perjantai 31. toukokuuta 2013

Luhat, pirrat, niidet, tiuhtalot ja polkuset


Yhtälailla kuin minä ihailen niitä, jotka omavaraisesti itse viljelevät ja kasvattavat ravintonsa, minä ihailen niitä, jotka kutovat itse mattonsa. Sellainen vanha kunnon maatalonemäntätyyppi on minun arvoasteikkoni huipulla. Se, mitä tarvitaan, tuotetaan itse.


Siksi olin ihan jeesjeesnaisena, kun anopin kangaspuille piti löytää sijoituspaikka tilanpuutteen vuoksi. Meidän vinttiin kyllä mahtuu! Kauniit vanhat puut eivät ole olleet pystyssä kylläkään pariinkymmeneen vuoteen, mutta mitenkäs ne muka olisivat pilalle voineet käytön puutteessa mennä.

Kangaspuut kyllä saadaan vinttiin suht helposti, mutta jatkon kanssa tulee tenkkapoo jos toinenkin. Anoppi osaisi varmaan vielä kasata puut ja minun äitini takuulla osaisi laittaa loimet, mutta miten kummassa saisin huonojalkaiset rouvat vinttiin? Kapeat ja ylijyrkät portaat saattavat koitua ylitsepääsemättömäksi esteeksi.

Ja vaikka puut saataisinkiin toimintaan, niin vintissä on kesällä tukahduttava pätsi ja talvella hyinen kylmyys. Kudontapäivät olisivat siis harvassa.


Mutta onpahan nyt kangaspuut kuitenkin.

torstai 30. toukokuuta 2013

Huppariaikuisten harharetket


Törmäsin huppariaikuisen käsitteeseen, kun Sulo kertoi huomattavasti nuoremman kollegansa esitelmöineen hänelle aiheesta. Huppariaikuinen on kuulemma sellainen aikaihminen, joka ei ymmärrä pukeutua ikänsä edellyttämällä tavalla. Pukeutuu siis huppariin, mokoma röyhkeä vanhus. Kun Sulo kysyi, mikä on hupparin käytön yläikäraja, kuului vastaus, että noin 40.

Meillä on siis tässä pari vuotta vielä armonaikaa, ennenkuin hupparit on vaihdettava neuleisiin, jotka kuulemma ovat nelikymppiselle hyväksyttäviä vaatekappaleita. 38-vuotias kulkee jo harmaalla alueella.


Tuo kyseinen nuori neiti oli ilmeisen tosissaan määrittelyssään. Guuglailemalla minä totesin huppariaikuisen olevan ilmeisesti NYT-liitteen lanseeraama käsite ja tarkoittavan laajemminkin ihmistä, joka ei kykene omaksumaan aikuistumisen edellyttämiä käyttäytymismalleja, vaan pysyy teininä monilla elämän aloilla.


Tässä yhtenä iltana, kun oli mahdottoman lämmintä ja aurinkoista, me kaksi törkimystä pukeuduimme ikämme vastaisesti farkkuihin, huppareihin ja tennareihin ja hyppäsimme mopojemme (mikä häväistys!) selkään. Lähdimme Urban Exploration -hengessä kartoittamaan hylättyjä teollisuuskiinteistöjä, joita emme sitten oikeastaan löytäneetkään.

Yhden löysimme, ja sinne pujahdimme aidan ali. Otimme muutaman valokuvan ja poistuimme samaa reittiä kuin tulimmekin. Silloin kaarsi paikalle poliisiauto. Joku valveutunut kansalainen oli nähnyt meidän luvattoman tunkeutumisemme aidatulle alueelle ja asianmukaisesti soittanut virkavallalle. Hyvä niin.


Kun poliisi näki meidät, hän totesi lempeästi, että ettehän te mitään kovin nuoria olekaan... että eipä sitten mitään. Kertoi, että he olivat saaneet ilmoituksen nuorisosta pahanteossa.

Minä totesin meidän hämäävän taitavasti huppareillamme ja mopoillamme. Poliisit jatkoivat myhäillen matkaansa ja me jatkoimme kohti uusia seikkailuja. Jäi kuitenkin ihmetyttämään, että jos ihminen on nelikymppinen, niin hän ei saisi enää käyttää hupparia, mutta sen sijaan saa ihan kaikin mokomin tunkeutua luvatta aidatuille teollisuusalueille. Nuorisolla sääntö on juuri päinvastainen.

Ne päivän asut on varmaan paikallaan paljastaa tässä kohtaa.


Ja jos joku teistä tietää Imatran lähialueilla sijaitsevista rujoista, ränsistyneistä, hylätyistä raunioista, teollisuuslaitoksista tai vastaavista paikoista, niin kuulisin niistä mielelläni. Haluaisimme löytää sellaisen paikan valokuvausta varten.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Uniikkina pysymisen taito


Marimekko on jälleen uutisissa kyseenalaisella kunnialla. Metsänväki-kuosin on huomattu olevan täydellinen plagiaatti ukrainalaisen taiteilijan 60-luvulla maalaamasta teoksesta.

Alennuin itsekin nyt laittomuuksiin ja varastin nämä seuraavat kuvat Hesarin sivulta.

Maria Primatšenkon alkuperäinen maalaus

Marimekon Metsänväki-kuosi

Ja sitten yhdistin ne:



Tästä tekemästäni gif-animaatiosta näkee hyvin, että kyse todellakin on täydellisestä kopioinnista, eikä vain siitä, että teokset hiukan muistuttaisivat toisiaan. Jokainen puunlehtikin ihan prikulleen paikallaan.

On aika uskomatonta, että noin iso firma (Marimekko) ja varsinkin noin nimekäs, pitkän linjan kuosisuunnittelija (Kristina Isola) sortuvat tällaiseen. Tässä ei voi perustella asiaa hupsulla sattumalla, eikä edes vahingossa muistin sopukoihin syöpyneellä vaikutteella, kun jopa puiden asennot ja asettelu ovat sataprosenttisesti samat. Suunnattoman ikävä juttu.

Voin vain kuvitella, miten Isola kiemurtelee tällä hetkellä. Kun pitää tienata leipänsä keksimällä jatkuvasti uutta ja ihan omaa, niin onhan se raskasta. Tämä ei ollut edes sarkastisesti sanottu. Aivoilla on rajansa, ja joskus niistä ei vain synny mitään, vaikka pitäisi syntyä.

Mutta silti, että aivan tietoisesti kopioi taideteoksen, niin mitä ihmettä voi ihmisen mielessä silloin liikkua? Eikö koko ajan ole pelko perseen alla, että joku hoksaa yhteyden?

Jos ei keksi itse, niin sitten pitäisi vain olla tekemättä.


Minulle on itselleni käynyt kerran kurja juttu, kun suunnittelin kuoseja toiselle firmalle. Tässä kuvassa on minun suunnittelemani vaippakuosi Öttömönkiäiset. Kangasta valmistettiin isot määrät. Ja sitten joku asiakas hoksasi, että se on aivan samanlainen kuin Lindexin lasten T-paita. Kyllä tuli hiki.

Ei se aivan samanlainen sitten ollut, mutta hyvin, hyvin, hyvin lähellä sitä kuitenkin. Minä olin piirtänyt tuon omasta päästäni. Olin pyrkinyt lapselliseen ja yksinkertaiseen lopputulokseen. En ollut käynyt lähelläkään Lindex-myymälöitä, enkä ainakaan niiden lastenosastoja. Ja silti olin piirtänyt melkein kopion.

Näin voi tapahtua. Ja se on kamalaa. Hävettää ja nolottaa, vaikka tietää, ettei ole tietoisesti kopioinut. Ehkä olin jollain ohikulkevalla lapsella joskus nähnyt sellaisen paidan, ja ehkä palleroinen piirroshahmo oli kätkeytynyt muistini sopukkaan, ja kun rupesin piirtämään, se pyrki sieltä tiedostamatta esiin.

Tämän muiston myötä minä tunnen sääliä Kristina Isolaa kohtaan, sillä häpeän täytyy olla valtava. Jos vahinkokopioinnistakin aiheutuu niin tuskallinen olo, niin miltä mahtaa tuntua, kun jää kiinni suorasta plagioinnista? Mutta niin makaa kuin petaa. Juridinen ja taloudellinen vastuu on tietysti Marimekolla, mutta minusta häpeä lankeaa Kristina Isolan omille harteille.


Käsityörittäjien foorumilla usein tuskaillaan sitä, miten toiset kopioivat omia malleja ja ideoita. Plagioinnin sanotaan olevan ihailun korkeimman muodon, mutta ei se kyllä ketään oikeasti lämmitä, kun näkee oman tuotteensa toisten käsien valmistamana toisen yrityksen myyntipöydällä.

Toivottavasti tämä Marimekon huono esimerkki herättäisi myös ne pienet tekijät, jotka röyhkeästi varastavat toisten ideat ja mallit. Se ei ole oikein miljoonaluokan bisneksessä sen enempää kuin nappikaupassakaan.



tiistai 28. toukokuuta 2013

Ei ole minusta nyt työntekoon


Punaiset tiskirätit huutelevat työhuoneesta, mutta minä pakenen niiden huutoa pihalle. Synti olisi sisällä viettää nämä päivät. Onneksi ulkona on ikkunanpokia raaputeltavana ja minä saan siitä hyvät perustelut tiskirättilakolleni.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Katse menneisyyteen

SA-kuva
Jostain syystä tähän taloon muuttaminen synnytti minussa kiinnostuksen sota-aikoja kohtaan. En ole koskaan ennen jaksanut kiinnostua sotajutuista, mutta nykyisin luen kirjoja ja katselen mielelläni sota-ajasta kertovia elokuvia. Ihan erityisen mielelläni kuuntelisin vanhojen ihmisten kokemuksia, jos niitä vanhoja vain olisi lähipiirissäni vielä kertomassa. Surettaa, etten ajoissa ole ymmärtänyt jututtaa edes omaa isoäitiäni, joka oli lottana.

SA-kuva

Nämä kuvat olen ottanut Puolustusvoimien kuva-arkistosta. Siellä on tuhatmäärin kuvia sotien ajoilta. On nauravia sotilaita, raunioilla leikkiviä lapsia, haudoilla itkeviä naisia, kiikareiden kera tähystäviä lottia. On sairaita lapsia, jotka näyttävät samalta kuin keskitysleirien vangit. On vainajia hangessa, suksilla eteneviä joukkoja ja sankarillisia lentäjiä nahkakypärissään. On vakavia, mutta ylpeitä venäläisiä sotavankeja. Valtava määrä kuvia eri tilanteista, ja osa aika järkyttäviäkin.

SA-kuva
Erityisen suuresti sydämeeni käyvät kuvat evakoista ja heidän matkastaan.

SA-kuva.
Tämä kuva evakoiden omaisuuden lastaamisesta on Vuoksenniskan asemalta. Nyt kaunista asemaa ei enää ole, vaan sen tilalla on Imatran tavara-asema.

SA-kuva
Meidän omasta asemarakennuksesta en kuvia löytänyt, mutta löysin kuitenkin useamman kuvan, jotka on otettu asemamme edustalta. Tässä lastataan polttoainetta junanvaunusta kuorma-autojen kyytiin. Säiliövaunut on naamioitu muistuttamaan tavallista tavarajunan vaunua.


Arkiston kuvia voi selailla täällä ja niitä saa julkaista.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Ikkunalasin irrottaminen


Minä vähän uumoilin, että kaikki ikkunaremontin opit olisivat kadonneet muististani talven aikana ja saisin ruveta opiskelemaan koko homman alusta asti uudelleen. Mutta niin ei käynytkään, vaan ikkunatouhuilu tuntuu sujuvan jopa helpommin nyt talviunien jälkeen kuin viime kesänä.

Kun viime kesänä yritin irrottaa laseja pokista, sain noin yhden irti ehjänä ja rikoin viisi. Nyt suhde menee aivan toisinpäin. Olen irrottanut jo 12 ruutua, ja vain yksi niistä rapsahti rikki.

Niinpä uskallan nyt tehdä kuvallisen "Näin irrotetaan ikkunalasi" -ohjeistuksen viime kesänä aloittamaani ikkunankunnostussarjaan.


Työkalut ovat tässä. Tarvitaan kittiveitsi, pihdit, kuumaa ilmaa, vettä ja kangassuikaleita.

Kuulemma Speedheater olisi kuumailmapuhallinta parempi, mutta meille köyhille passaa aivan mainiosti tällainen Rajamarketin kuumailmahönkäilijä, ovh 19,90 e. Kittiveitsiä on monensorttisia, mutta minä olen tykästynyt tähän kuvassa näkyvään, ikivanhaan veitseen. Kangassuikaleet ovat tottakai tiskirättien leikkaamisesta ylijäävää materiaalia.


Homma aloitetaan kastelemalla kankaat läpimäriksi. Bambu on tässä ihan huippuhyvää, sillä se imee aivan holtittomasti vettä ja pitää sen sisällään, jollei sitä puristele kuivaksi. Voittaa ainakin puuvillaräsyt ihan mennen tullen. (Jos joku tarvitsee, niin kangaspakkojen hulpioreunasuikaleita saa hakea meiltä ihan ilmaiseksi.)

Märät kankaat asetetaan sekä pokien että lasin suojaksi. Näkyviin jätetään vain kittiraita.


Vanha, kovettunut kitti lähtee pois kuumentamalla. Minä kuumennan kerrallaan noin viiden sentin alueen ja sitten otan kittiveitsen käteeni ja kaavin pehmenneen kitin pois.


Kun vastaan tulee pieni naula, joka ei ole naula, vaan tiftilanka, se taivutetaan varovasti veitsenkärjellä irti lasin pinnasta ja napataan pois pihdeillä.


Kaikki kitti lasin päältä poistetaan ja mahdollisuuksien mukaan myös ruudun ja pokan välissä oleva. Varotaan vahingoittamasta puuta. Tämäkään poka ei ole sinnitellyt tässä kahdeksaakymmentä vuotta vain, jotta minä pääsisin pilaamaan sen harkitsemattomilla veitseniskuilla.

Kun kaikki kitti on saatu irti, lämmitetään kuumailmapuhaltimella vielä koko lasiruudun reunus ympäri. Tällöin myös lasin alapuolella oleva kitti pehmenee.


Sitten aletaan hyvin varovaisesti painaa lasiruutua alapuolelta ylöspäin, jolloin se hiljalleen alkaa irrota alemmasta kittikerroksesta. Jos ei meinaa irrota, lämmitetään lisää. Tämä on se pelottavin vaihe koko hommassa. Voimankäyttö on tuhoontuomittu ajatus, samoin kittiveitsen tunkeminen lasin alle ja lasin vääntäminen.


Varovaisuus ja maltti palkitaan, ja vanha lasi lähtee kauniisti ehjänä pois.


Vanhojen ikkunoiden kunnostus vaihe vaiheelta


Olen koonnut koko ikkunankunnostusurakan ohjeiksi, jotta joku muu ikkunanoviisi pääsisi vähemmällä kantapään kautta opettelemisella kuin me. Hakukoneystävällisen otsikon myötä tänne saattaa eksyä joku neuvoja vailla oleva.



1. Ruuvataan irti kaikki metalliosat.


2. Poistetaan metalliosista maalit. Tässä ohje.



3. Poistetaan metalliosista ruoste. Tässä ohje.


4. Irrotetaan ikkunalasit. Tässä ohje.



5. Raaputetaan maalit pois pokien pinnalta.


6. Jos pokien puuosia tarvitsee vaihtaa, annetaan puusepän tehdä se. Paitsi jos itse satutaan olemaan taitavia puutöissä, niin tehdään itse.


6. Maalataan metalliosat ruosteenestomaalilla.


7. Öljytään pokat pellavaöljyllä ja sitten maalataan yksi ohut pellavaöljymaalikerros. Annetaan kuivua rauhassa.


8. Kitataan lasit paikoilleen. Tässä ohje.


9. Ruuvataan kulmaraudat ja saranat takaisin paikoilleen ja maalataan toinen ohut maalikerros. Annetaan kuivua. Maalataan kolmas kerros. Annetaan kuivua. Maalatan neljäskin, jos siltä tuntuu. Annetaan kuivua.


10. Laitetaan pokat ikkunoihin ja ollaan onnellisia ja tyytyväisiä.

Taistelu herkkuja vastaan


Meidän dieettimme Jutan nettiohjauksessa sujui hyvin, kuten olen kertonut. Mutta kun 10 viikkoa tuli täyteen, me löpsähdimme. Tuli kesä, tuli kyllästys, tuli kiukku siihen, ettei voinut syödä niinkuin huvittaa, ellei halunnut palata löllykäksi.

Niinpä me olemme eläneet niin, että noudatamme yhä hienosti Jutan ruokaohjetta, mutta sen lisäksi ratkeamme jatkuvasti syömään herkkuja mielin määrin. Jokapäiväinen jätski vähintään tulee vedettyä, parhaimpina (vai pahimpina) päivinä kahdeksan. Jos anoppi tarjoaa torttua, minun napaani katoaa siitä puolet.

Meillä olisi nyt hallussamme kaikki tieto siihen, miten pysytään hoikkina, hyvinvoivina ja terveinä, mutta motivaatio on kadoksissa.

Yritimme kehittää systeemin, joka kannustaisi meitä pysymään kurissa ja liikkumaan.

Jokaisesta puolen tunnin liikunnasta saa laittaa 20 senttiä karkkirahastoon. Sulolla karkkirahat ovat konkreettisia kolikoita lasipurkissa, ja minä vedän tukkimiehen kirjanpitoa liitutauluun. Viikon aikana olen tienannut nolot 50 senttiä. Kai sillä tikkarin saa?


Lisäksi meillä on reissurahasto. Sitä kerätään tähän ihanaan, peltiseen säästölippaaseen, jossa on meidän lempiajoneuvojemme kuvia. Jokaisesta herkuitta selvitystä päivästä saa pudottaa lippaaseen kaksi euroa. Ensin ajattelin alkaa säästää Vespaan, mutta kun laskin, miten kauan siihen pitää kerätä rahaa, valitsin mielummin matkan. Haaveissa siintääkin nyt lento Ryanairilla Barcelonaan. Viidessä kuukaudessa olisi kasassa jo ihan hyvä summa siihen tarkoitukseen.

Kohta matkakassassa on tarpeeksi rahaa matkustaa paikallisbussilla kauppaan ostamaan se edellämainittu tikkari.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Ensimmäiset askeleet kohti täydellistä tiskirättiä!


Nyt minä en malta enää olla hiljaa! Haluan vilauttaa teille, mitä on tulossa tiskirättivalikoimaani.

Muuten niin kertakaikkisen ihanien ja kauniiden ja mainioiden riepujeni miinuspuoli on valkoinen kangas. Ne (me), jotka muistavat harvemmin nakata rättinsä pesukoneeseen, joutuvat ehkä kohtaamaan harmaantuneen ja rumaksi muuttuneen rievun.


Minulla on nyt kuukauden ajan ollut oikein kunnon testiajossa yksi riepu, joka ei ole kertaakaan päässyt pesukoneeseen tänä aikana. Sillä on normaaliin tapaan pyyhitty pöytää ja tiskipöytää ja välillä lattiaakin, mutta se joutui myös todellisiin hard core -hommiin, kun Sulo äityi siivoamaan keittiötä paremmin. Kaiken maailman töryt puuhellan kupeista ja pinttyneet ruoat rakosista sillä putsattiin. Voitte varmaan kuvitella, miten karmean näköinen se on nyt.

Kas tässä:


Ankaran käytön ja täydellisen pesemättömyyden jälkeen riepu on muuttunut ihan kamalan näköiseksi. Vasemmalla on täysin käyttämätön pöllöriepu nurjalta puolelta ja oikealla rankan testauksen läpikäynyt, pesemätön maatuskariepu.

(Ja hei, älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon: Muistakaa pestä riepujanne! Tämä testiyksilö ei haise vielä tässäkään vaiheessa, mutta oikeasti ei ole mitään syytä olla pesemättä rättiä viikkokausia! Valkoinenkin riepu pysyy nättinä, kun peset sitä usein.)

Mutta... tattadaa, käännetäänpäs rievut ympäri. Tässä samaisten riepujen paraatipuoli. Ultratörkyinen maatuskariepu näyttääkin toiselta puolelta lähes uutukaiselta.


Eikö ole mahtavaa! Minä ainakin olen niin liekeissä, etten pysty oikein edes olemaan! Tässä on nyt kyseessä punainen bambuneulos, jota sain ostaa tehtaalta pienen koe-erän. Tämä on minun unelmieni riepu, värilliselle pohjalle painettu rätti, joka pysyy nättinä, vaikkei sitä muistaisikaan hoitaa kunnolla.


Näitä uutuuksia minä nyt ryhdyn leikkaamaan ja ompelemaan, ja sitten tyrkkään ne teille tarjolle!

Kutsun näitä Lempirievuiksi, sillä niin onnelliseksi minä niistä tulen. Ja toivottavasti tulette tekin. Tämä tekeillä oleva erä sisältää näitä kuvassa olevia kuutta kuosia. Kaikissa on punainen kangas molemmilla puolilla ja painatus valkoisella. Hinta tulee olemaan valitettavasti aika paljon korkeampi kuin tavallisilla valkeilla rievuilla, mutta minusta ne kyllä maksavat itsensä takaisin käytössä.

Elän unelmissani jo pidemmällä... kunpa onnistuisin jotenkin tienaamaan kesän aikana niin hirmuisesti, että pystyn teettämään värillistä bambuneulosta lisää. Minimitilaus värjätyillä neuloksilla on nimittäin niin suuri, että siihen tarvitaan rahasumma, jollaista ei meidän taloudessa koskaan pyöri.

Mutta tämä on unelma, jonka minä vielä toteutan jonain päivänä. Tavalla tai toisella minä revin ne rahat jostakin, jotta joulumyynnissä olisi Lempiriepuja eri väreissä.


torstai 23. toukokuuta 2013

Juhlaleikkejä


Joskus tuotekuvailu on erityisen kivaa. Silloin, kun sattuu olemaan sopivan valoisa, mutta pilvinen päivä ja muutenkin hyvä meininki.

Hain kuvausrekvisiitaksi sokeritonta Pommacia ja totesin sen niin maistuvaksi, ettei ole lounasta tehnyt mieli ollenkaan.

Mutta asiaan. Kevät on juhlien aikaa. Valmistujaisia, ylioppilasjuhlia, koulunpäättäjäisiä, sitten rippijuhlia ja häitä.


Paketoin tällaisia lahjapakkauksia yhteensopivista pyyheliinoista ja tiskiräteistä. Kaikissa pyyheliinoissa on Kotikylän raitti -kuosi ja sitten tiskirätin valitsin kaveriksi sen mukaan, lenteleekö pyyhkeen kuvassa pöllö vai lepakko vai ei mitään.


Minusta nämä sopivat hyvin lahjoiksi ja tuliaisiksi. Opettajalle kiitokseksi kuluneesta vuodesta, ensimmäiseen omaan kotiin muuttavalle ylioppilaalle, kihla- ja hääparille tai tuparilahjaksi. Tai viemisiksi sukulaisten mökille tai veneelle.


Edullinen hinta on 22,50 euroa ja ostopaikka Susannan Työhuoneen verkkopuoti - tietysti.

Ja jos et huomannut edellistä postausta, niin törkyhalpoja Riskirättejä on vielä reippaasti jäljellä.