sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Värien vilinää


Tässä toisia sukkia kutoessani minulle kirkastuivat keittiömme värit.

Oranssia ja sinistä siellä jo on. Pinkki sopii joukkoon ihan mahdottoman hyvin!

torstai 24. helmikuuta 2011

Lattioilla tassutellen



Olen neulonut elämäni ensimmäiset villasukat! (Niitä seiskaluokalla koulussa hikisillä puikoilla väkerrettyjä ei lasketa.) Olen kovasti ihaillut ihmisiä, jotka osaavat neuloa, ja minusta jokaisen asemapäällikön ja kartanonrouvan pitäisi osata kutoa sukkia. Villasukkia tarvitaan kylmillä lattioilla ihan päivin ja öin, ja lisäksi minusta olisi ihanaa tarjota vieraille koria, josta voi valita mieleisensä jalanlämmittimet.

Valmistuin henkisesti tähän koitokseen viime kesästä asti, ennenkuin lopulta uskalsin ostaa puikot. Neuloin molempia sukkia yhtä aikaa, kaksilla puikoilla, sillä arvelin, että jos joskus saan ensimmäisenkin valmiiksi, on toisen alusta aloittaminen liian masentavaa. Myös arvelin käsialani muuttuvan matkan varrella niin paljon, ettei sukista voi tulla saman kokoiset. Kahden puikkosatsin tekniikka toimikin hyvin ja vältin molemmat uhat.

Sukankutominen vei minut tyystin mukanaan. Kudin houkutti minua kaiken aikaa, ja siitä oli vaikea pysyä erossa. Lopputulos on minusta hyvä siihen nähden, että en ole kutonut yhtään mitään yläasteen jälkeen. Kantapäästä tuli liian iso ja jalkaterästä liian leveä, mutta onpahan päämäärää seuraavalle parille.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tervetuloa yökylään



Uskaltaudun esittelemään vierashuoneemme, vaikka sen seinät ovatkin 90-luvulta ja satuttavat ainakin minun silmiäni. Aiemmassa postauksessa joku naureskeli, että ei tulisi mielellään meille yökylään, koska täällä palellaan öisin. Mutta ehei, meillä palelee vain isäntäväki makuuhuoneessaan, sillä vieraille on varattu kodin lämpöisin huone! Vierashuoneen pönttöuuni on talon pienin, ja kuitenkin paras lämmittäjä, sillä se lämmittää nopeammin kuin isommat uunit ja vaatii huomattavasti vähemmän polttopuuta.

Huone näyttää minun silmissäni kovin vieraan oloiselta ja syy siihen on noissa edellisen asukkaan maalaamissa seinissä. Kaikki kunnia hänelle viitseliäisyydestään, kun on jaksanut töpöttää kahta väriä päällekkäin ja vielä tehdä boordejakin. Mutta, noh, eiväthän ne minulle tietenkään kelpaa. Puuttumatta nyt sen enempää niiden kauneuteen tai kauneuden puutteeseen, on tuollainen tumma alaosa todella huono ratkaisu kalustamista ajatellen. Jokainen huonekalu hukkuu raskaaseen synkkyyteen, ja sitten huoneen yläosat loistelevat tyhjän valkoisina. Liian suuri epätasapaino minun mielestäni. Tulee jotenkin roikkuva tunnelma.


Mutta kalusteet ovat kuitenkin lopultakin löytäneet sopivat paikkansa. Olohuoneen ja vierashuoneen kalustusongelmat ratkesivat sillä, kun ymmärsin siirtää kirjahyllyt vierashuoneen puolelle. Meillä on aika paljon kirjoja - ei nyt hirmuisen paljon, mutta vähän liikaa kuitenkin. Ja niiden säilyttäminen on minusta ongelmallista. Isot kirjahyllyt ovat raskaita elementtejä, ja varsinkin silloin, kun niitä on useita. Rumiksi ne muuttuvat siinä vaiheessa, kun ne täytetään kirjoilla. Ei kaiken maailman kirjoista saa oikein millään siistiä kokonaisuutta, paitsi ehkä värien mukaan lajitellen, mutta eihän sieltä hyllystä sitten koskaan enää löydä mitään. Mielummin lajittelen kirjat aihepiirien mukaan. Aiemmin olen yrittänyt piilotella kirjahyllyt nurkkiin tai sopivasti aukeavan oven taakse, mutta nyt päätin laittaa ne ihan reippaasti näkyvälle paikalle.

Vierashuoneessa on samanlaiset kiinteät komerot kuin keittiössäkin. Ne on rakennettu silloin joskus, kun joku on keksinyt ryhtyä lastulevyttämään seiniä. Vintillä on vanhoja komeron ovia. Minusta on ikävää, että vanhat, kauniimmat komerot on päätetty poistaa ja ovien karmit on tuhottu. Ehkä ovet silti vielä pääsevät käyttöön. Nämäkin komerot ovat minusta kyllä ihan sieviä.

Huoneen seinien väristä minulla ei ole vielä minkäänlaista ideaa. Melkolailla koko sateenkaari alkaa olla käytetty:
työhuone: vaaleansininen
toimisto: keltainen
olohuone: tulee olemaan vihreä
makuuhuone: tummansininen
keittiö: tulee olemaan oranssi tai punainen
sulon huone: ruskea hirsi
wc: valkoinen
eteinen: pinkki

Mitä jää jäljelle? Violetti? Sulo ei tykkää. Musta? Minä inhoan.

Vielä muutama sana putkien jäätymisestä


Jotta putket eivät ensinkään pääsisi jäätymään, pitäisi hanat jättää tiputtelemaan. Meillä se muistetaan yleensä siinä vaiheessa, kun ensimmäinen putki on jo kerinnyt jäätyä.

On kaksi syytä sille, miksi "unohtelen" jättää hanoja valumaan. Ensimmäinen on se, että olen niin pihi, että hukkaan valuva vesi kauhistuttaa minua. Tiedättekö, paljonko vettä valuu tippojen muodossa viemäriin yhden yön aikana? No paljon! Ja kun niitä hanoja on neljä, niin se on neljä kertaa paljon vettä. Tiedättekö, paljonko kunnan vesi maksaa? No paljon!

Toinen syy on se, että minä tulen ihan hulluksi siitä tip-tip-tip-äänestä. Varsinkin yöllä. Kun tiputtelu kuuluu korvissa koko ajan, ei voi unohtaa jäätymisuhkaa ja sitten näkee koko yön painajaisia tai ei nuku ollenkaan. (Vihaan myös tikittäviä kelloja, mutta se on kokonaan toinen juttu.)

Ongelma on siis lähinnä vain minun päässäni, mutta olen kehittänyt ratkaisun. Tips-taps-äänet vältetään sillä, että hanaan kiinnitetään letku, joka ohjaa tipat ääntä päästämättä suoraan viemäriin. Tämä tekniikka on meillä nyt käytössä suihkussa. Suihku on makuuhuoneen vieressä, joten ilman letkua minun nukkumisestani ei tulisi todellakaan yhtään mitään. Keittiön kraanan alle olen laittanut tiskirätin. Se imee tipat itseensä kaikessa hiljaisuudessa. Ja hukkaan menevän veden voi kerätä talteen ämpäreihin, ainakin päiväsaikaan, ja keksiä sille sitten käyttöä.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pipo päässä pakkasella



Kun kovat pakkaset vain jatkuvat ja jatkuvat, ovat makuuhuoneen ilmavirrat käyneet tutuiksi ja huoneen hyödytön lämmittäminen on välillä meinannut musertaa minut. Tässä taannoin päätimme lähteä raivopakkasten ajaksi vierashuoneeseen evakkoon, ja sulkea makuuhuone omaan kylmyyteensä. Sulo oli yön töissä, ja niinpä minä lähdin evakkoon yksin. Vierashuoneen 20 asteen lämpötila oli kuitenkin aivan liian kuumaa minulle, ja päädyin takaisin 8-asteiseen makuuhuoneeseen. Aamulla lämpöä oli enää 5 astetta. Ja minä olin nukkunut loistavasti kolmen peiton alla ja pipo päässäni!

Kylmää ilmaa suihkii makuuhuoneeseen paitsi Sulon työhuoneeseen vievän oven raoista, myös lattian raoista ja jopa pönttöuunin juuresta. Vaikka vieressä oleva lämmittämätön huone tottakai vaikuttaa paljon, en usko sen olevan ainoa syy kylmyyteen. Käännän syyttävän katseeni lattiaan. Minua on ihmetyttänyt suuresti se, miksi vieressä olevan toimiston lattia on mukavan lämmin, kun ihan samanlainen lattia makuuhuoneessa onkin kohmettavan kylmä. Koska makuuhuoneemme on alunperin tarkoitettu tavarasuojaksi, on tietysti ihan mahdollista, ettei sen lattiaa olekaan eristetty yhtä huolella kuin muiden huoneiden.
Makuuhuoneessa ei siis pysy lämpö juuri lainkaan. Kun lämmitämme koko talon uunit aamusella, on seuraavana aamuna makuuhuoneessa melkoisen kylmä, mutta muualla talossa 17-18 astetta, mikä on minusta todella hyvä lämpötila vanhassa talossa. Edellisessä kodissamme kun totuttiin 13 asteen aamulämpöihin.

Jos makuuhuoneen ja toimiston välinen ovi pidetään auki yöllä, kylmenee myös toimisto. Siksi olemme ajatelleet, että parasta on pitää makuuhuoneen ovi kiinni ja nukkua viileässä, jos sillä lailla saamme muun talon pysymään lämpöisenä. Ja onneksi tällaiset pakkaset eivät kai voi jatkua loputtomiin.

Sulolassa



En ole tainnutkaan vielä kertoa, mitä makuuhuoneen kauniin parioven takana on.

Ovesta pääsee Sulon omaan valtakuntaan. Hän ei ole vielä sisustanut huonettaan, kuten kuvasta ehkä voi päätellä. Nyt sinne on vaan nakeltu kaikkea ylimääräistä tai myöhemmin tarvittavaa tarpeistoa. Myönnän, että lähinnä minä olen ollut se nakkelija.

Tämä huone on pohjapiirrokseen nimetty kylmäksi makasiiniksi, eli se on toiminut tavarasuojana aseman kukoistuksen päivinä. Siellä ei ole mitään lämmitystä, mutta hormi löytyy, joten sinne voi joskus laittaa tulisijan.

Huone on täsmälleen saman kokoinen kuin minun työhuoneeni, ja siinä on lastausovi. Eikö joka pojan unelma olekin oma lastausovi ja lastauslaituri?

Näillä kamalilla, pitkään jatkuneilla pakkasilla tuo lastausovi on ollut pienoinen harmistus, sillä se ei edes yritä pitää kylmää ulkona. Pakkanen pääsee vapaasti kulkemaan sen yläreunoista...

... ja alareunoista. Samoin pienillä eläimillä on vapaa pääsy tänne.

Sulo ei ole vielä paljonkaan valottanut minulle suunnitelmiaan huoneen suhteen. Sen tiedän, että upeita hirsiseiniä hän ei aio piilottaa.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Jäätyneiden putkien sulatus Susannan tapaan



Meillä on taas putket jäässä. Keittiön kuumavesiputken olen jo saanut sulatettua, mutta toimiston molemmat putket ovat yhä jäässä. Nyt jaan kanssanne itse kehittämäni menetelmän, jolla putket saadaan taas juoksemaan.

Tarvitaan työkalut, joilla voi avata putkien liittimiä. Minä käytän kahta jakoavainta. Apteekista pitää käydä ostamassa suurin mahdollinen lääkeruisku, vetoisuudeltaan 100 ml. Olennaisen tärkeä tarvike on ohut letku, jonka saa ujutettua jäätyneen vesiputken sisään. Sen on oltava niin ohut, että se luikertelee esteettömästi putken sisällä, mutta niin tukeva, ettei se jää ruttuun, vaan etenee määrätietoisesti, kunnes kohtaa jääesteen. Läpinäkyvä letku on mielenkiintoisempi kuin läpinäkymätön. Sen pitäisi olla myös juuri sen paksuinen, että se istuu napakasti lääkeruiskun kärkeen. Siinä on oltava reippaasti pituutta, sillä jää saattaa olla hyvinkin kaukana siitä liittimestä, jonka saa auki.

Varataan ämpärillinen vettä ennenkuin aloitetaan työt ja suljetaan päähana. Toivottavasti siis jostain hanasta vielä tulee vettä tässä vaiheessa. Vedenkeitin on nopea ja kätevä apu, jonka voi helposti sijoittaa lähettyville, sillä tässä tarvitaan kiehuvaa vettä.

Päähana suljetaan, hanat lasketaan tyhjiksi ja jäätyneen putken liittimet avataan. Työnnetään ohut letku putken sisään niin pitkälle kuin se menee, eli jäähän asti. Sitten pumpataan lääkeruiskulla letkuun ilmaa. Tällöin putkeen jäänyt kylmä vesi purskahtelee ulos. Täytetään lääkeruisku kiehuvan kuumalla vedellä ja spruutataan se letkuun. Annetaan vaikuttaa vähän aikaa. Kiehuva vesi alkaa sulattaa kohtaamaansa jäätä, ja toisaalta jää jäähdyttää kuuman veden. Pumpataan taas ilmaa letkuun, jotta kylmäksi käynyt vesi purskahtaa ulos. Tilalle pumpataan kiehuvaa vettä. Tätä jatketaan kunnes jää antaa periksi. Lääkeruisku ja kiehuva vesi ovat ikävä yhdistelmä, joten muistetaan noudattaa varovaisuutta.

Siihen ohkaiseen letkuun on mukava ihan aluksi piirtää tussilla merkki, siihen kohtaan, mikä juuri jää esiin putkesta. Kun jää pikkuhiljaa sulaa, ja letkua voi työntää syvemmälle, piirretystä merkistä on kannustavaa seurata, kuinka paljon jäätä jo on sulanut.

Koska menetelmä on hidas, samalla napostellaan pähkinöitä, ja suunnitellaan komposiittiputkien asentamista ja lasketaan, vieläkö asuntolainaa on tarpeeksi jäljellä putkimiehen palkkaamiseen.



(Lisäys 22.1. kaksi vuotta myöhemmin:
Tämä kaikki on onneksi nyt mennyttä putkiremontin myötä: katso postaus komposiittiputkista)

perjantai 18. helmikuuta 2011

Kiitos, gorgeous!



Pakkasaamu alkoi mukavasti, kun päivittäisellä blogikierroksellani löysin Leenan blogista tunnustuksen. Kiitos, Leena!

"The Gorgeous Blogger" on tarkoitettu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Kirjoitan meidän kodistamme, joka on entinen rautatieasema. Kerron sen remontoinnista ja sisustamisesta. Lisäksi kerron pienyrittämisestä henkilökohtaisella tasolla, ja hyödynnän sumeilematta blogiani myös oman liiketoimintani mainostamiseen.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Öh, onko se jotenkin erityinen? Tätä pitäisi varmasti kysyä lukijoilta. Ainakin olen saanut kiittävää palautetta siitä, että kerron rehellisesti myös epäonnistumisista ja takaiskuista. Olisiko se erityistä?

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Se, kun kaikki muutkin kirjoittaa. Ihan alunperin. Kirjoitin kai ihan mitä sattuu, mistä sattuu. Sen ensimmäisen blogini tuhosin, kun huomasin, että mielipidekirjoittaminen synnyttää vain kärhämöintiä ja riitaa ja päättyy pahaan mieleen. Minulle ominaisinta olikin keskittyä vain kotijuttuihin ja sisustushommiin. Silloin syntyi toinen blogini, Sussun ja Sulo Lintusen yhteinen pesä. Jäin koukkuun, ja jatkoin bloggaamista täällä uudessa blogissa silloin, kun hankimme uuden kodin.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin osata valokuvata paremmin. Hyvät kuvat ovat houkutin, jolla ihmiset kiinnostuvat. Toivoisin myös enemmän hedelmällistä keskustelua kommenttilootiin, eli minun pitäisi osata tuottaa enemmän ajatuksia herättävää tekstiä.

Ja sitten ne, viisi, jotka "ansaitsevat" palkinnon. Tällä kertaa valitsen ehkä vähän vieraampia blogeja, mutta jotka mielestäni ansaitsevat lisää lukijoita:

Leikki! ja Landelooks, jotka ovat vähän erilaisia muotiblogeja. Minä en ymmärrä muotiblogien suosiota, mutta näissä on pointtia.

Seinillä, jota kirjoittaa minun siskoni ja kumppaninsa. Odotan ihan vimmalla, milloin heidän rautatierakennusremonttinsa pääsee kunnolla alkuun.

Unelma vanhasta talosta, jännittävä kertomus oman unelman etsimisestä.

Iworyn kirahvikirja, joka on nuoren tytön sarjakuvablogi.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Selkiytymistä



Kun entisessä makuuhuoneessamme palvellut lipasto nyt tyhjeni, minä siirsin sen keittiöön. Keittiössä ei koskaan voi olla liikaa laatikoita ja kappeja. Aiemmin olimme jo tehneet tason isältä saaduista lattialankuista ja vanhasta kaapista, ja nyt sen samaisen tason alle päätyi myös tämä vihreä lipasto. Joskus se ja toinen kaappi maalataan yhteensopiviksi. Minun mielessäni on joko oranssi tai kirkkaanpunainen keittiö, mutta en ole vielä päättänyt, kumpi. Toistaiseksi pitää vain sietää lastulevyseinien kolkkoutta.


Keittiötä järjestellessäni aloin miettiä hurjaa pikkutavaroiden määrää ja sitä, ovatko ne ihan todella kaikki tarpeellisia. Onko jokaisen emalikipon ihan tosiaan pakko olla esillä? Tulikohan niitä joskus hamstrattua liikaa? Tarvitseeko tyhjien, toimettomien lasipurkkien olla näkyvillä, vaikka ne olisivat kuinka kauniita? Haittaisiko, jos kaikki omistamamme taulut eivät olisikaan seinillä? Voisiko osa tee- ja kahvipurkeista ollakin kaapin sisällä eikä kaapin päällä?

Luopuminen on hankalaa, mutta en haluaisi olla tällainen tavaranhaalaajakaan. Ryhdyin kriittisemmäksi ja nyt olenkin oikein tyytyväinen itseeni, sillä sain ainakin pahvilaatikollisen roinaa pois keittiön tasoilta.


Ja arvatkas, mitä odotan ihan täpinöissäni? Meidän ensimmäistä kesäämme täällä! Valoa on nyt jo niin paljon, että auringon viimeiset säteet ylettävät iltapäivällä keittiöön asti! En osaa edes kuvitella, millainen keittiö mahtaa olla sitten kesäiltaisin, kun sinne paistaa aurinko!

Olohuoneen uudet huonekalut



Keskeneräisiä huoneita ei pitäisi esitellä, mutta esittelen silti. Sitten, kun on aika ruveta tekemään olohuoneen seinäremonttia, minulla ei kuitenkaan riitä maltti ottaa ennen-kuvia, vaan pelkästään ne jälkeen-kuvat.

Kun olohuoneesta lähti eilen pois kolme kirjahyllyä, saatiin sinne ihanasti avaruutta. Kävin kaivamassa ulkorakennuksesta esiin vanhan laverin, joka tuli talon mukana. Ihan kelpo sohva siitä tulee, kun laitetaan vähän lisää tyynyjä.

Sohvan päätyyn laitoin Sulon mukana tulleen säilytyskalusteen, josta ei oikein tiedetä, mikä se on ja miten sitä pitäisi käyttää. Kuuluuko se seinälle? Kuuluuko se jonkin muun huonekalun päälle? Kuuluisiko siinä olla jalat? No, nyt se sai jalat, sillä minä hain vintiltä vanhan tv-tason, joka myös tuli talon mukana. Pesin siitä linnunkakkakuorrutuksen pois ja kiinnitin Sulon kaapin sen päälle.


Seinälle sohvan päälle ruuvasin Ikean hyllyt, jotka Sulo on hankkinut ambulanssejaan varten.
Huomatkaa, miten ihanasti karmeat tapetit ovat repeilleet lastulevyjen saumakohdista.

Kaikki tämän huoneen värit ovat vain väliaikaisia, sillä lopullisesta värimaailmasta ei ole mitään varmuutta. Toiveissa on, että lastulevyjen alta paljastuu hyväkuntoiset vanhat tapetit, jolloin seinät saisivat olla raisun vihreät. Kaikki tekstiilit ovat vaihdettavissa sitten, kun värimaailma alkaa hahmottua.


Huonekaluja en aio tässä huoneessa ruvetakaan maalilla raiskaamaan, vaikka minulla on siihen taipumusta. Nämä kaikki 50-luvun kalusteet kun ovat jotenkin liian kauniita maalattaviksi.

Olohuoneessa on sama hankaluus, kuin melkein jokaisessa muussakin talon huoneessa, eli jokaisella seinällä on joku aukko. Täällä on ovi kolmella seinällä ja pari ikkunaa siellä neljännellä. Meidän tekemämme oviaukko ei ole vielä kovin kaunis, mutta kunhan seinien kimppuun joskus päästään, niin oviaukkokin kaunistuu.

Kaikki omistamme pienet lokerikot pääsivät nyt tämän huoneen seinille, sillä niitä ambulansseja ilmaantui enemmän kuin arvasinkaan. Kun luulin, että nyt sain viimeisetkin paikoilleen, aina niitä putkahti jostakin vielä muutama esiin. Mutta kas, lopulta yhteen lokerikkoon jäi tilaa vielä seitsemälle pienikokoiselle autolle.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Piipaapiipaa!




On aika esitellä Sulon ambulanssikokoelma, joka on muutosta saakka ollut pakattuna pahvilaatikoihin. Tarkoitus oli tuoda lanssit olohuoneeseen vasta sitten, kun lastulevyseinät on tuhottu ja kauniit vanhat, vihreät tapetit paljastettu. Minä en vaan jaksanut enää odottaa, sillä niiden seinien repimiseen saattaa mennä vielä kuukausia. Tai vuosia.

Sulolla ei kuulemma vielä ollut ambulanssejaan ikävä, mutta minulla oli. Nyt ne ovat kaikki olohuoneessa, omilla hyllyillään. Yritin laskea ne, mutta menin vähän sekaisin. 115 kpl saattaa olla aika lähellä todellisuutta.

Suurin osa autoista on realistisia miniatyyrejä, mutta minusta kiinnostavimmat ovat juuri niitä, joissa realismi heittää pahan kerran. Sulo itse varmasti valitsisi kokoelmastaan ihan eri helmet, mutta tämä esittely on nyt minun mieltymysteni mukaan rakennettu.


Omatekemät lanssit ovat minusta kiinnostavimpia. Tässä Sulon käsialaa. Vasemmanpuoleisen hän on taitellut hernesoppapurkista, ja oikeanpuoleisen puupalikan hän taisi maalata sukulaistytön kanssa.

Ystävämme Heather muistaa Suloa usein pienillä lanssiyllätyksillä. Kirppareilta löytämiinsä ambulansseihin hän askartelee aina jotakin kivaa ekstraa.

Sulon entinen tyttöystävä oli myös ahkera askartelija. Tämä hama-helmistä tehty auto on sieltä vaatimattomimmasta päästä...

...mutta tämä puusta rakennettu hieno ambulanssi aivan mykisti minut. Siinä on aukeavat takaovet, ja sen sisällä on kaikki ambulanssissa tarvittavat vekottimet. Kadehdittavan komea!

Varsinkin sen jälkeen, kun olin itse sorvannut Sulolle tämän muodottoman ja suttuisen möykyn. Minulta meni jonkin aikaa, ennenkuin osasin nauraa asialle.


Tämän tyynyn minä ompelin Sulolle vuosi sitten joululahjaksi, vaikka se näyttääkin ekaluokkalaisen tekemältä.

Mutta kyllä minäkin onnistun silloin, kun ei tarvitse luoda autoja. Nuket ovatkin enemmän minun alaani. Tämän posliininuken askartelin Sulolle joskus suhteemme alussa.

Pienoisambulanssien joukkoon on alkanut livahdella vähän muutakin aiheeseen liittyvää. Kortteja ja sen semmoista. Tai kuten tässä kuvassa, pyyhekumi ja leimasimet.

Huomaan olevani itse suurin syypää kokoelman laajenemiseen poispäin autoista. Betty Boop ja Barbamikälie ovat paranepian-lahjoja, jotka olen joskus Sulolle hankkinut. Super Mario taas tuli Heatherilta. Ihan hyvin nämä figuuritkin tuonne kokoelman sekaan uppoavat, minun mielestäni.

Pari sireeniäkin sieltä löytyy. Ne pitävät tietenkin ääntä ja vilkkuvat. Toinen niistä on herätyskello.

Pehmeät ja pyöreät muodot taitavat miellyttää minua enemmän kuin Suloa.

Tykkään myös vanhanaikaisista ambulansseista.

Sekä näistä oikeasti vanhoista aarteista.

Joukkoon mahtuu lapsellisia lansseja.

Ja vielä lapsellisempiakin.

Paljon on näitä tylsiä ja persoonattomia kavereita.

On myös pikkuruistakin pienempiä.

Ja suuren suuria, jotka on hankala sijoittaa minnekään.

Komea kokoelma, eikö?

Dominoefekti


Joskus yhden pienenpienen muutoksen tekeminen saattaa koko talon hävitykseen. Tällä kertaa kävi niin, että minun piti vain siirtää Sulon vaatteet vierashuoneesta makuuhuoneessa oleviin "uusiin" vaatekaappeihin. Mutta silloin vierashuoneeseen jäikin yksi ylimääräinen vihreä lipasto ja yksi ylimääräinen keltainen kaappi...

Ja yhtäkkiä keittiössä näyttikin tältä:

Ja olohuoneessa tältä:

Mutta ei se haittaa, sillä työhuoneessa on nyt ihana aurinkoinen kaappi ompelutarvikkeille...


... ja keittiössä lisää säilytystilaa! Ja mikä parasta: olohuoneessa synkät kirjahyllyt ovat antaneet tilaa ambulanssikokoelmalle. Kuvia tulee joskus myöhemmin. Valmiisiin tuloksiin on vielä matkaa, ja tässähän se viikonloppu sitten nätisti meneekin mööpleeratessa.