,vahvuuksine ja "heikkouksineen".kukaan ei oo tänne täydellisenä syntynyt.Kiitos että jaat meille sitä mitä olet.tääon sitä "vertaistukea"parhaimmillaan(vaikken tykkää tosta sanasta,keksiskö joku paremman)..ja ilman huumorintajua olis jo varmaan kuallu....:)))

Jaana kirjoitti...

Höh. Joillakin ihmisillä tuntuu olevan tarve päästä sanomaan joka väliin jotain ilkeää tai hyökkäävää. Ei ymmärrä. :(

Katja kirjoitti...

Kurjaa ja inhottavaa, aikuiset ihmiset (ainakin iän puolesta). Lapsillekin yritän opettaa, että jos ei ole fiksua sanottavaa, pidetään suu kiinni ja sormet pois näppäimiltä.
Google analytics on kiva, sillä näkee yllättävän paljon oman blogin lukijoista, ja etenkin niistä negatiivisista anonyymeistä jotka luulevat olevansa anonyymejä. Joskus tiedän työpaikkaa myöten...
Näitä siis tuli minulle kissanpentupostauksiin joskus.

Eppu kirjoitti...

Harmi, todella, mutta joskus täytyy ottaa kovemmat otteet käyttöön itseään ja muita suojellakseen. Tsemppiä sekä Susannalle että Sojalle!

Susanna kirjoitti...

Ohoh, enpä ole tiennytkään. Pitää siis opetella Analytics. Mistä sen tietää, jos joku ilkiöanonyymi on niiiiiiin hullu, että jaksaa rekisteröityä vain päästäkseen jatkamaan missiotaan.

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Ja tervetuloa uudelleen. Pitääkin käydä Marjaanan Majalla lukemassa se postaus.

Elina kirjoitti...

Kurjaa. Erityisesti niille ihmisille itselleen. Kamalaa jos sisällä on niin paljon katkeruutta että pitää trollata.

Unknown kirjoitti...

Värillinen ferre mustien vaatteiden päälle ja menoksi :) Niin mäkin teen =) T. Persjalkainen