sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Meneeköhän joskus vähän överiksi?



Saimme joululahjaksi maustepurkkitelineen, mutta minä näin sen heti vähän muussa kuin maustekäytössä. Sehän oli kuin luotu klemmaripurkkitelineeksi! Maalasin purkkien kannet lateksilla, samoin kuin telineen. Lopuksi suihkuttelin päälle spraylakkaa. Ostin kirjakaupasta muutaman paketillisen värikkäitä klemmareita ja lajittelin ne värien mukaan eri purkkeihin.

Siinä minua alkoi vähän jo huvittaa omat touhuni. Kuinkahan monessa toimistossa klemmarit ovat tärkeä osa sisustusta, jotka ostetaan värin perusteella ja vielä lajitellaan väriensä mukaan?

Entä ne klemmarit, jotka eivät sopineetkaan toimiston värimaailmaan?


Ne minä panin läpinäkymättömään pahvipurkkiin, ja ne käytetään tietysti ensimmäisinä pois.

Nerokkuutta



Tänä aamuna Leenan blogissa oli esitelty yksi loistokkaimmista keksinnöistä, mitä olen vähään aikaan nähnyt: nätti sammutuspeitteen suojus. Tyylikkäät sammutuspeitteen pussit on suunnitellut ruotsalainen Lotta Friberg. Kyllä ne ruotsalaiset osaa. Tämä oli taas niitä juttuja, että "voi kunpa minä olisin keksinyt tuon". Jos edes puoleksikaan hyväksyisin plagioinnin, olisin jo ompelemassa näitä huppuja omnaan verkkopuotiini. Mutta kun en hyväksy, niin ompelin vain meidän omille sammutuspeitteillemme nätit suojat.

Minä olen aina joutunut ottamaan nuo peitteet pois seinältä, kun olen kuvannut huoneitamme tänne blogiin. Ne kun ovat niin ympäristöönsä sopimattomia punaisia mönttejä. Vaan eivät ole enää! Toimiston sammutuspeite sai pinkin Pikkumummo-hupun, ja keittiöön ompelin oranssin.

Jos joku innostui, niin verkkopuodissani on kyllä näitä kankaita myynnissä kaikille meille itseompelijaplagioijille.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Sateenkaaren kaipuu



Eilen yksi tuttava kysyi minulta, enkö kaipaa mitään Orivedeltä. Sanoin, että kaipaan vain siskontyttöäni. Tänä aamuna, kun istuin kolkossa keittiössämme selaamassa Talo&Koti-lehteä, joka oli täynnä valkoisia ja vielä valkoisempia koteja, ymmärsin kaipaavani Orivedeltä toistakin asiaa. Se on entisen kotimme keittiön tunnelma. Se, miltä tuntui astua sisään keittiön ovesta. Oranssia, kirkasta vihreää, kaikki sateenkaaren värit. Lämpö, joka toi aina hyvän olon. Sen kun onnistuisin vielä luomaan tänne uuden kodinkin keittiöön!



Olen alkanut vakavasti harkita, että voisin peruuttaa sisustuslehtitilaukseni. Minulle tulee Koti ja Keittiö tuon edellämainitun lisäksi. Ne eivät ole enää aikoihin tuoneet tullessaan sitä oloa, että lehti on pakko ahmia siltä seisomalta. Syynä siihen on se, että niissä on oikeasti lähes pelkästään valkoisia sisustuksia. Valkoisia koteja, joista jokainen on toisensa kopio, välillä maalaishenkistä valkoista ja välillä modernia valkoista. Kuinka tylsää. Kaiken valkoisuuden keskellä sitten avasin tämän sivun:


Tartuin siihen kuin viimeiseen oljenkorteen. Oliko tuo lupaus siitä, että valkoisen siustuksen aikakausi olisi päättymässä? Joko seuraavassa lehdessä olisi edes yksi inspiroiva, sykähdyttävä, loisteliaan värikäs koti?

Ja kun selaan blogeja, liikun umpimähkään blogista toiseen, etsin uusia elämyksiä, törmään tähän samaan asiaan: valkoista, valkoisempaa, valkoisinta. Tiedätkö sinä sisustusblogin, jossa olisi väriä? Kerro minullekin!

torstai 27. tammikuuta 2011

Tänään mielessä



Aina silloin tällöin tulee niitä päiviä, kun ei oikein keksi, mitä järkeä tässä kaikessa on.

Kun aamulla herää kylmässä makuuhuoneessa kolmen peiton alta, ja vesiputket on jäässä, polttopuut lopussa ja on lähdettävä sirkkelin ääreen, vaikka ulkona on 26 astetta pakkasta. Kun selkä kipeänä kantaa joka päivä sisälle neljä banaanilaatikollista polttopuita. Tai kun saunan pata kerkiää jäätyä jokaisen saunomisen välillä, eikä sitä silti ikinä opi tyhjentämään saunomisen jälkeen. Tai kun auto hajoaa, eikä kukaan tiedä syytä, ja kun ostetaan tilalle toinen, niin sekin leviää jonnekin Kymenlaaksoon keskellä yötä. Kun tekemättömien töiden lista on musertavan pitkä ja koko ajan keksii lisää listattavaa.


Ja kun lunta tulee yhtenä yönä polveen saakka, ja tietenkin juuri silloin, kun Sulo on kolme vuorokautta töissä yhteen menoon. Kun ei enää tiedä, mihin sitä lunta edes kippaisi, jos sitä nyt edes jaksaisi mihinkään työnnelläkään.

Silloin tulee mieleen, että eikö sitä ihminen voisi valita helpompaakin elämää. Riittäisi kai pienempikin piha kolattavaksi ja pienempikin talo lämmitettäväksi. Ja miksi ihmeessä sitä hankkii itselleen riesaksi vanhan omakotitalon, kun kerrostalossa olisi keskuslämmitys ja pihan hoitaisi kiinteistöhuolto.


Mutta sitten kun on saanut polttopuut sirkkelöitä ja pihan kolattua ja savupiipuista savun tupruttelemaan, ei tarvitse kuin pysähtyä hetkeksi ja katsoa ympärilleen. Silloin sitä taas muistaa, että paratiisihan tämä on, eikä tätä ikimaailmassa vaihtaisi helpompaan.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Skootteri ei ole mikään lälläripyörä



Kyllä se vaan taitaa olla niin, että parhaat kuosit ja kuvat minä saan aikaan aiheista, joita kohtaan minulla on erityisen lämpimiä tunteita tai intohimoja. Uuden moponi innoittamana piirtelin tänä aamuna suloisia skoottereita, ja kyllä niistä ihan varmasti jotakin tuotteita tulee vielä verkkopuotiinkin.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Tunnustus kiertää



Blogeissa on viime aikoina taas kuljeskellut tunnustus, joka saapui tänne minun luokseni Aseman laidalta, kiitos sinne! Tunnustuksen saajan on kerrottava seitsemän asiaa itsestään.

Minäpä kerron, että...

1. Ihailen drag queenejä. Osku ja Jarkko ovat olleet jumalointini kohde jo melkein vuosikymmenen ajan.

2. Kaipaan hirmuisesti siskontyttöäni Sagaa.

3. Minulla on ihan uusi rakkaus, joka saapui tänne toissayönä: moposkootteri.

4. Odotin veroilmoituslomakkeen saapumista kuin kuuta nousevaa. Kun aloin innoissani täyttää sitä, ihmettelin, mitä tarkoittaa "Villi varallisuuslaskelma".

5. Yksi mielestäni Suomen upeimmista taide-elämyksistä löytyy Parikkalasta: Veijo Rönkkösen käsittämätön patsaspuutarha.

6. Vaikka en ole uskonnollinen ihminen, tykkään valtavasti vanhoista kirkoista.

7. Olen kokeillut mikroautolla ajamista kolme kertaa. Se on Sulon ansiota.



Tämä tunnustus pitäisi lähettää eteenpäin viidelletoista bloggaajalle. Viidelletoista?!
Täältä (kliks) näkyvät blogit, joita seuraan. Jokainen niistä on tunnustuksen arvoinen, joten jos löydät blogisi sieltä, napsihan tunnustus tästä talteen.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Valtakunta Marko Paanasesta



Olen tässä pari iltaa katsellut Innoa telkkarista toivoen imeväni ohjelmasta jonkin ahaa-elämyksen. Ongelmanani on toimiston valtaisa loisteputkivalaisin, johon tarvittaisiin Marko Paanasen "sit mit ei voi peittää, sit pitää korostaa"-filosofiaa.

Syksyllä ensimmäinen ajatukseni oli, että valaisin lähtee heti, kun saadaan sähkömiehet paikalle. Sähkömiesten odotteluun kului kuitenkin koko loppuvuosi, ja sinä aikana silmäni oli tottunut valaisinhirvitykseen ja olin vieläpä ruvennut arvostamaan sitä. Toimistossa nimittäin riittää tarvittaessa valoa myös keskellä pimeintä yötä, mikä on hämärässä talossa oikein tervetullut juttu. Niinpä sähkömiehet eivät päässeetkään irrottamaan tätä häkkyrää.

Mutta ne, joiden silmä ei ole tottunut valaisimeen, kiinnittävät siihen aina heti huomionsa. Negatiivisen huomionsa.

Mitä sille voisi tehdä? Maalata pinkiksi? Tehdä siitä mobilen? Vai antaa vaan olla?

Valmis allaskaappi



Aurinko paistaa ja silti on niin hämärää, että on pakko pitää valot päällä. Ulkoa tulevan valon ja loisteputken yhdistelmä on taas sellainen, että hermot meinaa mennä valokuvatessa. Tässäpä silti eilisen ahkeroinnin tulokset. Olen ylen tyytyväinen.

Minulla meinasi olla vaikeuksia heti aluksi, kun aiemmin ostamani SikaBond ei pitänyt mitään palasia paikoillaan. Soitto isälle ja pikainen syöksyminen rautakauppaan auttoivat asiaa. Joko sikamassa on ihan sikahuonoa tai se oli halpamarketissa päästetty jäätymään, mutta Cascon Superfix oli ihan eri maata ja homma alkoi sujua. Liimasin paneelit suoraan rautakehikkoon ja peittelin nurkat listoilla.

Verhokisko olisi tietysti kannattanut kiinnittää rautarunkoon ihan ensimmäiseksi, mutta tietenkin minä ähelsin sen paikalleen vasta viimeisenä. Koska varastossani ei sattunut olemaan mitään sopivaa kangasta, päädyin laittamaan keltaiset lakanat verhoiksi. Niissä on ihan liikaa rypytystä, mutta en raaski leikata kankaita, kun ne ovat tässä nyt vain toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Verhot vaihdetaan sitten, kun parempi kangas sattuu tulemaan jossain vastaan.

Tehdasmaalatut mdf-paneelit olivat hirmuisen kliinisen näköiset. Siksi sudittelin ne nopeasti valkoisella maalilla, jotta niihin tulisi edes vähän epätasaisuutta pensselinvedoista.

Ja kun hommaan oli kerran ryhdytty, päätin saman tien myös laatoittaa altaan takana olevan seinän. Liimasin laatat muovitettuun seinään samaisella asennusliimalla. Meiltä löytyi vielä saumauslaatiakin sen verran, että sain laatat saumattua. Sekoitin laastiin keltaista pigmenttiä, sillä arvelin, etten kuitenkaan saa laattoja nanomillilleen tasaisin välein. Vitivalkoinen laasti olisi korostanut laattojen asettelua.

Seinällä oleva taulu on häiritsevän korkealla. Kunhan saan taas vasaran kotiin, siirrän sen alemmas. (Yksi vasara on autossa, auto on Helsingissä. Kaksi muuta vasaraa ovat kadoksissa.)

lauantai 22. tammikuuta 2011

Allaskaappi ilman vasaraa ja nauloja



Sain toimiston remontoitua ja sisustettua jo lokakuussa. Muuten täällä onkin kaikki sievästi ja sävy sävyyn nätisti, mutta yksi epäkohta on kaiken aikaa ollut olemassa.

Teräsallassysteemi oli täällä kun muutimme. Sen runko on rautaa ja tukevasti hitsattu. Iso lavuaari toimiston hallitsijana on kyllä kätevä ja tarpeellinenkin, mutta onpa se ikävän näköinen. Sen kätköihin saa näppärästi kaikki maalit ja muut pakkaselta suojattavat pakkelit säilöön. Mutta olisihan parempi, jos ne olisivat tosiaan kätkössä.

Niinpä otin tänään asian viimein hoitaakseni. Tarvittiin rautakaupasta ilmaiseksi saatu paketillinen mdf-seinäpaneeleita, asennusliimaa ja spruuttapyssy, vähän valkoista maalia, muutama pätkä kulmalistaa ja verhokisko. Entä työkalut? Pelkkä saha.

Huomenna näette, mitä siitä syntyi ja pysyikö se kasassa.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Uusia juttuja puodissa

Olen innoissani näistä uusista rintanapeista, jotka sain juuri päivitettyä verkkopuotiin. Mustaa maatuskaa on toivottu, nyt sellainen löytyy. Piirsin myös pari värivaihtoehtoa uusiin Äitimaatuska-nappeihin. Myös Pöllöjen ystävät saivat omat suosikkinsa, mutta kumpi on kauniimpi, vihreä vai pinkki?

tiistai 18. tammikuuta 2011

Pohjapiirros

Tässäpä pohjapiirustus, josta saa nyt selkeämmin käsityksen siitä, miten tämä talo on jakautunut asemaan ja asuntoon. Punaisella merkityt ovat meidän tekemiämme muutoksia. Aseman tilojen lisäksi rakennuksessa on alusta asti ollut kahden huoneen ja keittiön kokoinen asuinhuoneisto. Alunperin vessaa ei tietenkään ollut. Jossain vaiheessa eteisestä on napsattu nurkka wc:tä varten ja 13 vuotta sitten sitä on suurennettu vintin portaiden alle suihkun laittamisen yhteydessä.

Me avasimme seinän olohuoneen ja toimiston välillä, sillä ainoa kulkuyhteys talon eri puolille oli vessan läpi. Hankalaa, eikö? Asunnon puoli on remontoitu jossain vaiheessa, eli osin lastulevytetty ja lasivilloitettu, ja tietysti muovimatotettu. Aseman neljälle huoneelle ei oltu tehty mitään, ennenkuin me saavuimme. Ne ovat olleeet keraamikon työtiloina viimeiset 13 vuotta. Näistä huoneista me aloitimme remontin, koska asunnon puoli oli valmiiksi sisäänmuuttokuntoinen.

Huonejakoon emme aio tehdä muutoksia. Sulon oman huoneen sisäänkäyntiin pitänee ehkä rakentaa eteinen tai jonkin sortin tuulikaappi, koska huone on lämmittämätön ja ovesta pääsee sisään hiiret ja pakkanen. Jos joku tietää joutilaan, edullisen parioven karmeineen, otamme mielellämme vastaan.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Miten tänne päädyimme eli kertausta uusille lukijoille


(Kuvat: Senaattikiinteistöt)

Blogi on saanut ihanasti uusia lukijoita viime aikoina ja on ehkä paikallaan kertoa tiiviisti, miksi me tänne itärajaiselle asemalle päädyimme asumaan.

Minä muutin vuokralle Oriveden asema-alueelle vuonna 2002, koska ihan vaan mielistyin siihen paikkaan ja tarvitsin kodin. Mielistyminen kasvoi nopeasti rakkaudeksi ja syntyi haave ikiomasta rautatierakennuksesta. Kun Sulo ilmestyi elämääni, taisin istuttaa haaveensiemenen myöskin hänen sydämeensä. Pitkään se olikin vain haave, jonka ei koskaan uskonut toteutuvan.

Kun Senaattikiinteistöt ilmoitti aikovansa myydä kaikki vanhat asemarakennukset, olin jokseenkin paniikissa: jos emme nyt saa ostettua omaa asemaa, emme saa sitä koskaan. Kiertelimme paljon vaanimassa asemia sekä Pirkanmaalla että Sulon kotiseudulla Etelä-Karjalassa. Senaatti myi asemia pienissä erissä ja jatkuvasti piti olla vahtimassa, mitkä asemat milloinkin ovat kaupan.



Kun tämä meidän asemamme tuli myyntiin, emme tyytyneet enää vain vaanimaan pihalla, vaan pyysimme näytön. Oli toimittava nopeasti, sillä tarjousten jättöaika läheni. Kävimme tutustumassa taloon viime maaliskuussa ja sen jälkeen minun pääni ei lakannut suhisemasta. Vaikka ympäristö ei minua viehättänyt melu- ja hajuhaittoneen, rakastuin taloon heti. Se oli kaikkea sitä, mitä olin toivonut.


Siitäkin huolimatta, että katto vuoti ja osa huoneista oli tupattu täyteen tavaraa, näin meidät tässä talossa ja talon meidän näköisenä. Tämä asema oli pakko saada! Sulon piti miettiä omaa kantaansa hiukan kauemmin, sillä hänen oli jätettävä työnsä. Epävarmuus tulevasta oli aika iso.

Kaupat tehtiin toukokuussa. Koska asemalla oli vuokralainen, meidän piti odottaa lokakuuhun saakka, ennenkuin pääsimme itse asettumaan taloksi. Meidän onnemme oli se, että vuokralainen oli itse jo irtisanonut vuokrasopimuksensa, emmekä me joutuneet siihen kaameaan tilanteeseen, että olisimme joutuneet antamaan hänelle lähtöpassit. On surullista, miten ihminen, jolle on aikoinaan luvattu "saat asua vaikka lopun ikääsi tässä" ja joka on omin varoin kunnostanut taloa, joutuu etsimään uuden kodin. Vuokralla asuminen on aina epävarmaa.


Jäähyväiset vanhalle kodille, lähdössä kohti uutta.

Siksi mekin oman talon halusimme. Oma määräysvalta, varmuus ja turvallisuus. Mutta miksi juuri rautatieasema? Olemme paljon katselleet myös muita myynnissä olevia taloja vuosien aikana. Etuovi.comissa on notkuttu jokusia tunteja ja etsitty ihania vanhoja unelmataloja. Mutta kun verrataan vanhaa rautatieasemaa ja jotakin muuta vanhaa hirsitaloa, huomataan usein, että rautatierakennus on jyhkeä ja jämerä ja pysynyt suorassa kaikki vuosikymmenet. Moni muu talo on painunut ja kallistunut ja hapertunut. Meidän hintahaitariimme mahtuvat talot olivat järjestään kamalia mörskiä, joissa yleensä ei ollut edes kattoa. Rautatierakennukset rakennettiin laatutavarasta, joka on kestänyt hienosti aikaa.

Meidän asemamme isoja plussia olivat oma rauha (naapurit kaukana, ympärillä vain metsää) ja se, että talo oli liitetty kaupungin vesi- ja viemäriverkkoon. Lisäksi talossa oli asuttu, joten se oli sisäänmuutettavassa kunnossa. Kuitenkaan täällä ei oltu tehty pahoja uudistuksia, ja kaikki uunit olivat käytössä ja kunnossa.

Uusi koti, aika tutun oloinen.

Kuitenkin Senaatti myi näitä rakennuksia edullisesti. Ei niin edullisesti kuin Kapiteeli vuosituhannen alussa, mutta edullisesti kuitenkin. Tämän valtavan aseman hinnalla olisimme saaneet näiltä seuduilta pikkuisen lautamökin.

Melkein kaikki asemat ovatkin menneet kaupaksi, mutta on Senaatilla vielä muutama kaunis helmi jäljellä. Ja sille, jolla on rahaa ihan hirveästi, on tarjolla jotain ihan huikeaa: kliks!

Kotimme menneistä ajoista meillä ei vielä ole paljonkaan tietoa. Talo on rakennettu vuonna 1936 ja toimi asemakäytössä 60-luvulle saakka, jolloin henkilöliikenne täällä lakkasi. Sen jälkeen se on ollut tyhjillään tai vuokrattuna.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Sitten ensi kesänä...



Minulla on tapana sanoa Sulolle: "Ei, ei nyt, vaan ENS KESÄNÄ vasta", kun suunnittelen tulevia projekteja ja yritän vakuutella eteneväni rauhallisesti. Sulopa huomasi, että meidän ensi kesämme tulee olemaan kohtuuttoman työntäyteinen sen perusteella, mistä kaikesta minä olen jo sanonut "ens kesänä sitten". Niinpä sanon nykyään: "Ens kesänä, tai jonain muuna kesänä."

Yksi innostavimmista kesäprojekteista on olohuoneen lastulevyjen irrottelu ja ihana vihreän seinän paljastaminen. Ilokseni löysin vintiltä kattolistaakin pari metriä, joten saamme ihan hyvin kokonaiset listat huoneeseen, vaikka seinät siirtyvätkin kymmenisen senttiä etäämmälle. Samaan syssyyn pääsemme sitten siistimään ronskin reijän, joka vie olohuoneesta toimistoon.


Iso työ tulee olemaan myös pihan raivaamisessa. Tonttimme on totaalisesti umpeenkasvanut. Minä en tiedä edes, mistä tuolla pitäisi aloittaa. En ole mikään puutarhaihminen, mutta haluaisin mansikkamaan, marjapuskia ja omppupuun. Ja sireenipensaita ja tammia ja vaahteroita. Sulo on innokas käymään pihan kimppuun, kunhan kevät tulee. Hänen äitinsä on superkukkaihminen, joka auttaa ja neuvoo hyvin mielellään. Onneksi pihasta ei ole mikään pakko loihtia Versaillesin puutarhaa - ainakaan heti ensi kesänä!


Minä haluan meille toimivan huussin. Sellainen löytyykin aitan takaa ihan valmiina, paitsi että se pitää saattaa ensin toimivaksi. Nyt se on likainen ja täynnä roinaa. Minä teen siitä sievän. Mutta miksi odottaisin kesään saakka? Huussin sisustaminen onnistuu kyllä lumisenakin aikana. Jos teen huussin valmiiksi jo etukäteen, on keväällä aikaa keskittyä kesäkeittiön sievistämiseen ja saunan kunnostamiseen.


Työhuoneen epäonnistunut lattian maalaus pitää suorittaa uudelleen. Se on aika pakko tehdä ensi kesänä, sillä en tiedä, miten kauan sekoittelemani sininen maali säilyy notkeana. Nyt talven aikana on lattialautojen raoista puhaltanut sen verran ilmaa, että sieltä on irronnut taas lisää kipsipölyä. Luulen, ettemme koskaan tule pääsemään kipsipölystä kokonaan eroon.


Makuuhuonene uuni pitäisi maalata joskus. Ei sillä kai ole kiirettä, jos vain saamme tupakkaliejut hinkattua irti kokonaan. Nyt uunia ei voi lämmittää, sillä sen kylkien lämmetessä tupakan haju löyhähtää ilmoille ja nukkuminen huoneessa käy mahdottomaksi. Lykkään siivoushommaa koko ajan. Blogin kirjoittaminen on mukavampaa kuin haisevan uuninkyljen hinkkaaminen kumihanskat kädessä.

Ikkunat pitäisi kunnostaa oikeaoppisesti. Siinä on iso työ ja se vaatii opiskelua ja huolellisuutta. Tiedän, ettei minun kärsivällisyyteni oikein riitä tuohon työhön. Meillä on 14 ikkunaa. No, joskus sitten...

Inhottavin pakkotyö on entisen makuuhuoneemme, eli nykyisen vierashuoneemme seinien avaaminen ja kosteiden yllätysten poistaminen. Siihen liittyy myös vintillä riehumista, sillä välipohja pitäisi avata ja märät purut poistaa. Ekovillaa meillä onkin jo valmiina odottamassa.




Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näette tuon huoneen seinät. Ne miellyttävät minua kaikkein vähiten koko talossa. Vaaleampi sininen on ilmeisesti tuputeltu tummansinisen päälle rypistetyllä muovipussilla. Sitten on vielä roiskittu tummempaa päälle. Syntyneet kuviot ovat epämiellyttäviä. Silloin, kun meillä oli vielä sänky tässä huoneessa, oli minun tyynyni päällä kuvio, josta tuli mieleen naama. Se on kuin pääkallo. Inhoan sitä syvästi. Oli vastenmielistä katsoa sitä joka ilta ja joka aamu. Ymmärrättehän, miksi minulla oli kiire saada oikea makuuhuoneemme valmiiksi?

Kesäisiä ajatuksia


Olen alkanut haalata kirppareilta mummomaisia kahviastioita. Koristeellisia, ohuita posliinikuppeja ja lautasia, joissa on ruusukuviot ja koukeroita ja tietysti kultaiset reunat. En ole ikinä tykännyt tämän tyyppisistä astioista, enkä vieläkään ottaisi niitä kotiini, mutta kesäkeittiöön minä niitä haluan. Ehkä olen ruvennut vanhenemaan ja makuni alkaa jalostua hienostuneempaan suuntaan!

Kesäkeittiöstä tulee kaikkea sitä, mitä meidän kotimme ei ole. Siitä tulee valkoinen ja hempeä, mahdottoman romanttinen ja kepeä. Sinne tulee ruusuja ja vaaleanpunaista häivähdystä, sinne tulee pitsiä ja koristeellisuutta.

Olen niin kovin kyllästynyt lumeen ja sen kolaamiseen, varsinkin ratahallintokeskuksen omistamalta tieltä, joka heidän pitäisi aurata, mutta joka on jäänyt kuitenkin meidän kolausintomme varaan. Kesäkeittiön suunnitteleminen ja suloisten astioiden etsiminen kirpputoreilta on ihanaa vastapainoa talvelle.

torstai 13. tammikuuta 2011

Sisustaminen haittaa työntekoa


Yritykseni ensimmäinen vuodenvaihde. Olin kuvitellut saavani muutaman pienen uutuuden puotiin näin vuoden aluksi, mutta en onnistunut. Ilmeisesti kuluttajat ovat tottuneet tammikuun alennusmyynteihin, joten ajattelin sitten minäkin heille sellaista tarjota. Ja uusia juttuja tulee sitten kun tulee.

Joulun aikaan opin paljon käsityöyrittäjyydestä. Ensi vuonna ymmärrän aloittaa joulumyyntiin valmistautumisen jo hyvissä ajoin eli kaiketi kesällä. Tänä vuonna muutto ja remontti osuivat juuri siihen ajankohtaan, joka olisi pitänyt käyttää täysipainoiseen työntekoon. Uskon optimistisesti, että ensi syksynä sisustamiset on jo sisustettu ja minä olen oppinut suhtautumaan joulun tuloon ammattimaisemmin.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Taivas harmaa, makuuhuone sininen



Koska kirkasta valokuvauspäivää näyttää olevan ihan turha odotella lähitulevaisuudessa, joudun nyt tarjoilemaan teille synkkänä suojapäivänä kuvatun makuuhuoneen. Meidän mielestämme huoneesta tuli upea. Sulokin innostui aikaansaannoksestani niin, että kutsui heti äitinsä katsomaan.

Eikö tumman värin pitäisi pienentää? Tämä huone kuitenkin kasvoi aivan valtavaksi tummansinisen maalin myötä. Kuvittelin ahdasta pesämäistä makuuhuonetta, mutta saimmekin ihanan avaran tilan.

Halusin piristää sinivalkoista ilmettä limenvihreillä yksityiskohdilla. Niinpä päällystin pari harmaata muovilaatikkoa vihreällä kankaalla. Yritin myös katsella kaupoissa sillä silmällä limenvärisiä pieniä esineitä, mutta ainoat löytyivät shampoohyllystä. Lime on ilmeisesti menneiden talvien muotia. Lapsuuteni kaappi odottelee yhä ovia, joten siksi se piti nyt täyttää pölyä keräämättömällä tavaralla vaatteiden sijaan.

Huomatkaa oven päällä kekottava Silli! Sen on Sulo ihan itse ommellut lapsena.

Minä olen hirmuisen onnellinen uudesta sängystämme. Vaikka entinenkin sänky on hyvin kaunis, se on ollut hiukan epäkäytännöllinen. Sulo on joutunut kömpimään aina minun ylitseni päästäkseen omalle puolelleen. Raudat ovat kylmät paljasta ihoa vasten ja niiden välistä tipahtelee sängyn alle tuhansia nenäliinoja ja sukkia. Nyt meillä on aikuisten ihmisten sänky, johon kumpikin voi käydä omalta puoleltaan tarvitsematta survoa polviaan tai kyynerpäitään toisen kylkeen.

Seinällä oleva taulu on Ikean mätätiskistä aikoinaan ostettu kakkoslaatuinen kehys, johon laitoin aitasta löytämäni vanhoja sanomalehden sivuja. Mitä limenvihreää tähän sängyn tienoille voisi asetella?


Verhotkin ovat Ikeasta. Ne ovat itse asiassa päiväpeittoja, mutta ostimme ne verhoiksi, koska ne maksoivat vain pari euroa ja olivat todella ohuita. Tänne muutettuamme kankaat joutuivat odottelemaan laatikoissa varastohuoneessa, ja sinä aikana hiirulaiset olivat kerinneet järsiä niihin reikiä. Jouduin siis pesemään verhot, ja ne tulivatkin ulos pesukoneesta aivan ryppyisinä. Mutta oikeastaan tuyo ryppyisyys näyttää minusta hauskalta ja saa verhot paljon kuohkeammiksi.

Yksi iso urakka on vielä edessä niiden ikkunoiden lisäksi. Pönttöuuni lähtee puhtaaksi maalinpesuaineella ja hankaussienellä, mutta hitaasti. Homma on aika ikävää senkin takia, että hinkatessa tupakkamönjä alkaa haista voimakkaasti ja aiheuttaa huonoa oloa.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Melko valmista


Koin hirmuisia kauhunhetkiä aamulla, kun ryhdyin maalaamaan makuuhuoneen seiniä: seinäpaperit irtoilivat ja menivät aivan hurjille krumpuille! Jatkoin maalaamista ja toivoin parasta. Ja niin siinä vaan onneksi kävi, että karmeat rypyt oikenivat maalin kuivuessa.

Väri on muuten Sulon valitsema, ja minusta erittäin onnistunut. Huonehan on kuin kuninkaalla, arvokas ja komea. Seinien sinistyessä minulle alkoi tulla tunne, että olin ollut tässä huoneessa aiemminkin. Sitten tajusin, missä.

Omassa nukkekodissani! Yksi kalustamaton huonehan on aivan kuin pikkuruinen kopio meidän makuuhuoneestamme. Maalasin jopa jalkalistat valkoisiksi, aivan kuin nukkekodissa. Nyt on jo sen verran hämärää, etten saa huoneesta kunnollista kuvaa, mutta yritän huomenna kuvata sen. Ainoa ero taitaa olla se, että nukkekodin pönttöuuni on jo valkoinen, mutta meidän pönttiksemme saa odottaa maalausta ensi kesään asti.

Pieniä hommia on yhä jäljellä, vaikka seinät sainkin kokonaan maalattua. Ikkunoista esimerkiksi olisi mukavaa nähdä ulos. Uskoisitteko, että kuvassa näkyvä ikkunaruutu on pesty useampaan kertaan? Meidän on vaihdettava lasit tämän huoneen ikkunaan.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Se näyttää jo huoneelta


Olemme ahkeroineet. Eilispäivä meni liisteröidessä remonttipaperia seiniin. Siitä oli kuitenkin kaikki ilo kaukana. Arvostan Sulon kärsivällisyyttä ja sietokykyä näissä tilanteissa, joissa minulla palaa hermo ja olen kiukkuinen kuin uhmaikäinen kakara.

En ymmärrä, miten homma olikin niin hankalaa tällä kertaa. Kun syksyllä tapetoimme toimistoa, kaikki sujui kuin tanssi: yhteistyömme oli saumatonta ja paperit asettuivat seiniin varsin mallikkaasti. Nyt kaikki meni päin mäntyä. Raivostuttava paperi ruttaantui ja repeytyi, vettyi liikaa tai liian vähän ja irtoili kuivuessaan seinältä. Ehkä syynä oli eri kaupasta hankittu paperi, joka oli hinnaltaan noin puolet siitä edellisestä.

Tämän päivän minä olen paikkaillut kupruilevaa "tapettia", ja onneksi paremmalla menestyksellä kuin pelkäsin. Ja sitten olenkin taas maalannut maalaamasta päästyänikin. Katossa on nyt kolme maalikerrosta ja se on vetänyt itseensä jo kuutisen litraa Intoa. Minun mielestäni siinä alkaa olla aika lailla tarpeeksi yhdelle katolle, enkä aio maalata sitä enää neljänteen kertaan. Näin illan hämäryydessä katto näyttää kelvolliselta, mutta huomenna valoisan aikaan voin olla eri mieltä.

Ovien, lattialistojen ja ikkunan kohdalla turvauduin hätäratkaisuun. Into-maalilla ei jostain syystä pitäisi maalata tällaisia kohteita, mutta minäpä maalasin. Karmeihin jämähtänyt nikotiinitervapinnoite oli saatava piiloon. En voinut käyttää tarkoitukseen sopivia pellavaöljymaaleja, koska niissä on niin reipas haju, emmekä me voi nyt tuulettaa niin paljon kuin sellainen maali vaatisi. Meillä on joka tapauksessa edessämme ikkunaurakka jonakin kesänä, joten teemme kaikki ikkunat ja ovet sitten kerralla kuntoon. Tässä vaiheessa meille kelpaa mattainen intopintakin.

Huomenna pääsen aloittamaan seinien maalausta ja sitten päästäänkin kalustamaan! Nyt Sulokin on alkanut innostua, ja pystyy jo näkemään huoneen makuuhuoneena eikä varastona. Uskon, että maanatai-iltana me pääsemme "muuttamaan sisään".

torstai 6. tammikuuta 2011

Mitä se on se hengittävyys?




Perinnemestarin Remonttikirjasta löysin hyvin konkreettisen selityksen siitä, mitä materiaalien hengittävyydellä tarkoitetaan:

"Rakennusmateriaalin hengittävyys tarkoittaa sen kykyä imeä itseensä kosteutta ja luovuttaa sitä pois. Hengittävyys ei tarkoita sitä, että rakenteen läpi kulkisi ilmaa - eikä kosteuttakaan kulje paljon. Talo ei hengitä, jos seinässä on yksikin höyrynsulkuna toimiva kerros."

Jos talon ulkoseinä maalataan lateksilla, sisätilan kosteus ei pääse ulos, vaan tiivistyy vuorilaudan ja lateksikerroksen väliin ja lateksi alkaa kuplia ja pullistella. Katsotaanpa meidän asemakotimme seiniä. Koska meidän asemalla on ollut pitkään vuotava katto, seinissä on paikoin ollut kosteutta normaalia paljon enemmän.


Kosteuden jämähtäminen lateksin alle on havaittavissa monessakin kohtaa. Sydäntäriipovaa on katsella, kuinka pullistelleen lateksin alta pistää esiin kaunis keittomaali. Kamalinta asiassa on se, että lateksi on vedelty seiniin vasta pari vuotta sitten. Täällä asunut vuokralainen oli velvoitettu maalamaan talo, ja meidän suruksemme hän oli maalauttanut talon jollakin muovimaalilla. Vuosikymmenet komian keltamultaisena seissyt talo mentiin pilaamaan juuri ennenkuin me sen löysimme.

Sitä alkuperäistä keltamultaakin olisi tuolla ulkona aitassa vielä pussillinen olemassa. Meidän tehtävänämme on joskus tulevaisuudessa raapia kaikki lateksit pois, mutta se ei innosta meitä tippaakaan. Lateksi pitäisi saada irti viimeistä piirtoa myöten, jotta seinän voisi jälleen maalata keittomaalilla. Koska se on jokseenkin mahdoton tehtävä, seinä on ymmärtääkseni maalattava petrooliöljymaalilla.

Samaisessa kirjassa mainitaan myös, että huoneen sisällä oleva hengittämätön kerros (esim. muovitapetti, lateksimaali tai lastulevy) ei olekaan niin suuri ongelma, kuin hengittämätön materiaali seinän sisällä tai ulkopinnalla. Sisäpinnassa oleva hengittämätön materiaali ei aiheuta mitään vahinkoa rakenteille. Tämä oli minulle uusi tieto, ja myös huojentava tieto. Keittiön lastulevyseinien tuhoaminen ei enää tunnukaan pakolliselta toimenpiteeltä!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Tervetuloa komeroon


Meillä on nyt seinät komeron ympärillä! Sulokin kerkesi vielä operaatioon mukaan ennen tapetointivaihetta.

Perinnemestarin remonttikirja toteaa väliseinien rakentamisesta näin: "Moderni kirvesmies tarjoaa kakkosnelosseinää ja kipsilevyä, mutta siihen ei kannata suostua. Rakenne sinänsä on toimiva, mutta kipsilevy ei sovi vanhaan taloon. Se tekee seinästä liian kliinisen, suoran ja kaikuvan."

Meille tuli kuitenkin kipsilevyt tähän seinään, ja nyt kaikki perinnerakentajat voivat vapaasti paheksua valintaamme. Voin muuten vakuuttaa, ettei seinästä tullut ainakaan "liian suoraa". Meidän taidoillamme ja työkaluillamme kipsilevy oli paras valinta, sillä sen leikkaaminen on helppoa ja nopeaa. Päälle laitamme vielä remonttipaperit ja sitten maalin, joten en usko seinän myöskään tuovan kohtuuttomasti kaikua saati kliinisyyttä huoneeseen.

Seinien rakentaminen on ollut hirmuisen hauskaa. Kaiken hinkkaamisen, jynssäämisen ja maalaamisen jälkeen näin erilainen homma on ollut ihanaa vaihtelua. Lisäksi on hieno tunne katsoa, miten omin käsin ja ilman rakennusalan ammattitaitoa voi ihan oikeasti rakentaa seinän. Ja jos nyt ei aivan kiitettävän, niin ainakin tyydyttävän!

Seuraavaksi siirryn keittelemään vehnäjauholiisteriä.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Tänään olen enimmäkseen rakennellut seiniä



Eikä se edes ole tuntunut kovin vaikealta. Nähtäväksi jää, miten vankan seinän saan aikaiseksi. Toistaiseksi se ainakin tuntuu pysyvän hienosti pystyssä.

Suurimmat hankaluudet ovat olleet oven kanssa, sillä se haisee kissanpissalta. Olemme todella harmissamme siitä. Ovi on ollut tuossa meidän kuistilla muutaman viikon ja ilmeisesti joutunut vaeltavan pissamaakarin uhriksi. Tuoreet tassunjäljet ilmestyvät kuistille joka yö, ja eteisemmekin löyhkää pissalta. Se on kamalaa. Miten karkotetaan vieras kissa ilman väkivaltaa?


Olen myös maalaillut kattoa. Maali loppui kesken. Se tuntuu olevan jo sääntö näissä minun maalausprojekteissani. Siksipä ryhdyinkin seinän rakentamiseen, kun maalata en enää voinut.

Voisi kuvitella, että valkoisella maalilla on helppo peittää ennestään valkoinen katto. Se ennestään valkea katto on kuitenkin tummunut vuosikymmenten aikana paikoin aivan tummanruskeaksi, eikä meinaa peittyä mitenkään. Kaksi maalikerrosta ei riittänyt alkuunkaan ja joudun nyt tilaamaan lisää Intoa.